Ymmärrystä, kiitollisuutta ja kykyä nähdä omaa askelta pidemmälle – pieniä ajatuksia siitä, kuinka luoda hyvää retkillä

Luonto luo hyvää mieltä – tämän olemme varmasti kaikki huomanneet. Luonnon kauneus ja rauha, vaihtuvat vuodenajat ja raikas ilma virvoittavat ihmismaailman hälinöissä turtunutta ja paatunutta mieltä. Yksi lähtee poluttomiin erämaihin, toista kutsuvat helppokulkuiset kivituhkapolut. Ihmisinä olemme kaikki erilaisia, meillä kullakin on omat mieltymyksemme ja rajoitteemme sekä omat suosikkitapamme nauttia luonnosta. Eräänä iltana nousin tunturiin ja mietin, kuinka paljon hyvää luonto meille antaa. Samalla mietin, kuinka tärkeää on antaa sitä hyvää myös eteenpäin.

Hyvän luominen ei ole vaikeaa. Se onnistuu pienillä teoilla, yleensä ihan ilmaiseksi, joskus jopa sekunneissa. Paljon hyvää voi luoda sillä, mitä tekee, tai sillä, mitä jättää tekemättä.

Retkeily on hyvän mielen harrastus. Millä keinoin me retkeilijät voimme luoda hyvää ympärillemme, niin luonnossa kuin somessa?

Nämä seuraavat mietteet ovat retkellä oman mieleni pyörittelemiä ajatuksia ja perustuvat omiin kokemuksiini, tilanteisiin ja kommentteihin, joihin olen törmännyt retkimaailmassa sekä työni että harrastukseni parissa. Paljon nousi mieleen myös asioita, joissa itsekin voisin tsempata. Toivon, että nämä pohdintani herättäisivät ajatuksia ja oivalluksia myös muissa.

Ollaan kiitollisia

Voimme miettiä kokonaisuutta, hymyillä ja tuntea kiitollisuutta – olemme maailman mittakaavassa äärimmäisen onnekkaita.

Ihan ensiksi voimme keskittyä tuntemaan kiitollisuutta siitä, että saamme kulkea kauniissa kotimaamme luonnossa, monesti hyvin huolletuilla reiteillä ja evästellä hoidetuilla tulipaikoilla, vieläpä usein valmiiksi tehdyillä polttopuilla. Tai siitä, että voimme nauttia luonnosta reittien ulkopuolella jokamiehenoikeuksin ja -velvollisuuksin. Suomi on laaja maa, jossa on paljon luontoa ja erilaisia reittejä – jokaiselle jotakin, poluttomista metsistä esteettömiin väyliin. Olipa makumme ja tarpeemme mikä tahansa, valinnanvaraa on.

Voimme miettiä kokonaisuutta, hymyillä ja tuntea kiitollisuutta – olemme maailman mittakaavassa äärimmäisen onnekkaita. Keskitytään kaikkeen siihen, mikä on hyvin. Keskitytään hyvään, pysähdytään, aistitaan ja nautitaan.

Voimme huomata ajatella, ettei reittien ylläpito ole helppoa, ja arvostaa reittien ylläpitäjiä. Monia reittejä ylläpitävät vieläpä vapaaehtoistahot, kuten kyläyhteisöt, joilta ylläpito voi vaatia todella isoja ponnistuksia. Tulipaikat voivat olla hankalien reittien takana, tai liian helppojen, jolloin joku saattaa käydä varastamassa puita. Pitkospuiden teko on kallista. Jos puut ovat joskus loppu tai pitkokset lahot, voimme miettiä: onko nyt reilua sättiä reitin ylläpitäjää tästä? Mitäpä jos vain ymmärtäisin ja hyväksyisin tilanteen, ja varaisin tuleville retkille mukaan hetivalmiit eväät, omat polttopuut tai vedenpitävät jalkineet?

Mietitään, mitä itse voimme tehdä. Näin emme lietsoisi pahaa mieltä itsessämme emmekä muissa.

Huomataan iloita ja ymmärtää

Voimme muistaa ja ymmärtää, ettei kaikilla askel nouse yhtä rivakasti kuin toisilla: yhdelle lyhytkin kävely kivikossa tai juurakkoisella polulla voi olla hankalaa, toiselle mahdotonta. Silti heillä on sama oikeus nauttia luonnosta, kuin muillakin.

Voimme iloita sekä itsemme että muiden puolesta siitä, että paikoin hyvin hankaliinkin maastoihin on rakennettu kulkua helpottavia reittejä, jotta mahdollisimman monenlaiset retkeilijät voivat niistä nauttia. Reittien suunnittelu ja toteutus ei ole helppoa, halpaa eikä millään lailla itsestäänselvää – huomioon pitää ottaa lukemattomia asioita, sellaisiakin, joita tavan retkeilijä ei voi osata tulla ajatelleeksi. Kivituhkapolku tai muu leveä baana luonnossa ei myöskään ole kaikkien mielestä kaunis, mutta silloin voimme miettiä, onko oma mielipahamme reitin estetiikasta olennaisempaa kuin se, että leveän reitin ansiosta yhä useamman on mahdollista nauttia luonnosta, ja samalla luontoa vieläpä säästyy kenties tehokkaammin?

Avaan mietteitäni tarkemmin.

Voimme muistaa ja ymmärtää, ettei kaikilla askel nouse yhtä rivakasti kuin toisilla: yhdelle kävely kivikossa tai juurakkoisella polulla voi olla hankalaa, toiselle mahdotonta. Silti heillä on sama oikeus nauttia luonnosta, kuin muillakin. Esteettömät tai muut mahdollisimman helppokulkuisiksi tehdyt reitit mahdollistavat sen, että myös he, joilla liikuntakyky on rajoittunut, pääsevät nauttimaan luonnosta – olivatpa he vanhuksia, pikkulapsia tai mitä tahansa siltä väliltä.

Ja tosiaan, voimme iloita myös siitä ajatuksesta että valmiit, hyvät ja leveät reitit säästävät myös luontoa. Kun reitti on selvä ja helppo, varmasti yhä harvempi poikkeaa polulta mättäälle, ja yhä vähemmän luontoa tallautuu. Etenkin suht helposti saavutettavissa tai muutoin hyvin suosituissa paikoissa tämä on hyvinkin olennaista, koska ihmiset kulkevat siellä joka tapauksessa.

Ymmärrystä tarvitaan monenlaisissa muissakin tilanteissa. Voimme esimerkiksi ymmärtää, että jos joku vaikkapa rakentaa kivitornin tunturissa tai huuhtelee astiat rannassa, ei hän todennäköisesti tee sitä pahuuttaan. Hän ei varmaankaan vain tullut asiaa ajatelleeksi. Varmasti jokaiselle meistä on elämässä sattunut hetkiä, kun emme ole hoksanneet tulla ajatelleeksi jotakin tai olemme ehkä saaneet väärää tietoa, ja olemme toimineet siksi vähän hassusti? Minulle ainakin on, monestikin.

Hyökkäämällä kimppuun luomme pahaa. Halutessamme voimme mainita asiasta mahdollisimman fiksusti, ja edistämme hyvää.

Nautitaan tavallamme – ja suodaan se myös muille

Jos joku nauttii luonnosta eri lailla kuin me, ei pidä automaattisesti hermostua ja ajatella, että se olisi meiltä itseltämme tai keneltäkään pois.

Voimme nauttia niin monella tavalla luonnosta. Jos joku tekee sen eri lailla kuin me, ei pidä automaattisesti hermostua ja ajatella, että se olisi meiltä itseltämme tai keneltäkään pois. Vaikka itse haluaisimme aina vain kävellä rauhassa ja hiljaisuudessa, joku toinen saa eniten iloa pyöräilystä, kolmas ehkä huudattaa musiikkia kuulokkeissaan ja neljäs haluaa juosta halki metsän kuin tuulispää. Yksi tutkii lyhyttä luontopolkua useamman tunnin fiilistellen, toinen haluaa kokeilla rajojaan ja kalppia Karhunkierroksen vuorokaudessa. Joku lähtee yksin erämaahan, jonne toinen ei ikinä uskaltaisi.

On myös totta, että kengänpohja jättää märälle polulle erilaisen painauman kuin fatbiken rengas, mutta painauman yhtä kaikki, etenkin jos kulkijoita on paljon. Se ei tarkoita, että fatbikella ajo olisi kielletty tai pitäisi kieltää. Nämä ovat vain erilaisia tapoja nauttia luonnosta. Jos on ollut märkää, kannattaa jalkaan valita kengät sen mukaan – olipa reitillä mahdollisesti pyöräilty tai ei.

Kunhan noudattaa aina retkietikettiä eikä riko jokamiehenoikeuksia, kaikki tavat nauttia luonnosta ovat oikeita ja hyviä tapoja. Kun luonnosta nauttii vastuullisesti sekä luonnon että muut huomioiden, sitä ei voi tehdä väärin. Niinpä ennen kuin kommentoimme vaikkapa somessa naljaillen, mollaten tai kyseenalaistaen toisten tapaa retkeillä, voimme kysyä itseltämme: onko kommentointi harmittavaan sävyyn tässä tapauksessa nyt tarpeellista ja hyödyllistä? Mikä hyöty sillä saavutetaan – vai olisiko niin, että hyödyllisintä olisikin jättää kommentoimatta?

Muuan luontopolulla vastaan tullut rouva kerran vuosia sitten huomautti minulle vaatteistani. Olin lähtenyt retkelle aivan ex tempore, ja minulla oli retkihousuina farkut – ei paras valinta, mutta olin lähtiessä tuuminut, että ongelma on yksin minun, enkä antanut sen haitata. Rouva kysyi, eikö tuo ole noloa, olla nyt farkuissa retkellä. Menin hämilleni ja sopersin jotain vastaukseksi, mutta mietin jälkikäteen, miten minun housuvalintani oli häneltä pois ja mitä hyvää hän kommentistaan sai. Tiesiköhän hän sitä itsekään?

Noudatetaan retkietikettiä

Roskapussi retkirepussa ja fiksu mieli on kaikki, mitä tarvitaan.

Voimme nauttia luonnosta koirakaverin kanssa niin, että karvakuono on hihnassa. Kun ymmärrämme, miksi tämä on paras tapa, emme pahoita mieltämme. Retkipolulla saattaa tulla vastaan aikuisia tai lapsia, joista joku kovasti pelkää koiraa. Mielensä voi hetkeksi asettaa heidän asemaansa. Heillä on lupa olla retkeillä siinä missä muillakin, ja heidän olonsa on turvallinen, kun koira on kytkettynä. Luonto on myös villieläinten ja niiden poikasten koti, jossa kilttikin koira voi saada aikaan peruuttamatonta vahinkoa. Kun näemme asiat tältä kantilta, ymmärrämme, ettei koiria tarvitse pitää kiinni koiranomistajien kiusaksi, vaan kaikkien yhteiseksi hyväksi. Näin lisäämme hyvää mieltä ja annamme hyvää esimerkkiä.

Voimme hyvin helposti ja yksinkertaisesti huolehtia myös siitä, ettei meiltä jää roskia luontoon. Sotkemalla tai rikkomalla paikkoja luomme pahaa. Miksi haluaisimme luoda pahaa? Roskapussi retkirepussa ja fiksu mieli on kaikki, mitä tarvitaan.

Jos luonnossa näkyy roska, ja sen poimii pois, tulee siitä hyvä mieli. Huomaamme: tämä paikka näyttää niin paljon kauniimmalta nyt, kun roska on poissa.

Voimme olla epäitsekkäitä ja huolehtia siitä, ettemme tee tulia metsä- tai maastopalovaroituksen aikana. Asia on helppo tarkistaa, ja sääntöä on vaivatonta noudattaa. Tulet on aina helpompi jättää tekemättä kuin tehdä, ja maailma on täynnä retkelle sopivia herkkuja, jotka eivät tulentekoa vaadi. Myös retkikeitin on aina hyvä vaihtoehto nuotiolle.

Entä kun joku rikkoo sääntöjä?

Tulee aina muistaa, että ulkopuolisina emme voi tietää koko totuutta ja tilanteen kaikkia puolia.

Tilanne on aidosti harmittava silloin, kun joku on selvästi rikkonut sääntöjä. Jos osumme vaikkapa nuotiopaikalle ja siellä on tulet, vaikka on metsäpalovaroitus. Tai jos joku jakaa somessa kuvan kansallispuistossa auki olevasta koirastaan. Miten silloin pitäisi toimia? Kenen asia on puuttua tilanteeseen ja kuinka?

Lynkkaamiseen en usko, ja on kammottavaa, kuinka etenkin somessa ihmisiä toisinaan lynkataan surutta, ja porukalla annettu virtuaalinen ja henkinen selkäsauna voi saada aivan kohtuuttomia mittoja. Haluammeko olla osa sellaista, vaikka joku olisikin toiminut väärin? Tulee aina muistaa, että ulkopuolisina emme voi tietää koko totuutta ja tilanteen kaikkia puolia. Ehkä nuotion sytyttäjä ei ollut ymmärtänyt tarkistaa metsäpalovaroitusta, ehkä koiranomistaja oli siinä uskossa, että koiran irti päästäminen kuvan ottamisen ajaksi ei haittaa.

Kukaan meistä ei ole täydellinen, ja virheitä tehdään usein ajattelemattomuuden, ei pahuuden vuoksi. Haluaisin uskoa, että asialliseen sävyyn annettu huomautus, tyyliin hei tiesithän, että nyt on metsäpalovaroitus, eikä tulta saisi tehdä, tai tiesithän, että koiraa ei saa pitää irrallaan retkipolulla, ajaisi asiansa. Jos ärjyy vihaisesti, ei vastapuolen reaktio voi olla muuta kuin viha, tai ehkäpä ensin hätäännys. Mitään hyvää ei synny.

Koitan itse näissä tilanteissa ajatella, että mitä jos sääntöjä rikkonut ihminen olisi jokin omista ystävistäni tai perheenjäsenistäni. Miten sanoisin hänelle asiasta? Tai miltä minusta tuntuisi, jos hän joutuisi somelynkkauksen kohteeksi?

Koitan miettiä asiaa myös niin, että jos minä olisin se, jolle huomautetaan väärin toimimisesta – miten se vaikuttaisi? Herkkänä ihmisenä menisin aivan lukkoon vihaisesta kommentista, ja miettisin asiaa viikkoja, muistaisin vielä kuukausienkin jälkeen. Jos joku huomauttaisi ystävällisellä äänensävyllä, niin toki sekin hiukan kirpaisisi – olen tehnyt virheen, ja huomauttajalla on aivan oikea pointti kun hän sanoo minulle asiasta. En kummassakaan tapauksessa tekisi virhettä uudelleen, mutta asiallisesta huomautuksesta mielipaha ei jäisi kuin korkeintaan hetkelliseksi.

Entäpä sitten, kun retki on ohi?

Yksinkertaisellakin julkaisulla tai kiitosviestillä voi saada aikaan paljon hyvää mieltä niin itselle kuin muille.

Voimme kommentoida hyvää. Voimme kiittää kansallispuistojen, retkeilyalueiden tai vaikka kyläyhdistyksen väkeä reittien ja taukopaikkojen ylläpidosta esimerkiksi Facebookissa tai kasvotusten vaikka luontokeskuksilla, jos se on mahdollista. Kannattaa aina muistaa, että yksinkertaisellakin julkaisulla tai kiitosviestillä voi saada aikaan paljon hyvää mieltä niin itselle kuin muille.

Voimme kirjoittaa retkestämme blogiin, Facebookiin tai vaikkapa Instagramiin ja jakaa ihania kuvamuistoja, joita matkan varrella kertyi. Voimme kehua aina kun aihetta on, ja vinkata esimerkiksi blogijutuistamme kohteiden matkailuyhdistyksille tai kansallispuistojen väelle. Esimerkiksi kyläyhteisölle omat paikalliset retkikohteet voivat olla todellinen ylpeyden aihe, ja kehut valaisevat mieltä. Samalla kauniit kuvat ja retkifiilikset vaikkapa somessa levittävät hyvää mieltä myös muille. Jos haluamme edistää osaltamme vastuullista retkeilyä, voimme myös niitä asioita tuoda ilmi postauksissamme aina sopivissa paikoissa.

Jos olemme retken aikana huomanneet jonkin olevan hieman vinksallaan – ehkäpä opasteissa puutteita, pitkoksissa lahoa tai puuvajassa tyhjyyttä – voimme mainita tästä reitin ylläpidolle hyvässä hengessä. Kasvotusten voimme huomauttaa asiasta fiksuun sävyyn – hymy on hyväksi – tai netissä voimme kirjoittaa tekstin rakentavasti ja osoittaa sen suoraan reittiä ylläpitävälle taholle. Samalla voimme jättää julkaisematta Facebookiin ikäväsävyisen ja yksipuolisen valituksen – sillä saisi aikaan vain lisää pahaa mieltä ja mahdollisesti väärinymmärryksiä. Se ei varmaankaan ole kenenkään etu, myöskään itsemme? Jos reitillä on jokin huonosti, olennaista on, että ylläpito saa siitä tiedon ja voi siten korjata asian, jos se on mahdollista. Voin omasta kokemuksesta kertoa, että siitä jää itsellekin parempi ja reilumpi mieli, kun antaa rakentavan palautteen suoraan asianosaisille julkisen valitusvirren sijaan.

Hyvää mieltä voi levittää hyvin helposti myös kommentoimalla kivasti muiden postauksia!

Pidetään retkeily hyvän mielen harrastuksena ja toimitaan jokainen omalta osaltamme niin, että hyvää mieltä olisi aina vain enemmän. Ymmärryksellä ja kiitollisuudella pääsee aivan valtavan pitkälle.

Retkipaikka toivottaa kaikille lukijoilleen erinomaisen hyvää Suomen luonnon päivää!