Huttalan linnavuori, Piikkiö, Kaarina

”Huttalan linnavuori on Kaarinan Piikkiössä sijaitseva, 74 metriä korkea jyrkkärinteinen mäki. Se on ollut käytössä kahteen otteeseen: esiroomalaisella ajalla 500 eaa.–0 sekä rautakauden lopussa 1000–1100-luvuilla. Linnavuori on ollut hyvä puolustautumispaikka, sillä sen rinteet ovat kaakkoisreunaa lukuun ottamatta luoksepääsemättömän jyrkät. Huttalan linnavuoren löydöt viittaavat siihen että se on ollut tavallista aktiivisemmassa käytössä. Kaakkoisrinteestä on löydetty merkkejä rautakautisesta asutuksesta ja lounaisrinteestä kaksi 8 cm:n suuruista uhrikuoppaa.” Wikipedia

Kävin Pikkiön linnavuorella ensimmäisen kerran kesällä 2010. Työkaverini Reima Korsimon vinkistä päätin suunnata auton kohti tätä hänen kovasti kehumaansa paikkaa.

Mukaan kysyin entistä työkaveriani Timo Sepänmaata, jota myös arkeologiksi kutsutaan. Lempinimi johtuu siitä, että hän on oikeastikin viittä vaille arkeologi. Kuulemma yliopisto-opiskelut ovat vaan jääneet aikoinaan hieman puolitiehen. Alan hommia mies on kumminkin tehnyt paljon ja oli juuri nyt juhannuksen aikoihinkin Taivalkoskella koulutustaan vastaavissa töissä.

Suhteeni Piikkiöön on sikäli läheinen, että äitini on kotoisin Piikkiön Runkon kylästä. Siellä vietin pikkupoikana ja varhaisteininä paljon aikaa.

Huttalan linnavuori ei ole samalla suunnalla kuin Runko, joten olinkin autuaan tietämätön koko paikasta viime kesään asti. Piikkiön keskustasta ei tosin ole periaatteesa kuin kivenheitto linnavuorelle, taitaa olla lyhyempi matka kuin Runkoon.

Huttalan linnavuori teki oitis vaikutuksen minuun. Jo pelkkä polku ylös vuorelle on suoraan kuin fantasiaelokuvasta. Mieleen juolahtikin, että täällähän olisi hyvä paikka mallikuvauksellekin. Asia muhi päässäni viime kevääseen saakka, jolloin keksin, että puolituttuni Laura Nurmi sopisi tähän miljööseen malliksi kuin veitsi voihin.

Laura oli melkein heti kiinnostunut tulemaan kameran eteen. Hän kertoi keväällä, että kaapista löytyy keskiaikapuku. ”Huimat visiot” alkoivat samantien vilkkua silmissäni. Sellainen asuste varmasti sopisikin tähän ympäristöön hyvin. Ja niin sopikin!

Lauran kanssa oli erittäin helppo tehdä yhteistyötä. Häntä ei tarvinnut paljon ohjata. Kunhan näytin paikat missä hän joko seisoo, istuu tai liikehtii. Sen jälkeen ei juurikaan tarvinnut neuvoa, että ”käännä hiukan päätä tänne” tai muuta.

Lauralla oli omatoimisesti mukana sulka ja viikinkien juomasarvi. Hienoa, että hän oli itsekin näin innostunut ja mielestäni se todellakin näkyy myös kuvissa. Laura oli aivan napakymppimalli tällaiseen satumaisemaan, jossa hain jonkinlaista metsänneito- tai haltiatarfiilistä. Ja sitähän tosiaankin löytyi!

Linnavuoren erikoisin kivi on varmasti alla näkyvä siirtolohkare. Se on kuin ison kivikirveen terä, toisaalta sitten taas näen sen oikealla laidalla aboriginaalin sivuprofiilin…

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6706810 E 255180

Julkaistu Kaislatuuli-blogissa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.