Huhtasienisesonki kaupungeissa meneillään

Vaikka, ja varmaan siksi, että äitini oli innokas rouskuihminen, olin vahvasti ennakkoluuloinen sienien suhteen pitkälle aikuisiälle. Sitten joskus 1990-luvulla sain ravintola Careliassa erehdyksessä eteeni pihvin huhtasienikastikkeen kera. Se annos muutti kaiken. En voinut kuvitella mitään parempaa kastiketta. Pähkinäinen, pehmeä maku, joka oli kaukana lapsuuteni rouskuruoista.

Tuosta ravintola-annoksesta alkoi matkani sienten maailmaan. Kaukaisena haaveenani oli joskus löytää ihan itse ihan oikea huhtasieni. Monivuotisen matkani varrella opin tuntemaan parisataa sienilajia ja löytämään niistä omat ruokapöytäsuosikkini. Mutta huhtasieni pysyi piilossa. Tiesin teoriassa, että sieni kasvoi entisillä metsäpalo- tai kulotusalueilla – siitä nimikin – sekä kalkkipitoisessa maassa. Kolusin tuloksetta mielestäni sopivia mantuja.

Eräänä toukokuisena päivänä vuonna 2003 maailma seisahtui, mustarastaiden ja peippojen laulu katkesi ja itse jämähdin suolapatsaaksi. Silmäni oli nauliintunut vihreänruskeaan poimuiseen, piippalakin muotoiseen sieneen roihuvuorelaisen pensasaidan alla. Huhtasieni! Vieressään toinen, kolmas tuolla, lisää kauempana. Lintujen laulu alkoi palailla korviini ja ihmisiä käveli näköjään puistotiellä. Huomasivatko he huhtasienet, minun huhtasieneni?

Välinpitämätöntä näytellen jatkoin pyörämatkaani samalla pensaiden alustoja tutkaillen. Kotiin Herttoniemeen ja parin sienikorin kanssa takaisin. Roihuvuori antoi käsittämättömästi monta kiloa huhtasieniä, jotka eräs huippuravintola olisi minulta kalliilla ostanut – olin myynyt sinne monen vuoden ajan runsaasti korvasieniä – mutta halusin pitää nämä herkut itselläni.

Tämän jälkeen unohdin metsäpalo- ja hakkuuaukiot ja nuuskin keväisin Helsingin lähiöiden puistoja ja pensasaitoja. Saalis vaihteli vuosittain, mutta aina jotakin on tullut. Alkuun pidin visusti omana tietonani huhtasienten kaupunkimaisemaan sopeutuneen elinympäristön ja poimin sienet vähin äänin omaan sienikoriini. Nyt kun mieleni on avartunut, haluan jakaa huhtasienten ilosanomaa teillekin. Menkää ystävät kaupunkien puutarhoihin ja puistoihin, nuuskikaa istutusten ja pensasaitojen alustat, varsinkin niiden joihin on levitetty kuorikemattoja ja löytäkää kenties elämänne ensimmäiset huhtasienet!

Keke Asposalo

 

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.