Hotellikuoleman torjuntaa Helsingissä

Sanakirjan mukaan hotellikuolemalla tarkoitetaan ”urheilijoiden, taiteilijoiden tms. henkistä lamaantumista yksitoikkoisessa hotellimajoituksessa”. Samanlainen kohtalo voi uhata ketä tahansa, joka joutuu viettämään öitään poissa kotoa, hotellimajoituksessa vierailla paikkakunnilla. Minä olen havainnut hyväksi hotellikuoleman torjuntakeinoksi sen, että otan mukaani kevyen retkeilyvarustuksen – reppu, säänmukainen ulkoiluvaatetus ja hyvät kengät – ja työpäivän jälkeen lähden kävelemään. Kiinnostavia kohteita löytyy vähällä vaivalla ihan mistä tahansa, jos vain viitsii pitää silmät auki. Esimerkiksi Helsingissä yksi oivallinen retkikohde – Keskuspuisto – alkaa aivan ydinkeskustan tuntumasta.

Helsingin keskuspuisto, tuo kymmenen kilometrin pituinen puistoalue keskustan pohjoispuolella, alkaa käytännössä jo rautatieasemalta, mutta koska aseman lähiympäristö on jo ennestään tullut tutuksi, loikkasin sen yli lähijunalla ja aloitin varsinaisen retken Pasilasta. Alkumatka radan länsipuolta, sitten koukkaus Ilmalaan ja lopulta Ilmalankadun mutkasta löytyi polku, jota lähdin kulkemaan kohti pohjoista. Ylitettyäni Hakamäentien ja sen jälkeen rautatien olinkin jo keskellä metsää. Tosin äänimaailma oli vielä kovin kaupunkilainen, auto- ja junaliikenteen äänet kuuluivat vielä selvästi. Silmäniloa tällä toukokuisella retkelläni tarjosivat laajat valkovuokkomatot, jollaisia kotipuolessa Oulun seudulla ei ole.

Matka jatkui Metsäläntien yli Maunulanpuistoon, josta löysin mukavan paikan kahvikupillisen ja pienen suolaisen välipalan nauttimiseksi. En ollut edes tiennyt Maunulan Ulkoilumajan olemassaolosta, mutta tulevia retkiä ajatellen laitan tiedon siitä korvan taakse. Tällaiset tukikohdat ovat hyviä olemassa, kun tekee cityretkiä ilman isompia eväskantamuksia.

Reittini varrella oli ulkoilijoille monia levähdyspaikkoja, joista osa oli varustettu myös jumppaohjeilla. Nämäkin ovat hyviä olemassa, koska kun päivän on istunut kokouksessa tai tietokoneen ääressä, tekee hyvää vähän voimistella. Varsinkin rekkitangossa roikkuminen on tarpeen, jotta päivän aikana lyttyyn istuttu selkäranka saa tilaisuuden palautua alkuperäisiin mittoihinsa.

Kehä I:n ylitettyäni jatkoin matkaa Maununnevan ja Länsi-Pakilan välisen kapean puistokaistaleen kautta edelleen kohti pohjoista. Täältä löysin retkeni erikoisimman kohteen – ihan vahingossa, kun poikkesin kävelytieltä sivummalle voidakseni pahennusta herättämättä tyhjentää henkilökohtaisen jätevesisäiliöni. Metsästä löytyi ihkaoikeita juoksuhautoja tuliasemineen. Ne ovat hyvää vauhtia täyttymässä karikkeesta ja suoranaisesta roskasta, mutta rakennelmien muoto ja tarkoitus ovat vielä selvästi tunnistettavissa.

Kotiin palattuani tutkin asioita netistä löytääkseni lisätietoja näistä rakennelmista. Ne ovat osa Helsingin ympärille vuosina 1914-1918 rakennettua linnoituslaitteiden ketjua, joka puolestaan on osa Pietaria suojaamaan rakennettua puolustusjärjestelmää. Venäjä oli tuolloin sodassa Saksan kanssa, ja linnoitusketju rakennettiin siltä varalta, että saksalaiset yrittäisivät hyökätä Pietariin Suomen kautta. Näin tästä iltaretkestä tuli minulle myös historian oppitunti.

Reittini kulki Paloheinän lähes 60-metrisen huipun kautta. Paloheinän rinteet tarjoavat näin kesäaikaan urheilijoille hyvän treenausmaaston; siinä syke nousee, kun rinteitä kirmaa ylös alas. Paloheinän jälkeen matkani jatkui vielä vähän matkaa pohjoiseen: ohi Haltiavuoren ja aina Pitkäkosken ulkoilumajan läheisyydessä olevan koirapuiston kohdalle, josta sitten käännyin kohti asutusta löytääkseni bussipysäkin ja päästäkseni taas takaisin keskustaan. Tällä retkelläni kuljin monenlaisten maastojen kautta: etelämpänä vallinneen tasamaan tilalla oli nyt kumpuilevaa maastoa ja isoja kiviä. Reittini loppuosan varrella oli pikkupätkä ojitettua metsää; hyvin samanlaista maastoa olen nähnyt myös kotikaupungissani Oulussa, Toppilan rantametsissä. Jos oikein asian ymmärrän, on tässä kyse vanhasta viljelysmaasta, joka on peltojen paketoinnin jälkeen saanut rauhassa metsittyä.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös tämäkin retki. Kolmen ja puolen tunnin kävelyn päätteeksi oli jälleen palattava sivistyksen pariin; porttina oli Perhekunnantien pää Hakuninmaan kaupunginosassa.

Bussipysäkin aikataulunäytöstä katsoin, että seuraava kyyti lähtisi varttitunnin päästä, joten kävelin aikani kuluksi vielä kilometrin verran, Kanneltien ja Kaarelan raitin risteykseen, josta nousin linjan 42 bussin kyytiin ja palasin sillä keskustaan.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 60.17683411 E 24.93227999