Hiihtovaelluksella Patvinsuon kansallispuistossa

Lähdimme Kiljavan opiston eräopasluokkamme kanssa Patvinsuon kansallispuistoon viideksi päiväksi harjoittamaan talvivaellus- ja opastaitojamme. Patvinsuo on 105 neliökilometrin kokoinen soinen alue Pohjois-Karjalan Lieksassa, Joensuusta 90 kilometriä koilliseen, aivan itänaapurimme rajan lähellä. Alueella on 80 kilometriä merkittyjä reittejä joissa valinnanvaraa riittää, ja se on tunnettu etelän ja pohjoisen luonnon kohtaamispaikkana.

Patvinsuon keskiössä sijaitsee syvyysvaihteluillaan rönsyilevä Suomunjärvi muhkeine muikkukantoineen. Suomunjärvestä etelään on Teretinniemen korkealle puiden ylle nouseva lintutorni, josta on laaja näkyvyys viereisten lettojen yli. Patvinsuon puiston suurin joki, Nälmänjoki, virtaa alueen läpi ja toimii sivupuroineen monien aikoinaan alueelle istutettujen kanadanmajavien kotipaikkana.

Linja-auton pakkaamista

Matkamme alkoi aikaisin Kiljavan opistolta bussikyydillä. Kuudelta bussi oli jo pakattuna täyteen ahkioita ja suksia, ja suuntana oli Itä-Suomi. Matkalla heräsi pelko lumen määrästä, sillä Joensuussakin oli vielä melkoisen vähän lunta. Patvinsuolle saavuttuamme pelko oli osoittautunut vääräksi; lunta oli ainakin metri. Surkansuon pysäköintialueella linja-autosta ulos hypättyämme hanki upotti melkein vyötäröön asti ja antoi osviittaa tulevista koitoksista.

Lähdimme hiihtämään ensimmäisen suon yli kohti Suomunjärven luoteisosassa olevaa Lapinniemen leirintäaluetta. Olosuhteet olivat heti aluksi täydelliset. Jo ensimmäisillä suksien luistoilla oli etelän hektisyys muisto vain. Aurinko paistoi, hanki kantoi ja maisemat olivat uskomattoman kauniit.

Suolla hiihtäminen on suotuisaa, sillä jatkuva tuuli on rikkonut lumen kristallirakenteen kestävämmäksi.

Etenimme kumpareisen kangasmetsän läpi, ja Patvinsuo rupesi hiljalleen näyttämään kyntensä ja käpälänsä; tiellemme osui nimittäin tuoreet ahman jäljet, joiden tekijä oli todennäköisesti kuullut porukkamme älämölön ja päättänyt lähteä vastakkaiseen suuntaan.

Ahman jälki

Karhun raapimisjälki

Kaiken kruunasi kaikkien aikojen hennoin lumisade. Taianomainen hetki oli kuin olisi ollut pyrypallon sisällä. Pyry jatkui pienellä suolla, jolla näimme karhun raateleman puun. Hiljalleen rupesi konkretisoitumaan se fakta, että nämä eivät ole ihmisen vaan metsän asukkien maata.

Saavuttuamme Lapinniemeen tamppasimme leiripaikan, jolle asettelimme telttamme ja aloimme ruoanlaittoon. Mukaan otetut lumikengät osoittautuivat erittäin hyödyllisiksi leirissä, sillä ilman niitä oli heti sepalusta myöten lumihangessa. Ilta kului nopeasti rannassa olevalla tulipaikalla juomavesiä keitellessä ja kirkasta tähtitaivasta ihaillessa.

Yöllä kuului myös pöllön ääniä; huhuilijaksi epäiltiin sarvipöllöä, mutta varmuus jäi uupumaan öisen väsymyksen johdosta.

Talviretkeilyssä kannattaa huomioida aika joka menee lumen sulattamiseen ja sen keittämiseen, mikäli järveä ei ole lähellä (saati kairaa mukana; meillä se turvallisuussyistä oli). Keitin saa suhista melko pitkään, ennen kuin lumi muuttuu kiehuvaksi ja jäähtyessään juomakelpoiseksi vedeksi. Järvivesi kannattaa aina keittää, vaikka Antti sitä janoissaan tuppaa yleensä juomaankin semmoisenaan.

Matkamme jatkui aamutuimaan järven jäällä Suomunjärven itäiselle rannalle Louhelansaaren ja Lapinsaaren välistä. Matkalla näkyi Tapionsaaressa oleva kalasääskin pesä! Petolintujahan alueella on melkoiset määrät. Keli vieläkin helli meitä ja etenimme rauhalliseen tahtiin etelään Kurkilahteen syömään lounasta. Kurkilahdessa on uimaranta, jonne pääsee myös autolla. Sieltä löytyy käymälä ja pukuhuoneet, joiden kupeessa on katoksen alla pöytä penkkeineen sekä tulisija.

Kurkilahdesta otimme nokan kohti Teretinniemeä. Teretinniemi on keskellä laajoja suoalueita oleva kannas. Sinne meneminen maaliskuun hangilla on tarkkaa puuhaa; polulla on pysyttävä, sillä ympärillä oleva alue on suojeltu lintujen pesimärauhan varmistamiseksi 1.3 – 10.7.

Teretinniemi osoittautui Antin henkilökohtaiseksi lemppariksi. Noin sata metriä leiripaikasta pohjoiseen löytyy Teretinniemen lintutorni. Torni kohoaa korkealle puiden yläpuolelle ja silmä kantaa kauas joka suuntaan alueen laajojen soiden ansiosta. Siellä oli ihanaa katsella puiden taakse laskevaa aurinkoa, ja pitihän sitä aamullakin mennä tarkkailemaan jos näkisi metsän elämää. Kaukaisena haaveena oli nähdä talviuniltaan herännyt karhu, joita Patvinsuolla elelee runsaasti. Valitettavasti ryhmämme ison koon aiheuttama meteli piti eläimistön kaukana, mutta leiriimme tupsahti kuitenkin isokäpylintupariskunta ihmettelemään tulokkaita.

Teretinniemen lintutornin maisemia

Näin kevätaikaan Teretinniemellä voi päästä todistamaan metsojen ja teerien soidinmenoja. Alueen linnusto on erittäin rikasta ja onpa siellä havaittu myös erittäin harvinaisia lintuja. Patvinsuon maisemissa on nähty pohjoisen riekkoja ja kuukkeleita ja suolinnustosta mainittavaksi nouskoon vaikkapa suokukko hassuine kauluksineen.

Iltapuuhien jälkeen taivaalla näkyi erikoista hohkaa pilvirajassa. Ensin luulimme, että ne ovat vain nousevan kuun kajoa, mutta pienen hetken jälkeen syylliseksi paljastuivat revontulet! Kutsuimmekin pian koko poppoon ihailemaan taivaan valonäytelmää, kaivoimme kamerat esiin ja rupesimme harjoittamaan valokuvaustaitojamme.

Aamulla suuntana oli jälleen etelä. Tähtäsimme soiden ja metsän takana sijaitsevalle järvelle Koitereelle, ja siellä olevalle Nälmänsaarelle lounaalle. Kyseinen saari ei ole enää kansallispuiston aluetta. Tällä välillä sääolosuhteet näyttivät sitten toisen puolensa. Räntää satoi koko matkan jatkuvalla syötöllä ja tuulikaan ei ollut sieltä hellimmästä päästä. Lumi oli osittain sulanut eikä enää kantanut edellisien päivien tapaan, eli haastetta riitti.

Lounaan jälkeen lähdimme kohti Pirskanlampea, Nälmänsaaresta länteen. Sää oli jo hieman hellittänyt ja mieliala kohonnut. Järvellä oli verkkokalastajan nostoavanto, jonne johti suuret koiraeläimen jäljet. Syylliseksi osoittautui metsiemme vihattu ja rakastettu peto eli susi. Jäljet näkyivät räntäsateesta huolimatta selvästi ja mietimmekin, että missäköhän niiden tekijä meitä mahtaa tarkkailla. Rantauduimme pienen puron vierestä ja suuntasimme metsän läpi paikoin vyötäröä myöten lumihangessa kohti leirialuetta.

Pirskanlampi oli täysin erilainen leiripaikka kuin aikaisemmat. Se on nimensä mukaisesti lammen rannalla, ja alue on paljon metsäisempää; tutuiksi tulleita soita ei enää näkynyt. Koitimme parhaamme mukaan kuivattaa läpimärkiä varusteitamme ja saada teltat pystytettyä upottavaan lumihankeen. Räntäsateen loputtua rakensimme leiriimme mainioksi todetun ruokapöydän ja vietimme iltaa kokkaillen ja lunta sulatellen.

Kuumalla vedellä täytettyjen Nalgene-pullojen päällä on hyvä kuivattaa hieman kosteita sukkia tai lapasia, jos nuotiolla on ruuhkaa tai sitä ei voi tehdä. Myös paidan sisällä tai taskussa kehoa vasten kosteus haihtuu yllättävän nopeasti.

Kuva: Risto Karjalainen

Viimeinen kokonainen päivä oli edessämme. Sää suosi meitä jälleen ja suksi luisti, sillä moottorikelkka oli tehnyt meille uran valmiiksi. Suuntasimme kohti Nälmänpuron leiripaikkaa. Osan matkasta etenimme aurattua tietä pitkin, sillä länsipuolella oli ampuma-alue ja itäpuolella rajoitusalue, emmekä halunneet eksyä kummallekaan näistä. Jätimme hetkeksi ahkiomme tien varteen ja lähdimme hiihtämään metsän läpi katsomaan vieressä virtaavaa Hiienjokea. Metsikön puut olivat täynnä naavaa, jotka näyttivät melkein kimaltavan auringon säteiden osuessa niihin. Ahkioitta hiihtäminen lumisilla kumpareilla osoittautui uskomattoman hauskaksi puuhaksi, ja nauru raikasi aikuisten ihmisten leikkiessä lumisessa taikamaassa.

Kuva: Risto Karjalainen

Piakkoin muistimmekin vanhan lorun laduista, umpihangista ja vangeista, heittäydyimme pois tieltä lähimmälle suolle jolla kulku oli sallittua. Hiihdimme upottavassa hangessa suon yli Maksimanlammen rantaan lounaalle. Aurinko lämmitti ja antoi energiaa koko porukalle ja fiilis oli korkealla. Lammen rannalla istuskellessa näimme kaksi merikotkaa liitelevän yllämme taivaalla.

Loppumatka taittui kuin itsestään myötätuulen työntäessä meitä eteenpäin toisen ryhmän tekemällä ladulla, ja pian olimmekin Nälmänpuron leirialueella. Päivän teemaan kuului hätämajoitteiden rakentaminen ja niissä yöpyminen. Edellisen yön jäljiltä vielä kosteat teltat saivat siis jäädä kuivumaan tuulessa, ja seuraava yö vietettiin kaatuneen puun juurakkoon rakennetussa kodissa.

Antti viritti kaverimme Riston kanssa tarpin juurakosta kiinni lumihankeen ja rakensi lumesta seinän tuulelta suojaamaan. Kuva: Risto Karjalainen

Mikäli majoitutte kaatuneen puun juurakossa kesällä, pitäkää huolta, että puuta ei ole katkaistu, sillä Suomessa on tapahtunut harmillisen useita kertoja niin, että kaatunut puu on noussut yön aikana pystyyn ja reissaaja raukka on unissaan jäänyt juurakon alle jumiin. Olkaa siis varovaisia hätämajoitteiden kanssa!

Aamulla jouduimme aikataulumme takia lähtemään normaalia aikaisemmin kohti Suomun luontotupaa, josta kyytimme lähtisi etelää kohti. Matkaa oli noin 6 kilometriä, suksi ei luistanut ollenkaan ja räkä valui poskella, kun hiihdimme reilussa tunnissa sovitulle paikalle. Suomulla pakkasimme tavaramme bussiin ja suuntasimme Joensuuhun saunomaan. Saunan jälkeen matka jatkui kohti Kiljavaa, ja bussissa kertasimme väsyneinä mutta onnellisina yhteistä kokemustamme.

Tämä oli meidän ensimmäinen pidempi talvireissumme, ja Patvinsuo tarjosi sille loistavat puitteet. Korpiset ja aapasoiset maisemat antoivat mielelle ja sielulle kauan kaivattua lepoa. Ahman, suden ja karhun jäljet herättelivät mielenkiintoa ja näyttivät meille millaisesta paikasta oikein on kyse. Talviretkeilystä ja varusteista saimme lisää kokemusta ja oppia käytännön tilanteissa. Vaihtelevan sään ansiosta koimme niitä hieman vaikeampiakin olosuhteita, todeten selviävämme niistä. Patvinsuon laajat suoalueet houkuttelisivat tulemaan tänne uudelleen keväämmällä tutkailemaan lintujen puuhia, ja suuret järvet ja joet houkuttelevat melojaa kokemaan kansallispuiston vesiltä käsin. Nähtävää puistossa riittää taatusti joka vuodenajalle!

Patvinsuo Luontoon.fi-palvelussa

Tietoa Patvinsuon linnuista: Suomen lintuatlas

– Antti & Johanna

Yhtä luontoa projektimme on tutkimusmatka Suomen luontoon ja kansallispuistoihin. Tulemme kiertämään 2017 kevään ja syksyn välisenä aikana vanhalla pakullamme Suomea kirjoittaen seikkailustamme blogiimme! FacebookBlogiInstagram

Juttu julkaistu aiemmin Yhtä luontoa -blogissa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.