Hietatievojen dyynialue, Enontekiö
Olipa naapurikunnasta sattunut tietoisuuteeni sellainen paikka kuin Hietatievat. Paikka oli Lapin mittapuulla aivan vieressä – alle 70 kilometrin päässä – mutta jostain syystä en ollut siitä ennen kuullutkaan. Tutkailin karttaa ja mietin, kuinka onneton tie seudulle mahtaa viedä, pääsisikö peltilehmällä lähellekään. Paikan myyntipuhe oli houkutteleva:
”Puusto on Hietatievoilla harvahkoa tunturikoivikkoa yksittäisine vanhoine mäntyineen. Alueella on lukuisia laajoja avohietikoita sekä vanhoja pyyntikuoppia. (…) Hietatievat on geologisesti erittäin merkittävä, lukuisten dyynien ja laajojen eroosioalueiden luonnehtima alue.”
ymparisto.fi
Hietatievat on Natura 2000 -aluetta. Juhannuksena päätin ystäväni kanssa lähteä tarkistamaan paikan. Vielä aamulla olimme nauttineet huikean ukkosmyrskyn jytinästä lähilaavulla, minkä vuoksi päätimme lykätä dyyneille lähtöä yhden Miyazaki-elokuvan verran. Sitten sää olikin jo aivan upean poutainen.
Ensimmäinen yllätys oli Nunnasen kylän liepeiltä dyynialueelle kääntyvä tie.
Vastoin kaikkia odotuksia tie oli leveä ja aivan täydellisen moitteettomassa kunnossa.
Aikamme ajettuamme huomasimme vasemmalle kohti dyynialuetta kääntyvän pikkutien, ja jätimme automme päätien varteen levennykselle (kartta). Heitettyämme reput selkäämme seurasimme kohta epäuskoisina, kuinka joku körötteli pienellä vanhalla autonkotterolla aivan pokkana vielä tuolle pikkutiellekin, joka karttaan on merkitty katkoviivoin. Päätimme kuitenkin jatkaa jalan, ihan vain kävelyn ilosta.
Pienikin tie osoittautui tosiaan olevan hyvässä kunnossa. Sitä oli mukava kävellä, sateen kastelema hieno hiekka oli tiivis tallustettava.
Mieleeni tuli heti, että tämä on varmaan aivan huikea ruskakohde. Riekonmarjat levittäytyivät vehreinä länttimäisinä mattoina siellä täällä. Ruska-aikaan nuo läntit muuttuvat tulipunaisiksi.
Dyynimaisema oli tosiaan erikoinen. Sateen jälkeen hiekka oli vielä tummaa ja maiseman värit voimakkaat. Jokainen suuri ja painava sadepisara näytti jättäneen jälkensä hienon hiekan pintaan.
Emme nähneet poroja, mutta joku sorkkajalka oli niin ikään jättänyt omia jälkiään tielle ja dyyneille.
Poikkesimme aina välillä tieltä tutkimaan dyynejä lähempää. Koitin kovin varoa etten talloisi pahasti. Suurten dyynien lomasta löytyi paljon mielenkiintoisia ja kauniita yksityiskohtia, jopa pieni perhonen, jolla oli sulkamaiset tuntosarvet. Lapissa ei perhosia näe turhan usein.
Dyynialueen laitamilla on useita pieniä, todella kirkasvetisiä järviä. Me astelimme ensin Puoltsajärven rantaan. Sinne vei pieni ja osittain jyrkkä mönkijätie, ja ympäristö oli sen verran puustoista, että hyttyset ja paarmat alkoivat välittömästi targetoida meitä. Niinpä emme viipyneet rannassa pitkään, vaan kaunista maisemaa hetken ihasteltuamme palasimme reippaasti takaisin isommalle reitille, jossa ihana tuuli hieman viilensi meitä ja piti ötökät poissa.
Pian olimme sen verran korkeammalla, että maisema avartui. Mitään varsinaisia merkittäviä mäkiä ei kuitenkaan ollut, vaan nousut ja laskut olivat loivia.
Nyt edessä siinsivät Hietajärvet, ja niiden rantaan olimme matkalla.
Tie johdatti suoraan Hietajärven rannalle. Ystäväni kävi järvessä pulahtamassa, minä odottelin ennemmin rannalla pienessä kesäflunssassani. Kuvasin kaunista järveä ja sen rannan vaaleita hiekkoja.
Vedenrajassa könytessäni huomasin erikoisia kukkia, joiden nimestä minulla ei ollut harmaintakaan aavistusta. Kotona selvisi, että ne olivat lapinkuusioita.
Huomasin Retkipaikan sovelluksesta, että aivan lähellä olisi pyyntikuoppia. Ystäväni ei ollut sellaisia aiemmin nähnytkään, joten kerroin hänelle, kuinka ihmiset ovat ennen muinoin käyttäneet kuoppia riistan pyyntiin. Toki noista ajoista kuopat ovat kovasti menettäneet särmikkyyttään, nykyään näkyvillä on enää kasvien pehmustama painauma maassa. Kuin pieni kraateri.
Astelimme hiljalleen vieressä olevan Pikku Hietajärven rantaan. Siellä kukkivat muun muassa hilla ja kurjenkanerva.
Aloimme pikku hiljaa palailla autolle, tutkiskellen vielä maisemia ja ihastellen muun muassa dyynien lomassa kasvavia mäntyjä, joilla monella tuntui olevan ainakin sata latvaa.
Matkan varrella myös kukassa ollut juolukka aiheutti ihastuksen huokauksia. Niin tavallinen kasvi, miksi en ole koskaan ennen ihastellut sen kukkia? Ehkä dyynialueen epätavalliset värit korostivat juolukankukkien purppuraa aivan erityisellä tavalla.
Autolle saavuttuamme päätimme huvin vuoksi jatkaa tietä vielä eteenpäin. Dyynialue on todella suuri ja sen tutkimiseen saisi vierähtämään varmaan viikonkin, mutta jo autonkin kyydistä sitä saa mukavasti fiilisteltyä.
Maisemat olivat todella erikoiset. Maisemassa oli elementtejä, jotka toivat mieleen niin Tanskan kuin Ahvenanmaankin. Suuret hiekat ja pensasmaiset katajat eivät todellakaan ollet sitä perinteisintä Lappia.
Hietatievojen alueella riittää paljon mielenkiintoista tutkittavaa. Aion itse palata sinne vielä ehkä useammankin kerran tutkimaan, mitä erikoista dyynimaailmasta löytyy. Koska alue on helppo saavutettava, suosittelen sitä kaikenikäisille retkeilijöille.
Dyynien lomassa kulkee lukuisia isoja ja pieniä reittejä ja polkuja moneen suuntaan, pysytellään niillä, niin alueen herkkä luonto säästyy turhalta tallomiselta.
Kartta. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7594716, E 405527.
Leave a Reply
Want to join the discussion?Feel free to contribute!