Suunnitteletko retkeä taianomaiselle Hämeen järviylängölle? Hevossillan tila Forssassa on tunnelmallinen tukikohta seikkailijalle
Yhteistyössä Luonto lisää liikettä -hanke ja Hevossillan tila
Talven pimeimpänä päivänä muistelen kesäiltaa, jolloin kuulin käen ensikukunnan, kuljin paljasjaloin, saunoin 100-vuotiaassa saunassa ja nukahdin tunnelmallisessa torpassa. Tassuttelin vanhan torpan nurmikolla aivan Forssan kupeessa, Hevossillan tilalla.
Tampereentie 450, Forssa
Hevossilta on täydellinen yöpymiskohde, kun haluaa hieman hemmotella itseään ja perhettään lempeillä löylyillä ja historian havinalla luontomatkailun lomassa, vaihtaa tutun teltan, laavun tai riippumaton ihan toisenlaiseen elämykseen.
Hevossillan tilalta on Liesjärven kansallispuistoon 35 kilometriä ja Torronsuon kansallispuistoon vain 16 kilometriä. Orastavan kesän reissullani ohitin nämä helmet hieman haikeana ja tutustuin itselleni aivan uusiin kohteisiin. Kävin viilettämässä elämäni ensimmäistä kertaa resiinalla Jokioisten museorautatiellä koululaisryhmän kanssa, hämmästymässä Forssan kaupunkipuiston monipuolisuudesta sekä ihailemassa lasten oppimisen riemua Ruostejärven virkistysalueen poluilla.
Hevossillan tilalle ja useimpiin Hämeen järviylängön luontokohteista ajaa leppoisinkin kuski Helsingistä alle kahdessa tunnissa. Hevossillalla yöpyminen vaatii kuitenkin hippusen ennakkosuunnittelua, sillä kyseessä on tilauspaikka, josta saa ruokaa, mökkejä ja saunaelämyksiä vain ennakkoon tilaamalla.
Kartanon karjatilasta karjalaisten kodiksi
Kiitos tukholmalaisen Axel Wilhelm Wahrenin avattiin Forssaan vuonna 1800-luvun puolivälissä puuvillatehdas, Forssa Bomullsspinneri Bolag. Kunnollinen patruuna huolehti työntekijöidensä sivistämisestä, siksi tehtaalla oli oma koulu, kirjasto, kirkko ja kartano – sekä kartanolla maita ja karjaa.
Tunnelmallinen Hevossillan tila on entisen Forssan tehtaan kartanon sivutila, jossa karjanhoitajat asuivat hoitaen joutokarjaa, sairaseläimiä ja hevosia aina vuoteen 1945 saakka. Hevossillan vuonna 1895 rakennettu navetta, nykyinen tilausravintola, oli kartanon sairaseläinnavetta. Tilan historia kiehtookin nykypäivänä meidän aikuisten lisäksi varmasti myös perheen pienimpiä, joiden on hauska kuvitella, millaista entisajan lapsien elämä on kenties saattanut olla. Millaisia työtehtäviä lapset ovat saaneet tehdä, entä millaisia ovat olleet leikit?
Karjalan evakoille tehtiin tilaa sodan rymistellessä tantereita. Näin Hevossilta päätyi nykyiselle suvulle. Karjalalaiset Ida ja Joel Mero rakensivat tilalle uuden päärakennuksen. Elettiin vuotta 1947.
Kirpputoreilta museotilaksi
Talon nykyinen emäntä Raija Sundblom-Mero toivottaa minut tervetulleeksi entisen kartanon navetan kupeella. Astumme sisään nykyisin tilausravintolana toimivan Tallituvan hämärään ja tajuan: olen ollut täällä ennenkin! Silloin juhlimme ystävän pyöreitä vuosikymmeniä, ilta oli tumma, ulkotulet leimusivat ja tunnelma oli huipussaan. Muistan iloiset ilmeet ja mahtavan lähiruuan, mutta silloin en tajunnut tutkia talon lukemattomia yksityiskohtia ja mielenkiintoisia museoesineitä.
Siirrymme ihastelemaan alueen muita kauniin harmaina ja tukevina seisovia rakennuksia. Kyselen, miten evakkotilasta oikein muovautui näin mystinen museo. Emäntä kertoo hieman hymyillen kulkeneensa miehensä, innokkaan automobilistin matkassa vanhojen tavaroiden perässä. Mies katseli koneiden ja traktoreiden osia, Raijalle tarttui mukaan ensin yksi vanha ja kaunis maatilan tarpeistoon liittyvä esine, sitten toinen, muutama pitsiliina ja kuparikannu. Vähitellen tavaraa oli niin paljon, että tarvittiin katto kaiken päälle. Lopulta kattojakin kertyi pihapiiriin 20: aittoja, saunoja, vajoja, makasiineja ja yksi tuulimylly. Vanhin rakennuksista on 1750-luvulta.
Ympäristönä Hevossillan tila kutkuttaa ihanasti mielikuvitusta, ja vie niin ison kuin pienenkin reissaajan aikamatkalle historiaan. Hauskoja, kiinnostavia ja ihmeellisiäkin yksityiskohtia löytyy oivallettavaksi lähes loputtomasti.
Vähitellen maatila vaihtui matkailutilaksi, ja nyt mökkeihin ja muihin rakennuksiin mahtuu kesäisin yöpymään yhteensä jopa 30 henkeä. Lomamökit on nimetty nykyisten omistajien isoäitien ja tyttärien mukaan.
Tilan isäntä entisöi edelleen vanhoja autoja ja traktoreita, joita pääsee myös ihailemaan täällä majoittuessaan. Tämä tieto takuulla ilahduttaa koneista kiinnostuneita lapsia ja lapsenmielisiä! Isäntä keskittyy 50-lukuun ja sitä tuoreempiin kulkupeleihin. Rajanaapuri Seppo Torkkelin moottoripyörämuseosta löytää halutessaan tätäkin vanhempia ajoneuvoja.
Talonpoikaismuseoalueen rakentaminen aloitettiin vuonna 2001. Silloin tilalle saapui museon päärakennus, vuodelta 1805 oleva Flinkin torppa. Torppa on ainutlaatuinen: se on ainoa kokonaisena säilynyt asuinrakennus ajalta ennen tehtailija Wahrenin tuloa paikkakunnalle. Edistyksellinen tehtailija osti saapuessaan kaikki talonpoikien maat, puratti rakennukset ja rakennutti tehtaan väelle aivan uudet asumukset. Onneksemme Flinkin torppa osasi väistellä tätä edistyksen aaltoa. Torpan viimeinen asukas Uuno Flink oli tarinoiden mukaan erikoinen, vahva ja persoonallinen talkoomies, joka kulki kesät talvet paidanrinnus avoimena. Torpan seinillä voi ihailla Uunon avoinna lepattaneita paitoja.
Luontolomailijan keidas
Tilan rakennuksia ympäröi kaunis metsä, josta omat maat on muutettu luonnonsuojelualueeksi. Keski-Euroopasta saapuvien vieraiden on vaikea uskoa, että kaikkialla metsässä saa todellakin kävellä. Muistammeko itse aina arvostaa tätä oikeutta?
Lähimetsässä riittää ihasteltavaa, ja sinne on mukava poiketa vaikka jälkikasvun kanssa keräämään kuksallinen marjoja tai kokeilemaan vaikkapa sienestysonnea. Metsään kannattaa ottaa mukaan myös jonkinlainen luonto-opas, sillä se on erinomainen paikka opetella vaikkapa itselle uusia kasveja rentoutumisen lomassa.
Hämeen järviylängön kansallispuistojen ja kansanpuiston lisäksi olen aikaisemmilla retkilläni päässyt kulkemaan poikkeuksellisen kirkasvetisten Melkuttimien lähistöllä, maastopyöräilijöiden suosimalla Poronpolulla, melonut Puneliaalla ja Pilkuttimilla sekä hikoillut Eerikkilän urheiluopistolla. Alueella on kuitenkin loputtomasti koettavaa. Toiveiden tynnyriini viskaan päällimmäiseksi tältä reissulta ylijääneet:
- Komion puolisalaiset luontopolut, joista valitsisin Pikku-Samon, jos mukaan lähtisi lapsia. Ehkä suuntaan kuitenkin ensin pidemmälle reitille ja riippumaton kanssa Luutalammin rauhasta nauttimaan?
- Melonta Turpoonjoella jäi viime kesänä vain puheiden tasolle. Onnistuisikohan jo ensi kesänä yöretki, jonka aikana ehtisin yllättävän monipuolisen Turpoonjoen kautta melomaan halki Forssan, aina vanhalle puuvillatehtaalle asti?
- Kiipeäminen Saaren kansanpuiston näkötorniin jäi väliin, kun muinaisessa Mammuttimarssi-tapahtumassa könysimme pähkinöitä popsien tornin jalustan kylkeä hipoen kohti seuraavaa rastia. Nyt haluan päästä läkähtymään maisemista yläilmoista käsin, kuten tunnetut taiteilijat Magnus von Wright, Robert Wilhelm Ekman ja Albert Edelfeltkin tekivät. Komeat maisemat ihastuttavat varmasti kaikenikäisiä retkeilijöitä, eikä kävelymatka tornille ole hyvää polkua pitkin kilometriäkään.
Jotta luontokohteiden ylitarjonta ei läkähdyttäisi, kannattaa Hevossillalta suunnata ensin Hämeen luontokeskukseen kuulemaan ajankohtaisia vinkkejä ja hahmottamaan, mitä kaikkea alueella onkaan tarjolla. Luontokeskukselta on mahdollisuus lähteä niin lapsille sopiville, lyhyemmille retkille kuin vaikka pitkälle vaelluksellekin. Lapsia ilahduttaa takuulla tieto siitä, että erään lyhyen reitin varrella on myös vetolossi!
Luontokeskus itsessään on riittävä päiväretkikohde niin perheille, lemmikillisille kuin liikuntarajoitteisillekin. Uimaranta, omat luontopolut, välinevuokraus ja lukuisat tapahtumat tarjoavat hyvät puitteet retkeilyyn ympäri vuoden.
Jos ympäristön luontokohteiden sijaan haluaisikin maistella vain makkaraa ja metsän rauhaa, on Hevossillan oma laavu mainio paikka. Aivan pihapiirissä, kuitenkin rauhoittavan sammalikon ja suurten kuusien halauksessa, on suojaisa laavupaikka, jonne on helppo tehdä oma retki pienimpienkin kanssa.
Majoittuminen tilalla soveltuu niin pikaisille piipahtajille kuin pidempäänkin aluetta tutkiville. Museorakennusten ja mökkien ovet ja portaat ovat tosin liikuntarajoitteisille ehkä turhan hankalat, lasten kanssa näissä kyllä pärjäilee.
100-vuotiaan saunan lauteilla
Heleässä illassa, valkoisten kukkien taivutellessa kohti kesää, avaan vanhan saunan oven ja löydän penkiltä puhtoiset pellavat odottelemasta.
Hevossillassa on yhteensä seitsemän saunaa – savusaunoja, perinnesaunoja ja jopa yksi maasauna. Kolme saunoista on saavuttanut kunnioitettavan sadan vuoden iän. Vielä muutama vuosi sitten tilalla järjestettiin syksyisin kaikille avoin Saunojen yö -tapahtuma. Kesän lämmössä palju ei kutsunut kylpyyn, mutta nyt talven halauksessa muistelen lyhtyjen ympäröimää kuumaa ulkokylpylää kaiholla.
Havujen huuhtominen jossain Hevossillan erityisistä saunoista kruunaisi lähiseudulle suuntautuneen retken. Saunat ovat varattavissa ympäri vuoden myös yksityiskäyttöön, mutta tilattava aina hyvissä ajoin etukäteen. Jos lapsi – tai miksei aikuinenkin – ei ole koskaan vielä kokenut esimerkiksi savusaunan lempeitä lämpöjä, niin on vaikea kuvitella, missä ensikokemus voisi olla mieleenpainuvampi kuin täällä.
Museorakennusten kupeilla on kuultu vuosien varrella monia kieliä. Majoittujia on ollut Yhdysvalloista, Kiinasta ja jopa Australiasta asti. Viime kesänä saunojen löylyjä testasi suuri triathlonleirin letka. Heille lähiseudun tasaiset tiet olivat parasta mahdollista herkkua.
Kauniita unia Keinulan torpassa
Luulen yöpyväni jossain tilan moderneista mökeistä, mutta emännällä onkin minulle ylellinen yllätys tarjolla. Saan katsella unia Keinulan torpassa, paikan jalokivessä, johon hääparit yleensä majoitetaan. Keinulan keinussa hiljaa istuessa toivoo kuulevansa hieman torpan tarinointia. Kuinka monta elämää torppa on nähnytkään!
Vuonna 1887 rakennettu Keinulan torppa on tuotu pihapiiriin 2000-luvun alussa Urjalasta. Torpan viimeisen asukkaan nimi oli Kalle Keinula, jonka mukaan torppa sai tupaansa erityiset keinutuolit sekä iloisen nimen. Torpan keinuista yksi on tehty juurakoista, yksi on perinteinen urjalalainen keinu ja kolmantena on vanha lasten keinutuoli.
Torpassa keinutellessa voi ihailla hyllyjen kuparipannuja, jotka kunnioittavat tilan emännän isoisoisän muistoa. Kupariseppä Sundblom saapui Forssaan jo 1850-luvulla takomaan tehtaan muijille kahveepannuja. Kuparisepän ja Jokioisilta kotoisin olevan vaimonsa Wilhelmiina Bångin poika Konrad, Hevossillan emännän isoisä, oli aikansa paikallisia merkki- ja monitoimimiehiä. Saarnaaja ja raittiusasiamies ehti rautasorvarin työnsä ohessa kirjoittaa muun muassa Turun Lehteen nimimerkillä Salmenkukka.
Retkeilijät voivat varata reissulleen jonkin tilan museomajoituksista, vaikkapa Rengin tai Piian aitan, ja kesäisin majoittua voi myös Sarkalan pytingissä. Pihapiiristä mukavasti syrjässä sijaitsevat 3–4 hengen metsämökit soveltuvat myös erilaisille retkeilijöille. Metsämökin vuokranneet saavat vapaasti myös lämmittää alueen saunaa. Mökit ovat hyvin varusteltuja, mutta vessaa tai juoksevaa vettä niissä ei ole. Kesällä metsämökkialueen saunassa on juokseva vesi ja vesivessa, mutta talvella istunnot tarjoaa vain tunnelmallinen biokäymälä (joka kauneutensa vuoksi olisi oma valintani ihan ympäri vuoden.)
Torppa keinuttaa uneen. Mietin seuraavan päivän retkeä Loimalammin luontopolulle ja lintutorniin. Ovatkohan lampaat jo saapuneet?
Keinulan unia muistellessa kaikuu mielessä käen ensi kukunta ja SMG:n Hölmö rakkaus:
”Muistatko miltä tuntuu
juopua kesäyönä
hölmöstä rakkaudesta
Muistatko miltä tuntuu
kastella jalat heinikossa,
suudella poikaa aidan takana
siellä missä nokkoset lakastuusiellä missä nokkoset lakastuu…”
Lue lisää:
Liesjärven retkitarinat, kartta ja vinkit Retkipaikassa
Torronsuon retkitarinat, kartta ja vinkit Retkipaikassa
Hämeen Järviylänkö Retkipaikassa
Liesjärvi Luontoon.fi-palvelussa
N=6732472.947, E=330544.757
Leave a Reply
Want to join the discussion?Feel free to contribute!