Heulakalliot, Juupajoki

Edellisessä Retkipaikassa julkaistussa artikkelissani seikkailin Juupajoen rotkolaaksossa. Samalla reissulla tuli juhannuksenvieton jälkeen vierailtua seudun toisessa hyvin erikoisessa luontokohteessa.

Heulakallioiksi tai Heulakiviksi kutsuttu luonnonmuodostelma on Juupajoen ainoa luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu kohde, nro 1607. Se sijaitsee Hirvijärventien varrella, noin 20 kilometrin päässä Korkeakoskelta, Juupajoen kunnan suurimmasta asutuskeskuksesta. Nimitys ’heula’ tarkoittaa ilmeisesti leukaa.

Tietoa tästä luonnonnähtävyydestä on vaikea löytää. Mekin saimme tietää siitä juhannusjuhlissa eräältä paikalliselta. Heulakallioiden arvellaan syntyneen niin, että päällimmäisen kovan kalliokerroksen alta on hiljalleen rapautunut liuskeisempaa kiveä. Paikalliset kutsuvat Heulakallioita myös Tissikallioiksi. Kuva kertonee enemmän kuin tuhat sanaa:

Jpeg

Juupajoelta on löydetty muutama kivikautinen asuinpaikka ja alue on kuulunut hämäläisten erämaihin, joten on mahdollista, että Heulakallioiden tarjoamaa suojaa on käytetty esihistoriallisellakin ajalla taukopaikkana tai että kyseessä on ollut palvospaikka. Todisteita kummastakaan ei kuitenkaan ole toistaiseksi löydetty.

Kallioita oli niitä ympäröivän tiheän pusikon takia lähes mahdoton kiertää, mutta päälle pääsee kipuamaan suhteellisen vaivattomasti. Tässä vielä tekotaiteellinen tasapainoilukuva paikan päältä:

Jpeg

Auton voi jättää hiekkatien varteen.

Kartta

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6859036 E 372971

Lähteet: http://www.juupajoki.fi

Muokattu 14.01.2014: Sijainti täsmennetty ja karttalinkki korjattu.

2 replies
  1. Tuomo Kesäläinen
    Tuomo Kesäläinen says:

    Komea lippahan se on, hienoja muotoja – mutta enemmän alkoi kiinnostaa mikä tuo rauhoitettu luola tuon karttalinkkisi vieressä mahtaa olla? ei se kuitenkaan juuri tätä kohdetta tarkoita, kyllähän tuo kuvien lippa hienosti täyttää Suomalaisen puoliluolan mitat?

    Vastaa
    • Mikko Vesterinen
      Mikko Vesterinen says:

      Terve!

      Se ”rauhoitettu luola” tarkoittaa juurikin näitä Heulakallioita, joiden alle kätkeytyy myös pienenpieni luola. Sinne ei valitettavasti mahdu sisälle ihmettelemään. Kiitos kommentistasi! Korjaan linkin osoittamaan oikeaa sijaintia. 🙂

      T: Mikko Vesterinen

      Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa käyttäjälle Mikko Vesterinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.