Hetta-Pallas-opas 4: Pallas-Yllästunturin kansallispuiston säännöt

Mitä kansallispuistossa saa tehdä ja mitä ei saa tehdä?

Suomessa on hyvät jokamiehenoikeudet, mutta toisin kuin usein kuvitellaan, ne eivät ole voimassa kansallispuistoissa, vaan kansallispuistoissa on omat säännöt ja rajoitukset. Nämä perustuvat kansallispuiston järjestyssääntöön.

Mikä on kansallispuisto?

Kansallispuisto on valtion omistama alue, jonka käyttö kansallispuistona on säädetty lailla. (Wikipedia*)

Kansallispuistoja on Suomessa 40, joista uusin, tänä vuonna avattu kansallispuistomme on Hossa. Kävijämäärältään suurin** on Pallas-Yllästunturin kansallispuisto, jota tämä juttusarjakin koskee.

Kansallispuisto on luonnonsuojelualue, joka on samalla kaikille avoin nähtävyys.

Kansallispuisto edustaa tavallista suomalaista luontoa, mutta siellä on kuitenkin myös palasia kaikkein arvokkaimmasta luonnostamme: kansallismaisemia ja muita nähtävyyksiä. Kansallispuistoihin on rakennettu myös virkistyskäyttöä helpottavia palveluita: luontokeskuksia neuvontaa varten, reittejä, taukopaikkoja ja tulentekopaikkoja.

Kansallispuistojen lisäksi Suomessa on muitakin Metsähallituksen hoidossa olevia luonnonsuojelualueita, esimerkiksi luonnonpuistoja, joissa on vielä tiukemmat säännöt. Tarkistathan retkeilykohteesi säännöt jo reissua suunnitellessasi esimerkiksi Metsähallituksen sivuilta.

Mitä kansallispuistossa saa tehdä?

Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa saa liikkua lihasvoimin eli jalkaisin, hiihtäen, soutaen ja meloen. Kesäkuusta 2017 alkaen myös pyöräily on sallittu kaikilla virallisilla merkityillä kesäreiteillä, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Kansallispuistossa saa poimia marjoja ja ruokasieniä.

Tämähän oli lyhyt lista! Liikkua ja poimia marjoja ja sieniä! On kuitenkin muutamia asioita tämän lisäksi, jotka ovat rajoitetusti sallittuja:

Avotulen teko ja leiriytyminen

Tulen tekeminen ja leiriytyminen ovat sallittuja vain niitä varten osoitetuilla paikoilla. Erämaavyöhykkeellä telttailu on kuitenkin sallittu vapaasti, ja tulenteko on mahdollista vesistöjen läheisyydessä kuivia risuja käyttäen.

Hetta-Pallas-vaellusreitti ei kulje erämaavyöhykkeellä, joten reitillä ei saa tehdä tulta tai leiriytyä muualla kuin tupien läheisyydessä. Et siis voi valita telttapaikkaa vapaasti reitiltä, tarkista tupien sijainnit kartasta. Tuvat on esitelty myös tämän oppaan toisessa osassa.

Tupien läheisyydessä tosin on myös parhaat paikat leirin tekemiseen, yleensä vesipiste lähellä, ja kun valitset oman paikkasi pihan reunasta, saat olla aika rauhassa!

Leiriytyminen on sallittua aina pariksi päiväksi kerrallaan, älä siis tee kovin pitkäaikaista perusleiriä autiotupaan tai telttapaikalle! Pidempiaikainen leiriytyminen on kielletty.

Ratsastaminen ja koiravaljakolla ajo on sallittua vain kansallispuiston yhteistyöyrittäjille erikseen sovittavilla reiteillä.

Suurien ryhmien (yli 50 henkilöä) tapahtumien järjestäminen kansallispuiston alueella on luvanvaraista. Ota yhteyttä luontokeskukseen, jos suunnittelet tapahtumaa kansallispuistoon. He ohjaavat sinut oikealle yhteyshenkilölle.

Mitä kansallispuistossa ei saa tehdä?

Lemmikkieläimiä, kuten koiraa, ei saa pitää vapaana missään kansallispuiston alueella, rotuun, koulutukseen, kokoon tai tottelevaisuuteen katsomatta. Varaa siis mukaasi hyvä hihna, jota on helppo käyttää maastossa.

Kansallispuistossa koiran saa viedä autiotupaan vain, jos se käy kaikille tuvassa oleville. Varaus- ja vuokratupiin koiria ei saa viedä. Vinkki: koiran kanssa retkeilevän kannattaa siis ottaa teltta mukaan vaellukselle.

Kasvien tai maaston vahingoittaminen tai muuttaminen ei ole sallittua kansallispuistossa. Et siis saa kerätä muuta kuin ruokasieniä ja marjoja: kaikki muu on jätettävä paikalleen.

Myös kivikasojen kokoaminen tuntureille ja reiteille on kiellettyä.

Älä siis noudata haluasi jättää oma jälki, ”kivinen torni” luontoon, sillä se ei sinne kuulu. Muinaisista kasoista ei saa siirtää kiviä pois eikä ottaa mukaansa. Älä ole lammas kivien kantajien virrassa! Kuvan retkeilijät tyytyivät tuuletuksiin Lumikeron huipulla.

Eläinten pyydystäminen, tappaminen tai hätyyttäminen on kiellettyä. Eläinten hätyyttämiseksi lasketaan myös irrallaan kulkevat koirat, joten pidäthän lemmikkisi hihnassa. Et ehdi edes huomata, kun koirasi on jo linnunpoikasten kimpussa tai juoksee poron perässä! Ja vaikka ei juoksisikaan, sääntöjen mukaan koira on pidettävä kytkettynä ilman poikkeuksia.

Kansallispuistossa ei saa ajaa moottoriajoneuvolla. Roskaaminen ja rakenteiden vahingoittaminen on kiellettyä. Metsäpalovaroituksen aikaan kaikki avotulen teko myös merkityillä tulentekopaikoilla sekä laavujen tulisijoissa on kiellettyä.

Liikkuminen on rajoitettua viidellä rajoitusvyöhykkeellä, jotka on perustettu eliöstön suojelemiseksi. Hetta-Pallas-vaellusreitti ei kulje rajoitusvyöhykkeillä, joten jos seuraat merkittyä vaelluspolkua, et riko sääntöjä.

Pallas-Yllästunturin kansallispuiston rajoitusvyöhykkeet:

  • Onnasjärven–Onnasjoen rajoitysvyöhykkeellä liikkuminen on kielletty 1.5. – 30.11. lajistonsuojelullisista syistä.
  • Hanhivuoman alue, jolla liikkuminen on kielletty linnuston pesimärauhan ja Pallasjärven taimenen kutuvesien turvaamiseksi ympäri vuoden.
  • Pahakurun, Suaskurun ja Haltioleton rajoitusvyöhykkeillä liikkuminen on kiellettyä ympäri vuoden.
  • Pyhäjoen ja Varkaankurun rajoitusvyöhykkeellä liikkuminen on sallittua 1.5.–30.11. vain merkittyä reittiä pitkin.
  • Pyöräilyä ei sallita luonnonsuojelullisista tai turvallisuussyistä Palkaskerolla, Varkaankurussa, Tuomikurussa, Pirunkurussa ja Kellostapulinkurussa.

Lähteet ja lisätietoa:

Pallas-Yllästunturin kansallispuiston järjestyssääntö (PDF-tiedosto)
Luontoon.fi: Ohjeita Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon
*Lähde: Wikipedia 31.7.2017: asiasana Kansallispuisto
**Lähde: Metsa.fi 31.7.2017: Suomen kansallispuistot pinta-alan, perustamisvuoden ja käyntimäärän mukaan

 

Kirjoittaja Anne Sulander on ollut vapaaehtoistyössä Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa vuosina 2016 ja 2017 ja kävellyt reitin useita kertoja. Opas on julkaistu aiemmin Rinkkaputki-blogissa.

Lue myös juttusarjan aiemmat osat:

Hetta–Pallas-opas, osa 1: valmistelut

Hetta–Pallas-opas 2: varaus- ja autiotuvat

Hetta-Pallas-opas, osa 3: Autio- ja varaustupaetiketti

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.