Hetken kestävää kauneutta alppiruusujen kodissa: Mustilan Arboretum, Elimäki

Ensin sen tekivät magnoliat ja nyt alppiruusut. Olen käynyt tänä keväänä mykistymässä Mustilan Arboretumissa jo useamman kerran muutaman tunnin metsäretkillä. Alkukesän kukkahuuma alkaa Mustilassa magnolioiden herkällä kukinnalla ja jatkuu siitä sujuvasti valtavaan väriloistoon, kun atsaleat ja alppiruusut aloittavat kukintansa.

Tänä vuonna kukintaa sai odotella ilmojen ollessa hieman normaalia viileämmät, mutta alppiruusutpa päättivätkin sitten palkita odottajansa ja kukkia ehkä tämän vuosituhannen komeimmalla kukinnalla. Ja sitähän se on. Metsässä kävellessä tuntuu, kuin kulman takaa tulisi aina uusi ilotulitus, eikä kaikkia värejä osaa edes nimetä; värejä löytyy joka lähtöön ja vielä sieltä välistäkin.

Mustila sijaitsee aivan kuutostien varressa Elimäellä, noin 25 kilometrin päässä Kouvolasta. Helsingistä matkaa on reilut 115 kilometriä. Autolla pääsee kohteeseen näppärästi navigoimalla osoitteeseen Mustilantie 57, ja monet bussitkin pysähtyvät kuutostien laitaan, ihan kohteen viereen.

Me parkkeerasimme auton Mustila Puutarhan pihaan ja kävelimme puiston läpi reitille. Pääsylippuja saa ostaa joko puutarhamyymälästä tai Arboretumin kahvilasta. Valmiiksi viitoitettuja reittejä on kolme eri pituutta, joista lyhin (punainen reitti) on 1,5 kilometrin mittainen ja matkan varrelle osuu lukematon määrä atsaleoita ja alppiruusuja. Reitin varrelle nimetyt paikat Atsalearinne ja Alppiruusulaakso antavat täydellisen kuvan reitin sisällöstä. Kaksi muuta reittiä ovat 2,5 km (keltainen reitti) ja 3 km (sininen reitti).

Lähdimme kulkemaan keltaista reittiä, poiketen tosin alkumatkasta ihailemaan reitin alkupäässä olevaa atsalerinnettä ja hairahtuen kerran jos toisenkin hieman sivupoluille. Kulkeminen metsässä on kuitenkin simppeliä ja sivupolutkin palautuivat takaisin merkityille reiteille.

Alun ilotulituksen jälkeen kuljimme hetken läpi seesteistä havumetsää. Matkan varrelle osui monta paikkaa, kiviä, kantoja ja rakennettuja penkkejä, johon olisi ollut helppo jäädä istumaan ihan hetkeksi kaikessa rauhassa ja kuunnella metsän huminaa ja linnun laulua. Erityisen mystinen paikka löytyi hemlokkimetsästä; tuntui kuin olisi sukeltanut suoraan Astrid Lindgrenin satuun.

Noin puolessavälissä reittiä on suvun hautapaikka, jossa aukeaa uusi alppiruusujen ilotulitus. Tähän jäimme hieman pidemmäksi aikaa kuin olimme suunnitelleet, koska kuurosade yllätti retkeilijät. Toki näillä viime aikojen epävakailla säillä täytyy pitää matkassa myös sadetakki, mutta mepä pidimmekin sadetta juhlallisesti Itsenäisyyden puun alla. Ja selvisimme kuivin turkein.

Reitin varrella oli niin tuttuja ja nimettyjä alppiruusuja sekä erilaisia risteymiä. Lajikekirjo on valtava enkä ihmettele yhtään, jos joku muukin vähänkään puutarhailuun innostunut on mielessään tällaisen retken aikana suunnitellut omaa metsäpuutarhaa tai ainakin noin 10 erilaisen alppiruusun ja atsalean istuttamista myös omaan pihaansa.

Reitin loppupäässä poikkesimme vielä etelärinteeltä Tammimetsään ja Pähkinärinteelle, joka oli kuin vastakohta sille havumetsälle, jossa juuri kuljimme. Lehtipuita ja -pensaita oli jokapuolella. Metsän lehtomainen vehreys muutamalla auringonsäteellä antoi olon, että olisi ollut jossain hyvinkin paljon etelämmässä, kuin missä itseasiassa olimme.

Retki oli kaikenkaikkiaan osaltamme aika täydellisesti ajoitettu, koska päästessämme kahvilaan, alkoi ukkonen jyristä ja vetää sataa kaatamalla. Kynttilän valossa pitkän pirttipöydän ääressä nautimme vielä keittolounaan, joka oli kuin piste iin päälle mukavalle metsäretkelle.

Mustila Arboretumin nettisivuilta löydät lisää tietoa paikasta, sen historiasta ja alueesta yleensä.

Katso kartta.

Sijainti: N=6732924.391, E=468659.772
(ETRS-TM35FIN)

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.