Herajärven kierros Kolin kansallismaisemissa, osa 1

Poutaisena heinäkuun päivänä lähdin tutustumaan Kolin kansallispuistoon. Kolin komeita ja tunnettuja luonnonmaisemia on tullut käytyä hämmästelemässä aikaisemminkin, mutta kansallispuisto on jäänyt itseltä vielä näkemättä. Niinpä päätin korjata asian ja valitsin reitiksi Kolin kansallispuiston maisemissa kulkevan Heräjärven kierroksen. Herajärven kierroksen pituudeksi voi valita joko 40 km tai 60 km. Lyhyempi reitti kiertää Herajärven pohjoispään ympäri, ja pitempi reitti kiepauttaa mukaan myös Eteläpäänselän. Valitsin matkaksi 40 km. Olin kuullut, että maasto Kolin kansallispuistossa ei ole ihan sieltä helpoimmasta päästä, ja nyt halusin mennä vähän mukavuus edellä. Patikoin reitin pikaisesti yhden yön taktiikalla alle vuorokauteen, ja kyllä siinä haastettakin riitti.

Kolin kansallispuiston esite ja kartta

Puhelimen karttasovellusta tutkiessa lähtöpaikaksi valikoitui vähän sattumaltakin Ryläyksen parkkipaikka. Herajärven kierrokselle on mahdollista lähteä monesta eri kohtaa. Suosituin lähtöpaikka on Luontokeskus Ukon ja hotellin vieressä, Ukko-Kolin päällä. Ukko-Kolilla on hyvät palvelut ja saatavilla on muun muassa kansallispuiston karttoja. Toinen hyvä lähtöpaikka on Herajärven retkailykeskus – Kiviniemen luontotila. Tila tarjoaa majoitusta, ruokaa ja ohjelmapalveluita, näistä tuonnempana lisää.

Kello oli yhdeksän illalla, kun lähdin matkaan. Pienen puron solistessa vieressä mietin, että miten hyvin vesipaikkoja tulee olemaan saatavilla. Reissua suunnitellessa monessa tietolähteessä luki, että osa puiston vedenottopaikoista on käyttökiellossa, mukaan lukien Mörkölammen lähteen, Ikolanahon kaivon ja Ikolanahon lähteen. Vettä oli toki riittävästi mukana rinkassa ja vedensuodatinkin löytyi. Tietysti sitä aina haluaa minimoida rinkkaan painoa tuovan juomaveden määrän, jos maastossa on hyvin vedenottopaikkoja saatavilla. Ajantasaisen tiedon vedenottopaikoista löydät täältä.

Hetken patikoituani Kolin nousuja ja laskuja aloin kuulla metsästä oksien katkeilua ja askelmaisia ääniä. Äänet olivat niin voimakkaita, että niiden täytyi tulla jostain isommasta entiteetistä. Rapsahdukset lähenivät ja mietin hetken, että onko siellä keskellä metsää joku ihminen vai kenties itse metsien kuningas, karhu! Noh, tällä kertaa tapaaminen karhun kanssa jäi väliin, kun kyseessä olikin hirvi. Kun hirvi tuli tietoiseksi läsnäolostani, se säntäsi saman tien vastakkaiseen suuntaan syvemmälle metsään.

Muutaman kilometrin jälkeen Ryläyksen parkkipaikalta lähdettyäni ohitin Ryläyksen taukopaikan, jossa on yöpymiseen soveltuva kota, tulipaikka, puuliiteri ja huussi. Ryläyksen taukopaikalta lähtee myös reilu 5 km pitkä Ryläyksen kierros -niminen rengasreitti. Reitti vie itse Ryläykseen, joka on siis yli 50 metriä korkea kiviputous, jossa kivet päällystävät pystysuoraa jyrkännettä. Kyltin mukaan se muistuttaa vesiputousta, vain vesi puuttuu! Itseltä tämä paikka jäi valitettavasti näkemättä, sillä ilta alkoi jo hämärtyä ja siitä olisi tullut vähän ylimääräistä matkaa vaelluksen kokonaispituuteen.

Puolen kilometrin jälkeen vastaan tuli Ryläyksen näköalatorni. Kiivettyäni torniin maisemat olivat upeat, ja netin mukaan täältä voi hyvällä säällä näkyä Joensuuhun, Outokumpuun ja Uimaharjuun saakka. Tornista tähyilin viereistä Herajärveä ja pohdin, että onhan tuossa vielä matkaakin edessä. Huipulla nautin myös mukavasti vilvoittavasta tuulesta ja Pielisen järven maisemista, joita kehysti auringonlaskun oranssiksi värjäämä horisontti.

Matka jatkui ja auringon laskettua ilta alkoi jo hämärtyä. Synkkien kuusimetsien läpi kulkiessa mietin, että otsalampullekin olisi näköjään ollut tarvetta. Sitä ei vaan kesällä tule ajatelleeksi, miten hämärää tiheässä metsässä voi olla ihan heinäkuun alkupuolellakin. Vastaan tuli pieni puro, jonka vesi oli kirkasta ja otin siitä juomavettä. Polku jatkui, ja välillä noustiin jyrkästi ylös vain, että kohta voitiin laskeutua taas jyrkästi alas. Tarkkaan sai myös katsoa mihin jalallaan astui, kun polkua peittivät kivet ja ristiin rastiin risteilevät puunjuuret. Ennakkoon kuulemani lause ”vähän haastava se reitti on” toistui päässä, ja muokkasin sen mielessäni totuutta paremmin kuvaavaan muotoon tiputtamalla tuon ”vähän”-sanan pois.

Nousin vaaran huipulle, josta eteen avautui komeat maisemat Herajärvelle. Kyllähän näiden maisemien takia jaksaa nousta jyrkempääkin polkua. Vaaraa peitti nuori koivikko, ja auringonlasku kajasti vielä mukavasti valoa. Vaara ei ole kansallispuiston alueella, joten jokamiehenoikeuksien turvin päätin jäädä sinne yöksi, virittelin riippumaton ja kävin nukkumaan. Matkaa tuli taitettua illan aikana noin 10 kilometriä. Herajärven kierros kulkee pääosin yksityismailla, joilla on voimassa jokamiehenoikeudet. Huomioi kuitenkin, että kansallispuiston alueella on voimassa Kolin kansallispuiston ohjeet ja säännöt.

Aamulla heräsin kuuden aikaan, kun aurinko alkoi lämmittää maakuupussia ja alkoi tulla kuuma. Siinä hetken hikisenä pyörittyä päätin nousta ja lähteä jatkamaan matkaa kohti Kiviniemeä. Tutkin karttaa ja katsoin, että Kiviniemessä on uimaranta. Aamu-uinti tekisi nyt kyllä hyvää!

Aamu oli selkeä ja ilma alkoi jo selvästi lämmetä. Kaikki merkit viittasivat siihen, että päivästä tulisi varmasti melko lämmin. Niinpä olikin hyvä käydä aamu-uinnilla kirkasvetisessä Herajärvessä. Vesi virkisti mukavasti ja tankkasin lisää juomavettä mukaan, vedensuodattimen läpi suodatettuna. Kiviniemessä on hieno uimaranta ja vieläkin hienompi kota, jossa mahtuu yöpymään isompikin porukka. Muutenkin Kiviniemi on oiva paikka leiriytyä, sillä siellä on kaikki tarpeelliset puitteet kuten käymälä, tulipaikka, pöytä tuoleineen, polttopuita ja jopa ilmainen, retkeilijöiden käytettävissä oleva sauna. Kiviniemeen pääsee autolla, ja se on myös hyvä lähtöpaikka Herajärven kierrokselle.

Käveltyäni muutama sata metriä Kiviniemen saunalta ja kodalta eteenpäin, saavuin kauniisiin järvi- ja niittymaisemiin todelliselle retkeilijän keitaalle, Herajärven retkeilykeskukselle. Siellä toimii Kiviniemen luontotila, tarjoten monenlaisia palveluita ympäri vuoden. Saatavilla on muun muassa eritasoista majoitusta, ruokaa, vuokrattavia maastopyöriä, kanootteja, soutuveneitä, sekä ohjelmapalveluita. Tilalla voi järjestää isompiakin kokoontumisia joko tilan ”juhlanavetassa” tai vaikkapa jättimäisen tulipaikan äärellä. Voi lukea lisää Kiviniemen luontokeskuksen ja Kiviniemen tilan toiminnasta täältä.

Saavuin Sikosalmen rantaan ja edessä oli vedenylitys vetolautan avulla. Oli ensimmäinen kerta kun käytin tälläistä kulkuvälinettä. Toimintaperiaatehan on kuitenkin simppeli, vetää vaan itsensä vaijerilla toiselle puolella rantaa ja nauttii kyydistä! Kantamukset kannattaa heittää pois selästä, nimittäin jos sattuu joutumaan vedenvaraan, niin pinnalla pysymistä helpottaa huomattavasti, kun selässä ei ole parinkymmenen kilon rinkka, jonka paino vielä vähintäänkin tuplaantuu kastuessaan.

Tästä matka jatkuu kohti Ukko-Kolia seuraavassa osassa, joka julkaistaan tulevana viikonloppuna!