Helteinen muisto heinäkuulta; auringonlaskun melontaretki Taipalsaaren Rastinniemeen

Syksy on jo pitkällä kun selailen kännykästä mennyttä kesää. Vaikka kesä on itselleni vaikeaa aikaa auringon ja helteen takia, Rastinniemen melontaretken kuvien kohdalla toivoisin olevani taas vesillä auringonlaskussa, kevyen kesätuulen puhaltaessa lämpimästi, ilman kiirettä minnekään.

Kohde kartalla

Heinäkuisena lauantaina lämpömittari kipusi pitkälle kolmenkymmenen yläpuolelle, eikä ollut toivoakaan tehdä oikein mitään fyysistä. Tuulilukemat olivat varsin maltilliset, joten tässä olisi hieno mahdollisuus lähteä ylittämään Suur-Saimaan selät katkaisevaa Rastinvirtaa.

Rastinniemi siintää vastarannalla.

Rastinniemi on Kyläniemestä Saimaaseen työntyvä terävä niemenkärki, ja Kyläniemi puolestaan kuuluu Taipalsaaren kuntaan. Autolla kuntakeskuksesta Rastinniemeen kertyy matka-aikaa hyvinkin kaksi tuntia, riippuen hieman lossin liikennöinnistä. Me laskimme kajakit vesille Sarviniemestä, josta melontamatkaa ei tule suoriltaan kuin muutama kilometri Rastinvirran halki. Rastinvirran kautta kulkevat kaikki yläpuolisilta valuma-alueilta Vuokseen laskevat vedet ja lisäksi syväväylä Saimaan kanavalta kohti Savonlinnaa. Melojan tuleekin olla valppaana vesiliikenteen suhteen.

Rastinniemessä vesiltä käsin tulijaa tervehtii kolme ajopuista vahtihevosta. Tuulta, aurinkoa ja tuiskua uhmaten ne vahtivat Rastinvirran kulkijoita. Heti rantautumisen jälkeen on lähdettävä tutkimaan jääkauden synnyttämiä rantatörmiä ja -terasseja, joilta aukeaakin hieno näkymä suurille selille.

Rastinvirran vahdit.
Rantatörmältä avautuva maisema suurille selille. Ilman kosteuden voi melkein nähdä.

Ilma on utuinen ja tahmea, kuin sokeria. Kosteus liimautuu iholle, ja ennen eväiden syöntiä on pakko pulahtaa veteen, joka ei tosin ole enää kovin virkistävää. Rastinniemen itä- ja länsisivulla on pitkät hiekkarannat, jolla kelpaa uiskennella.

Rastinniemessä on kaksi tulipaikkaa/katosta, mutta metsäpalovaroitus oli ollut voimassa jo pidemmän aikaa, ja kesällä ei muutenkaan ole usein tulistelufiilistä. Kokkasimme siis myöhäisen päivällisen trangialla ja poksuttelimme jälkkäriksi popcornit.

Kyläniemi on biologisesti arvokas harjualue, ja siellä kasvaa käkkyrämäntyjen lisäksi esimerkiksi yksi harvinaisimmista harjukasveistamme, hietaneilikka. Sen kukinta olikin parhaimmillaan. Hietaneilikka on rauhoitettu, eikä niitä tule missään nimessä poimia! Koko niemi kuhisi leppäkerttuja, jotka olivat lähteneet vaellukselle korkean lämpötilan innoittamana.

Illan kääntyessä jo yöksi lähdimme paluumatkalle pienen ylimääräisen auringonlaskulenkin kautta. Ilma oli edelleen utuisen lämmin ja se väritti auringonlaskun erittäin hienoksi. Oli myös todella hiljaista heinäkuun lauantai-illaksi; veneilijät olivat kai vetäytyneet jo mökkeihinsä.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.