Helsinkiä avomerellä: ihmeellinen Isosaari

Kesällä 2017 Helsingin kaupungissa avautui uusi saari suurelle yleisölle. Entinen sotilasalue Isosaari avautui yhdessä Vallisaaren sekä Kuninkaansaaren kanssa vapaasti vierailtavaksi 10. kesäkuuta 2017. Retkikuntamme toinen puolisko vietti lapsuutensa Santahaminassa katsellen Isosaaren silhuettia, joten päätimme nyt saaren avautumisen jälkeen käydä katsastamassa, mistä saaressa oli kyse.

Isosaaren linnakkeelle ei pääse kiipeilemään, mutta aidan takaa sitä voi ihailla.

Sotilaskäyttöön linnasaareksi rakennettu Isosaari oli vielä vuosia sitten elävä, vaikkakin erikoinen kaupunginosa hyvin eteläisessä Helsingissä. Saarella oli oma ala-asteensa ja vireää kylätoimintaa. Yhteysalus kuljetti lähinnä puolustusvoimien kantahenkilökuntaan kuuluneita asukkaita Santahaminaan. Saarta käytettiin noin 100 vuotta aktiivisesti sotilaallisessa käytössä, kunnes varusmieskoulutus lopetettiin saarella vuonna 2012. Nykyään saarella asuu enää yksi asukas.

Retkeilijän tankkaustauko. Saarelle kannattaa ottaa mukaan omat eväät, ellei halua aterioida Upseerikerhon ravintolassa.

Saaren retkeilyrakenteet ovat hyvät. Informatiivisten karttojen ja tienviittojen lisäksi ympäri saarta on tasaisin välimatkoin istuinryhmiä, ja vanhalle sulkeiskentälle on rakennettu kokonainen evästelyalue kaasugrilleineen. Kulkureitit ovat pääsääntöisesti hiekkateitä ja polkuja. Hiekkateillä voi huomata vanhoja tsaarinaikaisia nupukivettyjä tykkiteitä. Saarella on helppo kävellä ja suuri osa saaresta on saavutettavissa esteettömästi, mikäli avustaja lauttaretkelle löytyy.

Isosaaren eteläistä rantaa luonnehtii Pirunpeltona tunnettu kivikko sekä silokalliot.

Saarelle on rakennettu moderneja harrastusmahdollisuuksia, kuten telttailualue ja 9-reikäinen golf-kenttä. Telttailualueen telttapaikka maksaa 10 euroa per teltta, plus 2 euroa per aikuinen. Saaren hiekkarannan yhteydessä on maksullinen sekasauna, 10 euroa per aikuinen. Maanantaisin saarelle lähtee tavallisten lauttavuorojen sijasta erityisiä golf-risteilyjä, jotka ovat tavallista lauttalippua kalliimpia ja suunnattuja erityisesti golfaajille. Saarelta löytyy myös Upseerikerhon pieni kahvila saaren kävijöille.

Krimin sodan epäonnisen englantilaissotilaan, George Quinnellin yksinäinen hauta vieraan maan mullissa.

Saarella on runsaasti linnoituksia ja muuta sotahistoriallista nähtävää Krimin sodasta jatkosotaan. Kiehtovimpia kohteita lienee englantilaisen merimiehen, George Quinnellin, yksinäinen hauta vuodelta 1855. Hän sai surmansa (legendan mukaan hänen päänsä irtosi) santahaminalaisen patterin tulittaessa englantilaisia laivoja tässä “Oolannin sodassa.” Ison-Britannian suurlähettiläskin on toisinaan käynyt kukittamassa hautaa. Nykyään hauta sijaitsee evästelypöydän vieressä, samoin kuin saaren toinen hautakohde, punaisten hautausmaa. Isosaaren vankileiri sijaitsi täällä vuonna 1918 ja muistomerkki on vuodelta 1955. Vankeja oli enimmillään 1500. Useimmat saarella kuolleista 360 punavangista on haudattu Santahaminan joukkohautaan, jossa hiekkainen maaperä oli helpompaa kaivaa.

Konekivääriasemien kaltaiset sotamuistot värittävät luonnonkaunista saarta.

Saaren luontoa luonnehtii avomerellisyys. Saarella on silokalliota ja erikoinen pirunpelto. Saaren kasvillisuus on rehevää lehtokasvillisuutta ja saarella on hoidettua puistomaista aluetta. Saaren sisäosissa sijaitsee suuri, ankeahko hakkuualue. Saarelta voi löytää myös muuta mielenkiintoista, kuten syötäväksi kelpaavaa ruohosipulia, jota viikingit toivat aikoinaan Suomen maaperälle matkoillaan.

Näin idyllistä näkymää ei helpolla uskoisi helsinkiläiseksi “kaduksi!”

Modernista sotilaskäytöstä on edelleen vahvasti jälkiä. Saarella kulkiessa voi nähdä useita tyhjillään kököttäviä sotilasparakkeja ja muita vanhoja sotilasasumuksia ja rakenteita. Retkikuntamme uskoo, että mikäli saaren vanhat sotilasasumukset laitettaisiin vuokralle tai myyntiin, tälle pienelle ja tunnelmalliselle saarelle löytyisi varmasti uusia asukkaita. Siellä täällä on edelleen puolustusvoimien aitaamia alueita, jonne vierailijoiden on kiellettyä mennä. Esimerkiksi komea merivalvonta-asema on kielletty vierailta.

Isosaarelle kulkee maksullinen lautta Helsingin kauppatorilta noin tunnin välein. Lippuja voi ostaa Visit Isosaari -yrityksen nettisivujen kautta nettipankkimaksulla. Menopaluu aikuisille maksaa 15 euroa. Lippu voidaan näyttää älypuhelimesta QR-koodilla, joten lippua ei tarvitse tulostaa. Jos älypuhelinta ei löydy, voi lipun myös printata paperille sähköpostista.

Isosaaren tunnistettava siluetti jää taakse päiväretkeläisten palatessa mantereelle.

Meriputki rehottaa saaren kivikkoisella rannalla.

Kartta. Sijainti: N=6664350.811, E=391708.425 (ETRS-TM35FIN)

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.