Helppoja vinkkejäni kesän retkiruokahetkiin

Monesti retken kruunaa evästauko. Välillä on kiva syödä ihan sitä perinteistä makkaraa, mutta toisinaan kaipaa muutakin. Eikä makkaran paistaminen esimerkiksi metsäpalovaroituksen aikana nuotiolla ole mahdollista. Kaikissa kohteissa ei ole edes nuotiopaikkaa. Tällöin sitä joutuu hieman käyttämään luovuuttaan ja pohtimaan muita vaihtoehtoja. Minusta on kiva lukea muiden eväsretkistä ja saada niistä ideoita omiin eväsretkiin. Tänä kesänä on tullut taas retkeiltyä paljon ja on tullut tehtyä erilaisia eväitäkin. Tässä pieni otanta meidän kesämme eväshetkistä ja maisemista.  

Vinkki 1: Kotiruokaa mukaan retkelle

Alkukesästä toteutimme ex-tempore pyöräretken läheiselle Kaarlammin laavulle Viuhan luonnonsuojelu- ja virkistysalueelle Lahdessa. Kaarlammin laavu sijaitsee hiekkatien varrella, joten pyörällä se oli helposti tavoitettavissa. Pyöräilymatkaa meille tuli yhteensä noin kymmenen kilometriä. Yhtä ohi kävelevää perhettä lukuun ottamatta emme nähneet alueella muita ihmisiä. Evästarvikkeita ei tällä kertaa tarvinnut lähteä hakemaan kaupasta, vaan laavulla lämmitimme edelliseltä päivältä jääneen makaronilaatikon nuotiopannulla. Keli oli hiukan viileä, joten lämmitimme ruokaa melko pitkään. Hyvältähän makaronilaatikko sitten nuotiolla lämmitettynä lopulta maistui. Voisi tehdä toistekin isomman satsin ja tehdä seuraavana päivänä nuotioretken. Kyllä vain ulkona ruoka maistuu aina paremmalta 🙂

Vinkki 2: Trangiakokkailua luontopolun varrella

Tänä kesänä olimme muutaman yön vuokratulla asuntoautolla liikkeellä eteläisessä Suomessa. Ensimmäisenä päivänä kävelimme rakkauden luontopolun Hangossa ja kävelyn päätteeksi jäimme tekemään rantakalliolle lämmintä kanasalaattia trangialla aurinkoisessa säässä. Meidän retkireppuumme kuuluu vakiovarusteena pieni leikkuulauta ja vihannesveitsi, joten salaattitarvikkeiden lisäksi täytyi ostaa kaupasta vain pieni kulho salaattia varten. Mies keitti trangialla pussiriisin ja paistoi kanat. Itselle jäi pilkkominen. Retkeillessä ja ulkona syödessä kaikki ei mene aina ihan kuin kotikeittiössä. Tällä kertaa saimme kiusaksemme liudan lokkeja, jotka alkoivat kiertää päällämme. Lopulta päädyimme syömään aurinkoiselta kalliolta puiden suojaan metsän puolelle. Sillä hetkellä ei kauheasti naurattanut, mutta jäihän tuo reissu ainakin paremmin mieleen tuon episodin vuoksi. 

Vinkki 3: Hedelmäsalaattia luonnon helmassa

Asuntoautoreissun toisena aamuna ajoimme Hangosta Inkoon Kopparnäsiin. Kopparnäsistä löytyy tulipaikatkin, mutta tällä reissulla niille ei ollut käyttöä. Tulistelun sijaan teimme rantakallioilla hedelmäsalaattia. Kauniissa maisemassa oli mukava pilkkoa hedelmiä ja tällä kertaa saimme syödä rauhassa ilman lokkeja. Hiukan oli hedelmien pilkonnassa tullut hutejakin. Huomasimmekin pian, että kalliolle päätyneissä hedelmien palasissa oli kolme leppäkerttua. Tästä sai oikein kesäisen kuvan muistoksi. 

Makoisia loppukesän ja tulevan syksyn eväshetkiä kaikille retkipaikan lukijoille!

-Pilvi 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.