Harmittaako pimeä talvi? Nämä 10 kuvaa saariston kesästä tuovat aurinkoa ajatuksiisi

Kuten jotkut menettävät sydämensä tuntureille, vie toisten sydämen mennessään saariston läpitunkematon rauha ja karu kauneus. Loppuvuoden pidettyä suurta osaa maamme kansasta sadepilvien alla lähes heltymättä, halusimme koota aurinkoisen kuvakavalkadin yhdestä Suomen kauneimmista paratiiseista – saaristosta. Tässä kymmenen kuvaa ja tunnelmaa tuomaan aurinkoa päivääsi – toivottavasti nautit!

Aivan kuin kesäinen saaristo ei olisi paratiisi jo itsessään, on se kruunattu mitä ihanimmilla eläinasukkailla: lampailla ja lehmillä. Nämä nelijalkaiset kesätyöntekijät tuovat hymyn huulille ja hoitavat tärkeää tehtävää ylläpitäessään perinnemaisemia. Lampaiden villan tuoksu yhdessä meren ja paahteisen kanervikon kanssa on yksi Suomen kesän ihanimmista tuoksuyhdistelmistä.

Mitä ulommas saaristoon kulkee, sitä kirkkaammaksi sen vesi käy. Kesäauringon häikäisevässä paisteessa kimmeltävä turkoosi murtovesi on niin lumoavaa katseltavaa, että sen äärelle hiljentyminen käy meditaatiosta. Silmät jäävät tuijottamaan paikoilleen ja mieli karkaa unelmiin. Jos löydät hiekkarannan, potkaise kengät jalasta ja mene ainakin kahlaamaan – se on takuulla aivan yhtä hauskaa kuin lapsena.

Meressä liikkuu myös monenlaista asukkia, joita on mielenkiintoista tutkailla vaikkapa kalliorannalta tai laiturilta. Kalojen koko vaihtelee aivan pikkiriikkisestä keskikokoiseen, hieman isompaan ja ehkä jopa vieläkin muhkeampaan. Lisäksi vedessä voi nähdä rapuja ja meduusoita.

Kuuma kesäaurinko ja laiska tuuli paahtavat kallioista ja rantavesistä ilmoille saaristolle tyypillisen, kesäisen tuoksun ja tilan, joka rauhoittaa ja pysäyttää mielen. Retki rantakallioille on täydellinen, jos sen lomassa voi pulahtaa uimaan jossain sopivassa paikassa. Pyrähtääkö kampela tai simppu edestäsi syvyyksiin, kun kahlaat rantavedessä?

Auringon taipuessa lähemmäs horisonttia humahtavat saariston värit voimakkaimmilleen. Oranssista tulee vieläkin oranssimpaa, okrasta okrampaa ja vihreästä vieläkin vihreämpää. Kanervien purppuran sävyt ja lämpimyys moninkertaistuvat, ja meri on sinisempi kuin koskaan ennen. Nämä ovat täydellisiä hetkiä istua korkealla kalliolla merta katsomassa ja hiljaisuutta kuuntelemassa. Kalliot hehkuvat lämpöä kuuman päivän jälkeen vielä pitkään, ja loppukesällä voi ihailla linnunrataa – valosaaste saaristossa on vähissä.

Myös käärmeystävät kuuluvat saaristoon. Tavallisimpia luikertelijoita ovat kyy ja rantakäärme, mutta Ahvenanmaalla voi kohdata myös harvojen tunteman kangaskäärmeen. Tiesitkö, että käärmeet auttavat tehokkaasti pitämään punkkikantaa kurissa? Yhden myyrän mukana voi käärme ahmaista suuren määrän punkkeja. Näin ne ehkäisevät välillisesti punkkien levittämien vaarallisten tautien leviämistä. Käärmeille kannattaa siis olla ystävällinen.

Yksi koko Suomen kesän ihanimmista tuoksuista on kanervikkojen huumaava tuoksu kesäauringon alla. Seisovassa ilmassa, kirkkaana päivänä tuntuu kuin ilma olisi täynnä hunajaa. Paahtavina päivinä kukkien ja niittyjen yllä lepattelee usein myös perhosia, kuten sinisiipiä. Sinisiipien sini ja kanervojen purppura ovat upea väriyhdistelmä, josta kannattaa huomata nauttia.

Jos kuumuus tuntuu liialta, voi siirtyä pinnan alle. Vedessä aukeaa aivan omanlaisensa maailma lukemattominen eliöineen, ja lämpimänä kesänä ei vilukissallekaan tule herkästi vilu. Saaristomme meduusat ovat vaarattomia, mikä on hyvä uutinen – niitä kun on usein varsin runsaasti etenkin loppukesällä, kun vedet ovat lämpimimmillään. Uimarille todennäköisiä kavereita ovat myös noin kymmenen senttiä pitkät kolmipiikki-nimiset kalat, joilla tosiaan on kolme piikkiä selässään (yllä kuvassa).

Punaiset, puiset venevajat ovat erottamaton osa saaristoa. Punainen väri ei voisi paremmin sopia sinisen veden, keltaisten lossien ja värikkäiden kesän villikukkien kanssa yhteen. Mustan talven harmaudessa tämä väri-iloittelu tuntuu melkein utopialta, mutta lupaamme, että jos ensi kesänä matkaat hyvän sään aikana saaristoon, näet tämän kaiken omin silmin ja se on vielä upeampaa kuin kuvittelit.

Paras lääke talven synkkyyttä vastaan on suunnitella ensi kesän retkiä. Tässä muutama kohdevinkki paikkoihin, joissa voit kokea saariston lumon!

Kohdevinkkejä:

Keskikesän juhlaa Nötön saarella

Kökarin Källskär hämmästyttää – tällainen on omintakeinen Kreivin saari

Kesäinen Jurmo tuoksuu mereltä ja hunajalta

Örön linnakesaari on esimerkillisen hyvä retkikohde

Syrjäinen saariparatiisi Saaristomerellä – Jungfruskär

Teksti: Jonna Saari, kuvat: Antti Huttunen ja Jonna Saari

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.