Häntälän notkot, Somero

Kolmen kilometrin mittainen Häntälän notkojen luontopolku kulkee nimensä mukaisesti pääasiassa kuvankauneissa notkoissa, joiden pohjalla virtaavat purot ovat Salonjoen alkuhaaroja. Notkot ovat Rekijoen jääkauden jälkeen uurtamia laaksoja, joissa on yhä edelleen laidunnuksen ansiosta erittäin laaja kasvi- ja eläinkanta.

Häntälän notkoissa voit muun muassa tavata yhtenä harvoista paikoista manner-Suomessa harvinaisen pikkuapollon, joka on ollut rauhoitettu jo vuodesta 1976. Pari kertaa näin sen perhosenkin, mutta olivat niin liukkaita, että tarkempi tutustuminen tapahtuu toisella kertaa sitten.

Muita harvinaisia tuttavuuksia ovat muun muassa toinen harvinainen perhoslajike, lehtohopeatäplä, sekä keväällä kukkivat pystykiurunkannus, mukulaleinikki ja sikoangervo. Kukkaloisto oli mieletön!

Viimeinen jääkausi on muovannut jokilaakson maiseman varsin mielenkiintoiseksi. Keväiset tulvat ja savipengerten maanvyörymät muokkaavat maisemaa alati edelleen. Maisemista tuli mieleen Itävalta tai Sveitsi, mutta navigaattori ilmoitti sinnikkäästi sijainniksi Suomen ja Someron nurkat. Ei aina tarvitse ajaa tai lentää 1000 kilometriä löytääkseen jotain näinkin kuvauksellista – ja ihan koti-Suomesta.

Reitti on suhteellisen lyhyt ja helppokulkuinen, joten se sopii kaikenikäisille. Aivan jokipenkereen reunassa voi joutua kohtaamaan pehmeitä kohtia, vuodenajasta ja maan kosteudesta riippuen. Reitin varrella on myös hoidettu ja hyväkuntoinen laavu. Tätä voin suositella!

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6721509 E 300326

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.