Hangon Puistovuorilla kotimaa hyvästeltiin tanssien

Syksyinen aurinko lämmittää vielä lempeästi Hangon Casinon edustalla. Kävelen puiden varjossa hiekkatietä pitkin kohden Plagenin uimarantaa, mutta metsäpolut houkuttelevatkin pujahtamaan Puistovuorille. On hyvä päästä hetkeksi puiden keskelle ja tähyämään sitten merenrantakallioiden yllä kauas tuuliselle avomerelle.

portaat_c

Pieniä polkuja on lukuisia, mutta yhtenä vaihtoehtona on kävellä puolentoista kilometrin pituinen ”rakkauden polku”. Sen varrella näkee luonnon muovaamia teoksia, kuten komean jättihiidenkirnun.

Puistovuorten virkistysaluetta esittelevä reitti on merkitty kallioon maalatuilla pienehköillä valkoisilla nuolilla. Talvisaikaan niitä voi olla vaikea nähdä, mutta saattavat ne kyllä jäädä huomaamatta muulloinkin.

kivi_c

Maastoltaan tämä kallioinen niemi on kumpuilevaa ja kasvillisuus melko vaihtelevaa. Sateen jälkeen ja talvisaikaan kalliot voivat olla liukkaita. Vetisimpään kohtaan on laitettu pitkospuut. Reitin varrella ja alueella on penkkejä, muutamat kiviportaat sekä puusiltojakin on tehty kulkua helpottamaan.

pv_puolukka_c

Loppukesällä ja syksyllä alueelta löytää mukavasti etenkin mustikkaa, puolukkaa ja metsämansikkaa. Leiriytyminen ei ole sallittua Puistovuorilla, mutta muilta osin jokamiehen oikeudet ja velvollisuudet ovat hyviä pääkopan perusvarusteita kaupungissakin. Luonnossa liikkuessahan on esimerkiksi syytä olla roskaamatta eikä avotulenteko ole sallittua ilman maanomistajan lupaa.

casino_c

Historian havinaa

Hangon Casinona nykyään tunnettu rakennus toimi vielä ennen toista maailmansotaa kylpylän seurahuoneena. 1800-luvun loppupuolella Puistovuorille tehty lemmen- tai kihlajaispoluksi silloin kutsuttu ulkoilureitti johdatti vieraat kalliotasanteelle nauttimaan ilmakylvyistä.

Aikoinaan tuolla samaisella kalliolla soi myös haitari, kun emigrantit tapasivat tanssia siellä laivan lähtöä odotellessaan. Suomesta lähdettiin Hangon kautta sankoin joukoin meriteitse Amerikkaa kohden. Vuosien 1865 ja 1930 välisenä aikana synnyinmaansa jätti lähes 400 000 ihmistä. Parempaa elämää tavoitellessaan moni siirtolaisistamme päätyi määränpäässä töihin muun muassa kaivoksiin. Rajaseutujen metsäisillä alueilla he tulivat muita eurooppalaisia paremmin toimeen alkuperäisväestön kanssa.

aukko_c

Talvisodan jälkeen Hankoniemen ollessa parisen vuotta venäläisten hallussa Puistovuorilla oli tykkiasemia, bunkkereita ja konekivääripesäkkeitä. Varuskunta majoittui kahteen parakkiin. Nyttemmin useimmista rakennelmista on jäljellä vain kivijalat, mutta muutama varsin näyttäväkin tekele on säästynyt meidän päiviimme asti ihmeteltäväksi.

Luonto ja aika tekevät tehtäviään

Hangon voimakkaissa tuulissa ja muutoinkin karuissa olosuhteissa paikkansa pitäneet petäjät vaikuttavat luonteikkuudellaan. Sisukkaasti säiden armoilla hitaasti omanlaisiksi yksilöiksi kasvavien mäntyjen kauneus on sellaista veistoksellisuutta, mitä ei saa veistämällä aikaan.

mänty_pv_c

Näin syyskuun puolivälin tienoilla Puistovuorilla kohtasin vielä västäräkkejä, muutaman amiraaliperhosen ja piiloon pötkivän sisiliskon. Yhden rusakon herätin vahingossa kesken päiväunien. Se oli makoillut kaikessa rauhassa kuunnellen surisevia kimalaisia, jotka vielä seurustelivat kanervista näyttävimpien kanssa. Niemen edustalla käväisi yksinäinen merimetso. Se nousi pian lentoon ja suuntasi pois ihmisten ilmoilta takaisin kauemmaksi Suomenlahden lainehille.

Syksyllä monien muuttolintujen reitti kulkee Hangon kautta. Lukuisat kurkiaurat jättävät Suomen mantereen taakseen Puistovuoret ylitettyään. Pitkän talven jälkeen samaiset linnut palaavat sitten tuoden kevään riemun tullessaan.
pv_merimaisema_c

Puistovuorten keskeisen sijainnin ja sotaisen historian huomioon ottaen alue on varsin edustava. Luonto korjaa itse itseään ajan kanssa sammaloiden siinä sivussa venäläisten bunkkeritkin. On todella hienoa, että näinkin keskeisellä paikalla on ymmärretty olla rakentamatta liikaa. Meillä ei ole täällä Pohjolassa pyramideja, mutta on meillä kaunis luonto.

sammaloitunut_c

Sijainti: Puistovuoret kartalla ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6638579 E 274689

Lähde ja lukuvinkki: Marketta Wall: Ameriikkaan Ameriikkaan. Hanko siirtolaisten lähtökaupunkina

Linkkejä:
Hangon parhaat palat löytyävt myös Visit South Coast Finlandista.
Hangon museon julkaisut
Visit Hanko

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.