Hangon Peikkoluola

Taannoinen palmusunnuntainen tutkimusmatkamme oli tarkoitus suuntautua Uudenmaanlääniin ja siellä vähemmän tunnettuihin kohteisiin. Ajatuksemme oli myös myös poiketa tervehtimässä Suomen eteläisintä kaupunkia ja katsastaa, kuinka pitkälle kevät on siellä ehtinyt.

Moninaisten vaiheiden, Hangon Kasinon, raunioiden ja muutaman hiidenkirnun jälkeen valikoitui Hangon viimeiseksi kohteeksi Santalassa sijaitseva louhittu luola, jota paikalliset kutsuvat Peikkoluolaksi.

Luola löytyy ajamalla Hankoniementieltä Santalan Kartanontielle ja käännymällä tielle nimeltä Sandöströmmen. Auton voi jätttää parkkiin Svärtisholmenin risteykseen josta luolan suukin jo miltei näkyy kallionkupeessa.

Luola on ihmisen aikaansaannoksia. Se on kenties louhittu jonkilaiseksi varastoksi, mutta mitään ovirakenteita ei luolan suulla näy. Kokoa on 3–4 metriä leveyssuunnassa, syvyyttä 2–3 metriä ja korkeutta 2–2,5 metriä.

Kiehtovinta luolassa on, kuten useissa muissakin ihmisen aikaansaamissa luolissa, vesi. Nyt katosta läpi tippunut vesi on aikaansaanut mitä taidokkaimpia jääveistoksia koko luolan pohjan täyteen. Pelkästään näiden hattivattien takia paikalla kannattaa nyt käväistä.

Kartta.

3 replies
  1. Jari holkko
    Jari holkko says:

    Luola on läheisen räjähdetehtaan koe räjäytys paikka.
    Paikalla testattiin mm.retretin louhintaan käytettyä räjähdettä.
    Peikkoluola nimi tulee paikalle kätketystä geokätköstä jonka nimi on peikkoluola.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.