Halki kukkivien soiden ja vaihtelevien vaarojen; luontohyvinvointimietteitä Muurahaisen polulla Juuassa

➡ 3 km /suunta
? 1 tulipaikka, 1 laavu
? Lähtöpiste kartalla

Kotikonnuilla Pohjois-Karjalassa kyläillessäni vihjaisin kahvipöydästä noustessani etsiväni kivaa luontopolkua iltapäiväretken kohteeksi. Muutaman innostuneen lauseenvaihdon jälkeen minulle oli myyty läheinen Koppelon alueella kulkeva, Muurahaisen poluksi nimetty luontopolku, ja huomasin samalla saaneeni innokasta seuraa sen kiertämiseen. Mikäs siinä, sehän passasi.

Vain puoli tuntia keskustelun jälkeen kyydissäni istui yhteensä 140 vuotta paikallistuntemusta kahden topakan naishenkilön muodossa. Mukanani kamera ja vesipullo sekä tuhti annos reipasta mieltä lähdin heidän kanssaan kohti polun alkua toukokuun lämpimässä säässä.

Pohjois-Karjalassa, Petrovaaran Pitkävaarassa sijaitsevan Koppelon suojelualueen halki kulkeva, noin 3 kilometrin pituinen Muurahaisen polku alkaa Koppalanjärventien varresta ja päättyy Lietukan lammen lounaispuolella sijaitsevalle metsäautotien kääntöpaikalle.

Polun alku ja opasteet löytyvät helposti ajettaessa ensin tietä 506 (Luikonlahden tie) Juuasta Kaavin suuntaan noin 16 kilometriä ja käännyttäessä sen jälkeen oikealle Koppalanjärventielle. Kahden kilometrin ajon jälkeen tiellä on levennys, alueen kartta sekä opasteet Koppelon alueelle ja alueella kiertelevälle Muurahaisen polulle. Opasteet löytyvät myös polun toisesta päästä.

Polku ei tee lenkkiä, mutta halutessaan voi joko kävellä samaa reittiä takaisin tai vaihtoehtoisesti kiertää lenkin pitkin metsäautoteitä, jolloin reitin pituudeksi tulee noin 7 kilometriä. Itse suosisin enemmän polkua, sillä metsäautotiellä muutoin kauniit metsäiset näkymät vaihtuvat paikoin hakkuuaukeaksi. Polkuun tutustumisen voi aloittaa kummasta päästä tahansa, sillä autolla pääsee polun molempiin päihin ja autolle löytyy parkkitilaa levennykseltä tai tien vierestä. Luontopolku on erittäin selkeästi merkitty puiden runkoihin maalatuilla punaisilla merkeillä.

Alusta asti oli selvää, että ikä ei tällä lenkillä painaisi. Minut oli pyydetty joukon johtajaksi, mutta pysähdellessäni kameran kanssa vähän väliä, rouvat sujuvasti ohittivat minut ja ottivat paikan kärjessä. Totesin mielessäni, että näin sen kuuluikin olla, ja fiilistelin maisemia rauhassa.

Ja fiilisteltävää kyllä riitti. Pahkoja, kääpiä, muurahaispesiä, maariankämmekkää, lammet – ja ne suot. Olin juuri pari viikkoa aikaisemmin ollut eräopasopintojeni maastoretkellä, jossa kiersimme erilaisia soita ja lampia tutkien niitä ympäröivää luontoa. Suon tuoksu oli jäänyt sieltä mieleen, ja tullessani reitillä yhä uudestaan ja uudestaan helteessä paahtuneen suon reunaan, oli suon tuoksu huumaava. Pitkospuiden halkomat suot olivat ehdottomasti reitin parasta antia. Oli ilo huomata, että pitkospuut olivat pääsääntöisesti hyvässä kunnossa.

Matkan aikana toinen seuralaisistani tuumasi verkkaiseen tyyliinsä: ”Nykyään tunnutaan puhuvan paljon näistä luonnon hyvinvointivaikutuksista. En oikein tiedä, mitä niistä pitäisi ajatella.” Hän pohti, että synnyttyään sinne metsän keskelle ja asuttuaan siellä koko ikänsä, ei oikein osannut ajatella, olisiko siitä luonnosta niin paljon hyvinvointia saatavissa kuin mitä puhuttiin. Olin hetken aikaa sanaton.

Patikoimme ja nostelimme jalkojamme polulle kaatuneiden puiden yli. Kiipesimme kallioille nousten Pitkävaaran laelle ja laskeuduimme sieltä alas takaisin suomaisemiin. Poimimme korvasienen ja tunnistimme kasveja. Vuosien saatossa polulle oli kaatunut jonkin verran puita, ja edellistalven tykkylumi oli taatusti tuonut niitä lisää. Esteetön polku ei siis ole, vaikka sitä helppokulkuiseksi onkin sanottu, ja hetkittäin kulku on hidasta. Paikoitellen polku on kapea ja kivikkoinen, ja sateisella kelillä kannattaa kyllä varautua kunnollisilla kengillä.

Noin 200 hehtaarin laajuinen Koppelon alue kuuluu Polvelan luontokokonaisuus -nimiseen Natura-alueeseen. Muurahaisen polku kulki Pitkävaaran alueella. Reitin varrella tutustuu kulotusalueeseen, louhikkoon, lampiin, soihin, vanhaan metsään ja Pitkävaaran laelta talousmetsiin avautuvaan näkymään. Koppelon alueella maisemassa vuorottelevat metsäiset vaaraselänteet ja kapeat suokaistaleet. Opin muurahaisten elämän lisäksi polun varrella, että liito-oravalla on Pitkävaaralla useita reviirejä. Matkan varralla saattoi nähdä myös vanhoja pontikankeittolaitteita, ja kerrottiin, että Juuka kuului 1950-luvulla maan vilkkaimpiin viinankeittoseutuihin.

Ihastelin kukkivaa lakkaa, jonka kukat valloittivat parikin suoaluetta. Mustikan kauniit raakileet koristivat polun vierustoja. Myös karpalo kukki vihjaten, että satoa saattaisi olla tulossa. Vaikka paikalliset marjanpoimijat varmasti tietävät nämä paikat, niin aion takuulla syksyllä mummolareissulla käydä vilkaisemassa, jos vaikka minullekin olisi jäänyt jotain.

Muurahaisen polku oli nimensä veroinen, ja muutamia kunnon kekoja osui aivan polun vierellekin. Matkan varrella oli lukuisia opastauluja, joista sai lukea niin metsästä, linnuista ja kasveista kuin muurahaisten kiehtovasta elämästäkin. Aivan polun loppumetreillä, kuin loppuhuipennuksena ja vinkkinä siitä, että elämää näillä tienoilla on jos jonkinmoista, näin ensimmäistä kertaa majavan rakentaman padon.

Polun varrella on myös laavu ja tulipaikka, jotka sijaitsevat vain noin 300 metrin päässä Koppalanjärventien levennykseltä, pienen lammen ja virtaavan puron rannalla. Tämä on mainio paikka perheillekin tulla viettämään retkipäivää laavulle, sillä pientenkin lasten on helppo kävellä lyhyt metsäreitti laavulle saakka. Toisaalta paikka sopii myös virkistäväksi taukopaikaksi ohikulkumatkalla oleville, sillä sen tavoittaa läheiseltä tieltä helposti. Puita laavulla ei kuitenkaan ollut, joten suositeltavaa on ottaa omat polttopuut mukaan.

Minun iltapäiväretkeni oli enemmänkin intervalliharjoittelua koettaessani pysyä oppaitteni perässä. Matkan aikana jutunaiheet vaihtelivat ammatinvalinnasta eläkepäivien puuhiin ja marja- ja sienisadon keräämisestä lastenkasvatukseen. Missäpä sitä parempi olisi jutella ystävän kanssa kuin metsäpolulla.

Saavuttuamme takaisin autolle seitsemää luontokilometriä ja lukuisia, 140 vuoden paikallistuntemuksella ammennettuja juttuja rikkaampana, minulla oli pieni epäilys siitä, että luonnolla saattaisi sittenkin olla niitä hyvinvointivaikutuksia, ja ne vaikutukset näkyivät tässä edessäni, näiden kahden naisen pirteässä olemuksessa.

Teksti on julkaistu aikaisemmin lyhyempänä versiona Konttorista kannon nokkaan -blogissa.

N=7002831.205, E=604441.621

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.