Gaujan kansallispuisto Latviassa vetää sanattomaksi – katso, millainen paikka odottaa vain tuntien matkan päässä Helsingistä

Yhteistyössä Investment and Development Agency of Latvia

Oletko ikinä lähtenyt reissuun jonnekin, josta sinulla ei ole juuri minkäänlaista mielikuvaa, mutta nähtyäsi paikan olet lähes sanaton?

Näin minulle kävi marraskuun ensimmäisellä viikolla. Pakkasin rinkan ja lähdin kahden päivän pikavisiitille Latviaan, jonka luonnosta tai kulttuurista minulla ei ollut ennakkoon juurikaan mielikuvia. En siis osannut odottaa mitään. Reissuni suuntautui Latvian pääkaupungista Riiasta noin tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaan Siguldan kaupunkiin sekä siellä sijaitsevaan Gaujan kansallispuistoon.

Saapuminen Siguldaan

Riiasta pääsee Siguldaan näppärästi ja todella edullisesti junalla tai bussilla. Myös vuokra-autot ja taksit ovat halpoja käyttää Latviassa. Jos matkaan sen sijaan lähtee Suomesta saakka autolla, hurauttaa Tallinnasta Siguldaan noin neljässä tunnissa, ja ajomatkasta puolet kulkee Riianlahden rantaa myöten.

Tekemistä Siguldassa riittää laidasta laitaan, ja palvelut majoituksesta ravintoloihin ja kauppoihin ovat kaikki helposti saavutettavissa.

Siguldan juna-aseman yhteydessä olevassa turisti-infopisteessä minua oli vastassa kaksi paikallista luonto-opasta, joiden kanssa minun oli tarkoitus kiertää noin viiden kilometrin mittainen kierros Gauja-joen varrella. Hyppäsimme autoon, ja jo lyhyen ajomatkan aikana tuntui, että Sigulda todella tarjoaa nähtävää ja koettavaa vaikka kuinka paljon. Oppaat olivat vähällä hengästyä kertoessaan kaikesta matkan varrella näkemästämme. Tämä siirtymä oli kuitenkin niin lyhyt, että olisimme myös hyvin voineet kävellä keskustasta joen varrelle, jolloin olisimme kerenneet ihastella paremmin muun muassa kävelykeppipuistoa. Kävelykepit ovat nimittäin suosituin matkamuisto Siguldassa. Ajan säästämiseksi valitsimme kuitenkin auton.

Gaujan kansallispuisto

Gaujan kansallispuisto perustettiin vuonna 1973 ja se on Latvian luonnon, historian, kulttuurin ja matkailun ehdoton helmi. Kansallispuiston merkittävin alue on yli 300 miljoonaa vuotta sitten muodostunut jokilaakso. Puiston halki virtaava, kokonaisuudessaan 465 kilometrin pituinen mutkitteleva joki on muodostunut jäätikön kuljettaman sulamisveden ja lietteen myötä.

Oppaani tunsivat alueen ja sen historian pienintä piirtoa myöten. Heidän ihailtavan tietämyksensä lisäksi kaksi asiaa yllätti heti ensimetreillä. Luonto täällä oli todella kaunista, ja alueen viihtyvyyteen sekä esteettömyyteen on oikeasti panostettu. Pitkospuut, nuotiopaikat ja kävelyreitit olivat kaikki viimeisen päälle rakennettuja. Toki myös Suomessa kansallispuistojen reitit ovat pääasiassa todella hyviä, mutta tätä ei voi aina pitää itsestäänselvyytenä.

Joen varrella kiertää useita eri mittaisia reittejä, joista voi valita mieluisimman. Kävelyn lisäksi alueella voi liikkua myös esimerkiksi pyörällä tai kajakilla, joita molempia on mahdollista vuokrata keskustasta. Joki onkin kuulemma suosittu melojien keskuudessa, mutta uimisen suhteen on syytä olla erittäin varovainen, sillä virtaava vesi muodostaa joen hiekkapohjaan petollisia välikerroksia, jotka saattavat romahtaa. Myös telttailu ja tulenteko kansallispuistossa on sallittua merkityillä alueilla.

Leiriytymispaikka joen varrella.

Luonto Gaujan kansallispuistossa on näyttävimmillään kesällä ja syksyn väriloisteessa, mutta myös keväällä kukkien puhjettua väreihin ovat maisemat rauhoittavaa katseltavaa. Itse olin hieman myöhässä vierailuni kanssa, mutta tästä huolimatta tykästyin maisemiin todella paljon. Toinen oppaista itse asiassa halusi näyttää puhelimeltaan muutamia kuvia Gaujan syksystä ja kertoi että, värien kirjo oli kuukautta aiemmin ollut mykistyttävän hieno!

Paholaisen luola

Pysähdyimme useaan kertaan ihailemaan maisemia ja kuuntelemaan sukupolvelta toiselle siirtyneitä tarinoita alueella eläneistä ihmisistä. Noin kahden tunnin reittimme puolivälin tienoilla saavuimme alueen kenties hienoimman nähtävyyden juurelle: Paholaisen luolalle. Vastarannalla kohoavasta pystysuorasta kallion seinämästä erottui pahaenteisen pimeä luolan suuaukko. Luolaan meneminen on kuitenkin nykyään kielletty, eikä se helppoa olisi muutenkaan, sillä luola on noin 8 metriä joen pinnan yläpuolella.

Mutta mistä moinen nimi? Latvialaiset tykkäävät nimetä erityisesti kiviä, järviä ja luolia Paholaisen mukaan, mutta toisin kuin yleisesti ajatellaan, ei Paholainen ole heidän tarinoissaan vaarallinen ja pelottava, vaan ennemminkin hieman hullunkurinen ja hölmö. Niinpä kyseisen luolan nimi perustuu uskomukseen, jonka mukaan Paholainen kuuli kukon kiekumisen ja päätti piiloutua yöksi luolaan. Yön aikana hänen hengityksensä kuitenkin kärvensi luolan seinämät mustiksi, ja poistuessaan luolasta hän tippui suoraan Gauja-joen pyörteisiin.

Virtauksesta ja pyörteistä huolimatta joella melominen on varsin turvallista ja soveltuu myös aloittelijoille, sillä vesi virtaa rauhallisesti eikä ylly pauhaavaksi koskeksi. Joen varrelta löytyy myös melojille tarkoitettuja rantautumispaikkoja, joista on helppo nousta maihin pitämään taukoa. Myöhäisestä vuodenajasta huolimatta näimmekin erään melojan kajakkinsa kanssa rannalla.

Paholaisen luolan jälkeen ylitimme varsin uuden ja jykevän sillan ja siirryimme joen pohjoispuolelle. Lyhyen nousun jälkeen olimme tulleet Paholaisen luolan yläpuolelle, josta avautui maisema jokilaakson ylle. Kesäaikaan näkymä saattaa kuitenkin olla rajallisempi kasvuston vuoksi, mutta lehtien jo pudottua sai täältä hieman käsitystä siitä, kuinka mutkitteleva Gauja-joki onkaan. Parhaiten se kuulemma havainnollistuu ilmakuvista, joissa joki kiemurtelee käärmeen lailla Latvian halki.

Reitin varrelle on pystytetty opasteita ja vaikka nimet ovat vain Latviaksi, pystyy niistä sekä symboleista päättelemään hyvin.

Kansallispuisto on keväisin täynnä lintujen laulua ja onkin erittäin suosittu kohde lintubongaajien keskuudessa. Lintujen lisäksi alueella esiintyy yli 50 eri nisäkäslajia, joihin lukeutuvat muun muassa metsäkauris, kettu, hirvi, majava, saukko ja villisika. Tällä kertaa kuulimme ainoastaan muutaman linnun viserryksen, mutta voin kuvitella millaisen konsertin lukemattomat lintulajit tarjoavat keväisin.

Olimme valinneet hieman lyhyemmän reitin ja lähdimme laskeutumaan harjanteelta takaisin jokilaaksoon. Vaihtoehtoinen reitti olisi kuitenkin jatkanut samansuuntaisesti, mutta harjanteen päällä suunnannut kohti Krimuldan kartanoa, jonka läheisyydessä toimii myös joen yli kuljettava köysirata. Valitsemamme polku taas kulki avoimemman puisto-osuuden halki kohti paikkaa, josta meidät poimittaisiin kyytiin.

Gauja tunnetaan hiekkakivestä

Kansallispuiston alueelta löytyy myös runsaasti hiekkakivipaljastumia, -kiviä, -luolia ja -seinämiä. 350-370 miljoonaa vuotta sitten muodostuneet hiekkakivet vaihtelevat usein punaisen, keltaisen ja harmaan eri sävyissä. Koska hiekkakivi on varsin pehmeää ja helposti muokattavaa, on tämä mahdollistanut kaikenlaisten merkintöjen raapustamisen. Hiekkakivi on soveltunut myös aseiden ja työkalujen teroittamiseen, sillä sen yksittäiset rakeet ovat tasakokoisia ja kovia.

Myös ampiaiset ovat keksineet hiekkakiven pehmeän rakenteen, ja seinämissä näkyikin ampiaisen mentäviä koloja. Ampiaispesä kiven sisällä. Kuulostaa kieltämättä melko turvalliselta pesäpaikalta.

Monet kansallispuiston vierailijat ovat kuulemma kummastelleet, miksi aluetta ei ole siistitty ja hoidettu luonnon osalta. Kaatuneet puun rungot on jätetty maahan makaamaan ja luonnon on annettu elää omaa elämäänsä. Tämä selittyy kuitenkin sillä, että Gaujan jokilaakso on suojeltua aluetta ja luonto on haluttu jättää koskemattomaksi.

Saavuimme lopulta kierroksen päätepisteeseen, jossa auto sekä iltapäivän oppaani olivat jo odottamassa. Kyseisen risteyksen kohdalla kulki myös Serpentiinitie, jota pohjoiseen jatkamalla pääsisi 1800-luvun puolivälissä rakennetulle Krimuldan kartanolle. Lievenien aatelissuvulle kuulunut kartano sijaitsee korkealla töyräällä Gauja-joen pohjoispuolella, ja jo terassilta aukeaa avoin maisema jokilaakson ylle. Ravintolan lisäksi kartano tarjoaa majoituspalveluita ja kylpylähoitoja.

Oppaiden suositukset kartanosta herättivät niin ruokahalun kuin mielenkiinnon vierailla kyseisellä kartanolla, mutta tämänkertaiseen aikatauluuni se ei valitettavasti mahtunut. Uskon kuitenkin vakaasti, että seuraava kerta on tulossa vielä joskus. Sen verran hyvän vaikutelman olin jo nyt saanut Latviasta ja erityisesti Siguldasta.

Lähtisin iltapäivällä kiertämään vielä Ligatnen pikkukylää ja Vienkoču-puupuistoa seuraavien oppaiden kanssa, mutta sitä ennen pysähdyimme ihmettelemään lähistöllä sijainnutta Gutmanin Luolaa.

Gutmanin luola on koko Baltian suurin

Yli 10 000 vuotta sitten muotoutunut luola on Baltian suurin, ja sen seinämillä on kirjoituksia peräti 1600-luvulta. Vuosien saatossa seinämät ovat kuitenkin täyttyneet ihmisten sinne raapustamista nimistään vuosiluvun kera. Oppaat naureskelivatkin, että luola on ”entisajan Twitter”.

Nimensä Gutmanin luola on saanut tarinasta, jonka mukaan ”gut mann” -nimellä tunnettu mies käytti aikoinaan luolan vettä parantaakseen ihmisiä.

Luolaan liittyy myös toinen tarina 1600-luvulta. Kertomuksen mukaan alueella asunut Maija sekä hänen kihlattunsa Victor näkivät usein iltaisin Gutmanin luolalla, mutta yhtenä iltana Maija saapui luolalle saatuaan tekaistun kirjeen eräältä Jakubovskylta, joka oli myös rakastunut Maijaan. Jakubovsky oli jo kertaalleen kosinut Maijaa, mutta saatuaan kieltävän vastauksen oli Jakubovsky valmis kaappaamaan hänet vaikka voimakeinoin. Niinpä hän lähetti tekaistun kirjeen avulla ystävänsä Skudritiksen luolalle Maijaa vastaan. Maija oletti näkevänsä luolalla kihlattunsa, mutta sen sijaan häntä vastassa oli Skudritis miekkansa kanssa. Victorille uskollinen Maija tarjoitui antamaan hänen punaisen taikahuivinsa Skudritikselle, mikäli tämä päästäisi hänet vapaaksi. Maija kertoi taikahuivin olevan läpäisemätön ja tarjoutui todistamaan tämän kietomalla huivin kaulansa ympärille. Taikauskoinen Skudritis empi hetken, mutta sivalsi lopulta Maijan kaulan poikki ja näki järkytyksekseen tytön lyyhistyvän maahan. Maija ennemmin kuoli kuin petti rakkaansa.

Olin ollut Latviassa vasta joitakin tunteja, mutta kaikki odotukseni olivat jo nyt ylittyneet. Siguldassa yhdistyivät todella lumoavalla tavalla niin luonto kuin historia sekä kulttuuri. Silti tuntui, että olin kokenut vasta pintaraapaisun kaikesta siitä, mitä alueella oli tarjota. Onneksi minulla oli vielä koko ilta ja seuraava päivä aikaa tutustua maahan ja sen luontoon paremmin.