Euroopan kuningashuoneiden siitosisän merkillinen Maapallopatsas, Saarijärvi

Rutas-Matin Maapallopatsas Saarijärven Mahlun kylällä on tekijänsä Matti Rutasen (1888–1964) kuuden vuoden työn tulos 1950-luvun alussa.

Tämä suuri taideteos, jota on joskus jopa mainittu yhdeksi merkittävimmistä suomalaisista naivistisen taiteen saavutuksista, on yhtä merkillinen kuin tekijänsä Rutas-Matti, joka – kuten hän itse itseään kutsui –oli ”arkitähti (arkkitehti), insinyöri , korkeasti koulutettu deknillinen deknikko, Pohjois-Euroopan kenraali ja Euroopan kuningashuoneiden siitosisä”[1].

Mutta mikä oli miehiään tämä Rutas-Matti eli Matti Rutanen, josta on muun muassa kirjoitettu näytelmä, tehty tv-dokumentti ja pro gradu-työ ja josta aikoinaan kirjoitettiin useissa valtakunnallisissa lehdissä? Ja joka edelleen jaksaa kiinnostaa todella monia Maapallopatsaan ohi ajavia siinä määrin, että he pysähtyvät ihmettelemään tämän suurelle yleisölle tuntemattomaksi jääneen ITE-taiteilijan teosta?

Maapallopatsas Mahlu 2013-3313

Mahlulle Matti päätyi monen vaiheen jälkeen vaikean lapsuuden ja vapaussodan läpikäyneenä. Uuteen kotipaikkaansa hän rakensi vuosien saatossa kolme pientä asuintaloa. Ensimmäisen itselleen asunnoksi ja asesepän ammattinsa tarvitsemaksi verstaaksi.

Myöhemmin hän rakensi rinteeseen edellisen talon alapuolelle toisen talon tulevaa vaimoaan varten, jota ei kuitenkaan koskaan kuulunut paikalle.

Kolmannen talon hän puolestaan rakensi Englannin kuningatar Elizabethille, jonka hän oli kutsunut kirjeitse Maapallopatsaan paljastamistilaisuuteen.

Myöskään Elizabeth ei suvainnut koskaan tulla hänelle varta vasten rakennettuun asuntoon.

Maapallopatsas Mahlu 2013-3155

Maapallopatsaan syntyhistorian taustalla on ilmeisesti kaksi erillistä asiaa: Vapaussodassa Matti täpärästi pelastui hengissä vaarallisesta tilanteesta, jolloin hänen  kerrotaan kiitollisena luvanneen pyhittää elämänsä Jumalalle.

Toisaalta Matilla näyttää olleen shamanistinen yhteys henkimaailmaan, jolta hän sai 1950-luvulla näyssä käskyn tehdä patsaan sekä Jumalan kunniaksi että koko maapallon väestön puolesta.

Niinpä patsaassa on kuvattuna tärkeimpiä vaiheita Jeesuksen elämästä: Maapallopatsaan tienpuoleisen sivun vasemmassa laidassa Jeesus seisoo saarnaamassa, keskellä riippuu ristillä ristiinnaulittuna ja oikealla lapsena, äitinsä Neitsyt Marian sylissä.

Maapallopatsas Mahlu 2013-3218

Patsaan toiselle puolella, Neitsyt Marian takana on puolestaan itse Matti vierellään henkivaimonsa lapsi sylissään.

Näiden oikealla puolella, ristin takapuolella on kirkkoa esittävä reliefi, jonka Matti on kertonut kuvaavan kaikki maailman uskonnot yhteen kokoavaa universaalia kirkkoa.

Maapallopatsaan jalustaa kiertää pienten sementtisten ja kuparisten ihmishahmojen muodostama nauhamainen koriste, joka  symbolisoi kaikkia maailman ihmisiä, niin menneitä, nykyisiä kuin tuleviakin.

Kuvaesitys: Rutas-Matin Maapallopatsas. Esityksen taustalla kuulet luettuina Rutas-Matin itsensä kirjoittamia tekstejä omasta lapsuudestaan sekä hänen kuvauksensa patsaasta.

Maapallopatsas kartalla. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6947513  E 399686

Lähteet:

[1] Päivi Rutanen. Itse tehty jumala. Pro gradu tutkielma. Turun yliopisto.2007. Pdf-tiedosto

Kari Kotilainen, Saarijärven museo, linkki

1 reply
  1. Tuuli
    Tuuli says:

    Eipä Matti kaukana ajatuksensa kanssa ollut, sillä Rutasten esiäidistä muutama askel taaksepäin alkoi suomen ja euroopan aatelisten polku, josta juontaa niin Edinbourghiin, kuin Ruotsin kuningashuoneeseenkin juuret.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa käyttäjälle Tuuli Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.