Erätaidot, osa 2: Tulen iskentä

Muinaisilla erämiehillä ei ollut tulitikkuja (jotka yleistyivät Suomessa vasta 1800-luvun jälkipuolella), saati sitten sytyttimiä. Tulet piti osata tehdä muilla konsteilla. Varhaisimpia menetelmiä olivat hankalahkot kitkatulikeinot, joihin lukeutuvat mm. kaikkien tuntema porakepin pyörittäminen kämmenten välissä, jousella poraaminen sekä erilaiset sahaus- ja aurausmenetelmät, joita todennäköisesti käytettiin myös pohjoisilla alueilla.

Metallien käyttöönotto helpotti myös tulentekoa. Huomattiin, että raudan ja piikiven tai kvartsipitoisen kiven iskeminen toisiaan vastaan synnyttää kuumia kipinöitä. Ensimmäiseksi keksittiin tiettävästi tuliora – terävä rautapiikki, jota iskettiin soikealla tuluskivellä. Siitä kehittyi varsinainen tulusrauta eli karkku, joka säilyi lähes muuttumattomana ja yleisimpänä tulentekovälineenä pitkälti 1800-luvulle saakka. Nykyisin perinteisiä tulentekovälineitä nimitetään tuluksiksi, joskin tämä on alkujaan yleistermi tulentekovälineille.

Jpeg
(Tuluskukkaro, piikivi, tulusrauta ja sytykerulla)

Erityisessä tuluskukkarossa vyöllä kannettaviin tuluksiin kuului entisaikaan tulusraudan lisäksi pala Suomessa luontaisesti esiintyvää kvartsi(itti)a tai muualta tuotua piikiveä, taulakäävästä tehtyä säämiskämäisen pehmeää ja ohutta taulaa sekä mahdollisesti sytykemateriaalina katajanniinellä täytetty tuohirulla, ellei moista tekaistu tarpeen tullen metsässä.

Jpeg
(Taulaa)

Tulen iskentä on tekniikka-, ei voimalaji. Noin sormenpään kokoinen pala taulaa asetetaan (tässä tapauksessa) kvartsiitin päälle, vain pari millimetriä reunasta, ja pidetään se peukalon avulla paikoillaan:

Jpeg

Kiven terävää reunaa isketään nopeasti mutta kevyehkösti tulusraudalla hipaisemalla. Tulusrautaa pidellään kolmella sormella paksusta keskikohdasta:

Jpeg

Kivestä irtoaa pienenpieniä murusia ja kipinää, jonka on tarkoitus osua taulaan ja alkaa kyteä. Taula on siitä mainio materiaali, että se säilyttää kydyn suhteellisen pitkään:

Jpeg

Seuraavaksi kytevä taula asetetaan sytykkeiden joukkoon. Tässä voi käyttää joko sytykerullaa tai pallomaiseksi pyöriteltyä heinä- tai katajanniinikasaa. Kyty saadaan puhaltamalla leviämään taulasta sytykkeisiin, jolloin ne ennen pitkää leimahtavat liekkiin. Aluksi on hyvä puhallella maltillisesti.

Jpeg

Ja näin siinä käy:

Jpeg

Palavalla rullalla onkin sitten helppo sytyttää esimerkiksi kasa kiehisiä tai koivuntuohta.

Tuluksiin lisättiin muuten 1700-luvulla rikkikuppi, johon kytevä taula pudotettiin. Liekki leimahti välittömästi eikä enää tarvinnut edes puhallella! Tulitikkujen tehdastuotanto syrjäytti tulukset tulentekovälineinä 1800-luvun lopulla, jolloin tämäkin taito jäi pitkälti unholaan. Nykyisin tuluksiksi nimitetään usein myös tuluspuikkoa eli fire-steeliä, joka on retkeilijöille helpohko ratkaisu ja toimii vaikka joessa uitettuna. Tavallaan se edustaa myös paluuta kohti vanhaa.

Jpeg

Nykyisin käytössämme on vaikka minkälaisia tulentekovälineitä: tulitikkuja, sytkäreitä, sytytysnesteitä, sytytyspaloja jne. Vanhat tulentekotaidot uhkaavat jäädä ainakin kaupunkien kasvateilta unholaan, kun enää ei tarvitse juuri sytytellä tulia takkaankaan, paitsi ehkä kesämökillä. Tuleen tuijottaminen, ”erämiehen televisio”, herättää varmasti kaikissa meissä hyvinkin alkukantaisia, vaistonvaraisia tunteita, ja kunnon nuotio tai takkatuli tunnelmanluojana puoltaa paikkaansa myös teknologian läpitunkemassa nyky-yhteiskunnassa. Siinä on väkeä ja alkukantaista voimaa.

2 replies
    • Antsku
      Antsku says:

      Samoin ilman näitäkin välineitä pitää saada tuli syttymään. Siis luonnosta pitäis osata häkea sellaisia kiviä joilla saa tulen syttymään.Kukapa nykyään kantaa tuluskukkaroa enää matkassa.mutta jos esim tikut kastuu pitäis osata tehdä tulet.

      Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.