Eräketut Torronsuolla ja Liesjärvellä

Teksti: Elina Pylsy-Komppa, kuvat: Taru Sairanen

Juhannusviikko oli juuri niin kolea kuin suomalainen keskikesä voi vain olla. Lähdimme naisten kesken retkeilemään ja päätimme tehdä yön yli kestävän vaelluksemme kaikilla mukavuuksilla, mikä siis tarkoitti sitä, että etsimme kohteen sen mukaan, missä voisi yöpyä mukavasti mökissä.

Liesjärven kansallispuisto sijaitsee kohtalaisen ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta ja bongasimme sieltä varaustuvan. Siispä juhannusviikon tiistaiaamuna starttasimme reppuinemme matkaan.

Aina ennen retkillämme on ollut mukana armeijan käyneitä miehiä, joilta nuotion sytyttäminen ja trangialla kokkaaminen käyvät kuin vanhasta muistista. Nyt oli kiva tehdä poikkeus ja lähteä ensimmäistä kertaa retkeilemään rohkeasti vain kohtalaisen vähällä kokemuksella.

Torronsuon kansallispuiston maisemaa.

Torronsuon kansallispuiston maisemaa.

Ensin kävimme läheisessä Torronsuon kansallispuistossa, jossa kuljimme puolentoista kilometrin pituisen lenkin Kiljamon näkötornille. Suomen syvimmän suon maisemat ovat jylhät ja muistuttavat pohjoisen erämaita. Reitti on helppokulkuinen, koska retkeilijä voi astella vaivattomasti pitkospuita pitkin. Lisäksi osa reitistä on kuljettavissa myös rattaiden kanssa ja pyörätuolilla.

Kiljamon näkötornilta avautuu upea näköala suon ylitse, vaikka kolea tuuli ajoi nämä maiseman ihastelijat melko pian takaisin maankamaralle.

Torronsuo toimi retkellämme kevyenä alkuverryttelynä. Kävimme hakemassa avaimet Hyypiön varaustupaan Lounasravintola Loukusta ja erähenkisesti nautimme hyvät ruuat ravintolassa ennen kansallispuistoon siirtymistä. Eräkettutarrat jakoon!

Liesjärven kansallispuistoon astuessamme meitä oli ensimmäisenä vastassa ihastuttava Korteniemen perinnetila. Tilaan oli parhaillaan tutustumassa linja-autolla paikalle saapunut ryhmä, joten päätimme jatkaa matkaamme metsän siimekseen ja pyörähtää tilalla seuraavana päivänä autolle saapuessamme.

liesjarvi-1-7

Reittimme kierteli osittain Hämeen Ilvesreittiä pitkin, joka on useiden virkistys- ja luontokohteiden kautta kulkeva lähes 250 kilometrin pituinen patikointireitti. Käveltävää siis Hämeessä riittää!

Polku kulki sammaleisen ikimetsän läpi. Linnut lauloivat, silloin tällöin pilvien raosta pilkahtava aurinko siivilöityi kauniisti oksiston lävitse ja metsää peittävä sammalmatto oli niin pehmeän näköinen, että siihen olisi voinut heittäytyä päiväunille.

liesjarvi-1-3

Satukirjan kuvia muistuttavat metsämaisemat muuttuivat retken edetessä järvimaisemiksi. Reitti kulki kapeaa Kyynäränharjua pitkin, jonka toisella puolella lainehti Liesjärvi ja toisella puolella Kyynärä.

Pian saavuimme yöpaikkamme Hyypiön kämpän pihaan. Luhtiaittaa muistuttava kämppä nökötti järven rannalla. Ilta kului eväitä keitellen ja saunan lämmössä rentoutuen. Tuuli tyyntyi illalla ja valtatien autoliikenne kuului kämpän pihaan.

Tuntui hupsulta ajatella, että täällä sitä ollaan luonnon helmassa ja silti vanhempien kesämökillä on hiljaisempaa.

liesjarvi-1-5

Seuraavana päivänä palasimme samoja jälkiä takaisin ja tutustuimme Korteniemen perinnetilaan. Tila on ainoa Metsähallituksen omistama metsänvartijatila Etelä-Suomessa, jossa pihapiiri on säilynyt ehjänä kokonaisuutena.

Perinnetila on auki kesäaikaan ja siellä viljellään kotimaisia kasvilajeja perinteisin työtavoin. Lisäksi tilalla voi tutustua suomalaisten alkuperäisrotuisiin kotieläimiin. Opas esitteli meille tilaa ja kertoi siellä järjestettävistä tapahtumista, joissa vierailijat voivat osallistua tilan töihin. Vierailu perinnetilalla oli mukava päätös kahden päivän pituiselle rennolle retkellemme.

liesjarvi-1-8

Eräkettuilu toimi tällä tiimillä niin hyvin, että suuntaamme naisporukalla metsään toistekin.

Korteniemen perinnetila kartalla. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6728206, E 330432.

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.