Ensiaskeleet Etelä-Konneveden kansallispuiston uusilla reiteillä

Viime kesänä kiersimme koko joukon tuoreen Etelä-Konneveden kansallispuiston ja sen lähialueen kohteita. Tänä kesänä juttusarja saa jatkoa. Allekirjoittaneen kauden ensimmäinen Etelä-Konneveden reissu toteutui toukokuun loppupuolella.

Viikonvaihde oli ollut pilvinen, mutta lauantaille osui onneksi sateeton väli, joten pääsimme matkaan.Tarkoitus oli ottaa kauden alkuun paikallisen yrittäjän opastamana monipuolinen läpileikkaus, johon mahtui niin vettä kuin mannertakin.

Suuret kiitokset tästä jutusta Törmälän ja Kurkiniemen yrittäjäpariskunnalle ja Visit Savo -hankkeelle.

Liikkeelle lähdimme Törmälästä. Matkan varrella kävimme kurkkaamassa varsin hulppean vuokramökin, jonka jälkeen suuntasimme itse kansallispuistoon.

Veneestä käsin bongasin yhden kansallispuiston vaakunalinnun, kalasääsken. Toista en ehtinyt tähystämään, kun suhteellisen navakasta tuulesta huolimatta rantauduimme tuulen puoleiselle rannalle – joka Konnevedelle tyypillisesti ei ollut sieltä vähäkivisimmästä päästä.

Rantautumispaikka oli Markunsaaren pohjoisrannalla, jonka kiemurtava rantaviiva kuitenkin tarjosi sen verran suojaisia poukamia, että rantautuminen olisi sujunut kovemmallakin kelillä.

Nousimme maihin ja kiilasimme veneen lankulla niin, ettei aallokko päässyt hakkaamaan kiviä vasten. Jonkun kymmenen metrin päässä oli korkeampi nyppylä, jonka päässä pysähdyimme ensimmäisen kerran katsomaan maisemaa ja kuuntelemaan sen tarinoita.

Eivätkä ne hassumpia olleetkaan. Mieleeni maalattiin tarina siitä, kuinka aikanaan helikopteri oli laskeutunut kerran jos toisenkin läheiselle saarelle. Se oli ollut merkki siitä, että kaljusta ja paksusankaisista silmälaseistaan tuntenut presidenttimme oli saapunut paikalle viettämään eräelämää.

Toisella puolella saarta oli taasen paikka, josta presidentin keittiöväelle oli noudettu pässinkiveksiä itse herralle ja hänen vierailleen kokattavaksi.

Eikä tuo ollut saaren ainoa tarina. Käyskennellessä vastaan tuli komea rajakivi, jonka toiselta puolelta alkoivat varsinaisen kansallispuiston maat. Saaren toinen puoli on puolestaan osa Törmälä-Kurkiniemi-kokonaisuutta ja visiona oli rakentaa suojaa tarjoavaan paikkaan palveluita melojille.

Saaren hyvästeltyämme jatkoimme matkaamme Enonniemeen, kansallispuiston manneralueille. Aivan niemen äärimmäisessä eteläpäässä rantauduimme Konneveden seurakunnan omistamalle ja puiston yrittäjille vuokratulle kalamajalle.

Voi että paikka osasikin olla kaunis!

Sitä korosti vielä kuin tilauksesta esiin tullut aurinko. Ikääntynyt kalamajan puuseinä kuten viereisen savusaunan seinähirretkin huokuivat tunnelmaa, jollaista vain aikaa nähnyt puu voi huokua.

Kurkkasin varovasti sisälle saunaan.

Siellä viipyili kaiketi pysyvä savuntuoksu. Rinnalleen se sai pian ulkoa tuoreen puusavun aromin, kun nuotiopaikalle heräteltiin valkea lämmittämään nokipannua, eväsleipiä ja makkaraa.

Ja kylläpä ne eväät maistuivatkin, en paremmin sano! Ei tule mieleen, että ihan hetkeen olisin yhtä maukkaita lämpimiä voileipiä syönyt.

Eväiden äärellä olisi voinut istua vaikka ikuisuuden, mutta matkan oli jatkuttava – vielä hetken vesitse ja sitten maita pitkin. Kotvan matkaa vene liukui Konneveden vesiä, kunnes vastaan tuli joki. Lyhyt, mutta kapea ja matalakin vielä. Hissukseen siitäkin selvittiin ja kohta järven nimi vaihtui toiseksi.

Nyt oltiin Kalajanjärvellä. Sen nimi olikin komea enne siitä, mitä seuraavaksi kohtaisimme. Lahden pohjukasta piti taivaltaa hieman umpimetsää, kunnes kohtaisimme yhden Suomen tuoreimmista retkeilyreiteistä. Vieläpä niin tuoreen, että se oli vasta merkattu maastoon punaisilla nauhoilla, ei vielä edes raivattu.

Kotvan se antoi etsiä itseään, mutta löytyi viimein. Matkalle osui koskematonta metsää, kosteikkoa, jolle satunnainen kulkija eksyisi ja melkoista kivikkoo, jossa sammalmatto peittili jalan nielaiseva onkaloita. Tarkkana siis, jos polulta aiotte poiketa.

Jatka polku ja oikea suunta oli löydetty, kävi matka kuin tanssi. Täytyy sanoa, että polusta on tulossa upea, varsinkin osuudesta, joka kulkee jyrkänteen reunaa. Laen puolella on muutama melkoinen siirtolohkare, joiden alta löytyy hyvinkin luolan mitat täyttävä onkalo. Saattaisipa siinä nukkuakin.

Lakiosuuden jälkeen polku lähtee alas. Laen karut mäntyjen maat ovat muisto vain. Nyt tullaan jättiläishaapojen maailmaan. Maapuuta on melkoisesti, mutta siitä huolimatta korkealla yllämme tiheä latvusto pitää ilta-auringon säteet kurissa. Vasta Kalajanlammen rannalla se päästää ne otteestaan ja paistamaan vastarannalla kohoavan vuoren seinämää. Se on hieno hetki ja hieno paikka. Yksi sellaisista, jotka jokaisen pitäisi päästä kokemaan itse.

Kalajalta jatkamme viimeiselle taipaleellemme kohti Törmälää. Kerta toisensa jälkeen maisema muuttuu. Ikikuusikosta entiseen talousmetsään, siitä taas sekametsäiseen ja sukeltaa läpi avohakkuun. Sekään ei ole tympeä, vaan ilta-aurinko ja vanhan talon muistona kohoava piippu tuovat siihen oman tenhonsa.

Lopulta tulemme peltojen avaruuteen. Törmälä on jo lähellä ja me perillä paikassa, joka suurimmalle osalle toivottavasti on se kansallispuiston portti tai paluupiste. Kannattaa käydä kahvilla ja jututtaa paikallista väkeä. Se kun ruukkaa rikastamaan kokemusta vinkin jos toisenkin muodossa.

Törmälä kartalla. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6941212 E 485620

Markunsaari kartalla. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6942896 E 480291