Eläviä esineitä koskiluonnon kainalossa

Ihmismieli on siitä kummallinen, että kun se näkee miten erikoisen ja sykähdyttävän asian tahansa kyllin monta kertaa, siihen tottuu ja lopulta se latistuu niin tavalliseksi, ettei siihen kiinnitä juurikaan huomiota. Läheltä on liipannut, ettei allekirjoittaneelle olisi moinen tapahtunut ITE-taiteilija Niilo Rytkösen ympäristöteoksen kanssa.

Paikka on sikäli vahvaa epätodellisuutta henkivä, että herääminen voisi tiedottomassa tilassa maisemien keskelle kuljetetulle henkilölle olla kokemus, jota ei ihan heti unohtaisi. Että missäs ihmeessä sitä nyt oltiinkaan…

Paikkaa ovat koristaneet kekseliäisyyttä ja materiaalien mahdollisuuksien oivaltamista osoittavat taideteokset niin kauan kuin vain jaksan muistaa. Ensialkuun pääosassa olivat juurakoista löytyneet linnut, sitten tuohisen fetsin päähänsä saaneet somalihahmot ja vuosien saatossa elänyt Nokian kurssien kuvaaja.

Teos elää omaa elämäänsä vuodesta toiseen, osat kehittyvät, jotain katoaa ja jotain tulee lisää. Ehkäpä juuri siitä syystä siihen tulee kiinnitettyä sen verran huomiota, että vähintään kerran kesässä autosta on noustava. Mielellään sateisena päivänä, sellaisena, että maasta nousee usvaa, sillä usva tuo tunnelmaan vielä oman, sopivan mausteensa. Runsaan veden aikaan kaiken kruunaa vielä kosken komea kohina.

Näillä aukeilla on ammoin virrannut myös veri, kun Ruotsin ja Venäjän armeijat ottivat toisistaan mittaa.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6934527 E 502906

3 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.