Ei pöllömpää puuhaa! Näin aloitin pöllöharrastuksen

Luonnossa liikkumisesta ja retkeilystä voi tehdä hyödyllistä oman hyvinvoinnin lisäämisen lisäksi myös luonnolle itselleen. Muuttaessani maaseudulle, luonto tuli entistä lähemmäksi. Erilaiset luontoharrastukset lisääntyivät, erityisesti lintujen bongailu. Pöllöharrastukseni aloitin kuunnellen. Kuulaina helmikuun öinä sonnustauduin pilkkihaalariin, kannoin jakkaran mäen nyppylälle keskelle metsää ja kuuntelin. Nautin yön rikkumattomasta rauhasta, hengitin raikasta talvimetsää ja keskityin kuuntelemiseen.

Usein minua onnisti ja minut palkittiin pöllöjen soidinäänillä. Toisinaan lähdin kotimetsää kauemmaksi tutkimaan ja koitin paikantaa noita ihmeellisiä yön olentoja huhuilun perusteella. Kuuntelemalla tutustuin ensimmäiseksi lehtopöllöön ja huuhkajaan. Näköhavaintoja tein hiiri- ja varpuspöllöistä.

Koska pöllöt tarvitsevat pesiäkseen vanhoja metsiä sopivine kolopuineen, monissa nykytilaisissa, tehokkaasti hakatuissa ja istutetuissa metsissä luonnollisista pesäkoloista on pulaa. Tällöin keinopesille on tarvetta. Kuunteluoppituntieni luontevana jatkona etsin käsiini pöllönpöntön rakennusohjeet ja värväsin puolisoni nikkaroimaan kanssani pari pöllönpönttöä. Pöntöt veimme lähimetsään, josta olin lehtopöllön ääniä kuullut. Simppelit ja myös perheen pienimmille sopivat ohjeet löytyvät esim. Birdlifen verkkosivuilta, josta voi ladata tai tilata maksutta itselleen ”Pöntöt & linnut” -vihkosen. Vihkosesta löytyy tietoa ja pönttöjen rakennusohjeita kaikille pöntöissä pesiville linnuillemme.  

Pöntössä on hyvä olla irrotettava katto, jotta pönttöä on helpompi tarvittaessa huoltaa ja puruja lisätä.

Pöllö asettuu harvoin keinotekoiseen pesään heti, mutta jos paikka on suotuisa, se saattaa hyvinkin hyödyntää sitä parin-kolmen vuoden päästä. Seurasin pönttöjä pari vuotta ilman toivottua tulosta ja myöhemmin, oman muuttomme yhteydessä, muutin myös pöllönpönttöjen paikkaa. Pönttöjä ei kannata sijoittaa kovin lähelle toisiaan, sillä pöllöjen reviirit ovat kohtalaisen suuret; esimerkiksi lehtopöllöllä noin kaksi kilometriä suuntaansa. Pöntön pohjalla tulee lisäksi olla reilu kerros kutterinpurua (perussahajauho kovettuu), jotta pöllö saa tehtyä kuopan munille. 

Kiinnostukseni pöllöjä kohtaan kasvoi; tutustuin aiheeseen kirjojen ja aiheesta kirjoitettujen artikkeleiden avulla. Meiltä Suomesta löytyy 10 pöllölajia, joista suurin osa on yöeläimiä. Pöllöt ovat lihansyöjiä ja niiden onnistunut pesintä on pitkälti kiinni siitä, miten ne löytävät jyrsijöitä ravinnokseen. Huono myyrävuosi tietää myös huonoa lisääntymisvuotta pöllöille. Tästä johtuvat myös vaellukset, jolloin esimerkiksi normaalisti Pohjois-Suomessa tavattavaan lapinpöllöön voi törmätä myös etelässä.  

Kuuntelu- ja lukuoppituntini eivät kuitenkaan minulle riittäneet, vaan halusin tutustua tarkemmin noihin mystisiin ja upeisiin eläimiin; halusin tavata niitä. Tiedustelin paikalliselta lintuyhdistykseltä, miten pöllöjä voi harrastaa. Löysin paikallisen lintuyhdistyksen verkkosivuilta ilmoituksen paikkakunnalleni suuntautuvasta pöllöretkestä ja pääsin taas hieman lähemmäksi noita upeita eläimiä ja opin lisää niiden elämästä.

Tiesin, että pöllöjen ja muidenkin lintujen rengastaminen tuottaa tietoa edistämään lintujen suojelua. Tiedustelin asiaa lintuyhdistykseltä: Voisiko minustakin olla rengastajaksi ja miten sellaiseksi tullaan? Pian minulle vastasikin paikallinen rengastaja, joka tiedusteli kiinnostuksestani taustoista. Lintujen rengastamista ei voi tehdä tai harrastaa kuka tahansa, sillä se on luvanvaraista toimintaa. Rengastajan tulee olla täysi-ikäinen, opetellut rengastusta ja lintujen käsittelyä käytännössä rengastajan avustajana, suorittanut hyväksytysti perustentin, jossa testataan kyky tunnistaa Suomessa säännöllisesti pesivät lajit ja runsaimmat läpimuuttajat sekä esittänyt hyväksyttävästi rengastussuunnitelman.

Luonnon kolo, paras kolo. Helmipöllö yksiönsä ikkunassa.

Kiinnostukseni tulkittiin aidoksi, sillä pääsin melko pian mukaan rengastusretkelle ja minulle avautui aivan uusi näkymä pöllöjen elämään. Retki kesti koko päivän. Kiersimme pesältä toiselle rengastaen ja kirjaten ylös tietoja helmi-, lehto- ja viirupöllöistä. Sain auttaa ja myös pidellä pieniä pöllönalkuja. Helmipöllön poikasten kohdalla kädet tärisivät, sillä poikanen on todella pieni ja heiveröinen ja pelkäsin satuttavani sitä. Ammattilaisen ohjauksessa homma kuitenkin hoitui varmoin ottein ja pienet pöllöt saatiin sujuvasti renkaisiin ja takaisin kotikoloonsa kasvamaan. Olin aivan myyty: päätin, että juuri näitä eläimiä haluan suojella ja olla omalta osaltani mukana mahdollistamassa niiden pesintöjä ja suotuisia olosuhteita.  

Pääsin auttamaan kokenutta rengastajaa ja sain pidellä viirupöllön jo varsin kookkaita poikasia. Hymy ei ihan hetkeen hiipunut.
Viirupöllön poikasia

Pöllöharrastukseeni tuli pieni tauko oman elämänmuutosten myötä, mutta tänä keväänä olen taas päässyt lajia lähelle kaikilla aisteilla. Rengastajaa minusta ei vielä kuitenkaan ole tullut, mutta ehkä vielä jonain päivänä. Omasta pihapiiristäni pääsin taas kuunnellen todistamaan lupaavia ääniä kevättalven tyyninä hämäränhetkinä. Hieman myöhemmin keväällä olen saanut auttaa ystävääni kartoittamaan hänen alueensa pöllönpesien pesintätilannetta, kiipeillyt pesien perässä puihin, tikkailla ja ilman.  

Pääsiäisviikonloppuna kävin tarkistamassa omien pönttöjeni tilanteen. Toisessa pöntössä oli hiljaista, mutta toisesta, vanhaan haapaan sijoittamastani pöntöstä lensi tikkaiden osuessa pöntön pohjaan, kaunis lehtopöllöemo. Tunne oli mieletön: NYT taitaa minun pöntössäni olla ensimmäinen pesintä! Ja näin tosiaan oli, sillä pesään varovasti kurkistaessani totesin siellä olevan kaksi kaunista pöllön munaa. 

Vappuna kurkistimme rengastajan kanssa varovasti pönttöön uuden kerran ja totesimme pöntössä olevan poikasen, mutta vain yhden. Toinen munista ei ollut syystä tai toisesta kuoriutunut. Poikanen oli sen verran pieni, että jätimme sen rengastamisen vielä hetkeksi, mutta emon saimme renkaaseen ja tilastoitua. Palasimme pesälle reilun kahden viikon kuluttua, jolloin rengastaja arveli poikasen olevan sen kokoinen, että viihtyisi vielä pesässään. Harmiksemme havaitsimme pesän olevan tyhjän. Takapihamme lehtopöllön pesintä ei onnistunut sen yrityksestä huolimatta. Toisinaan asialla saattaa olla näätä, mutta tässä tapauksessa pöllöasiantuntijoiden mukaan todennäköisempää on ravinnon puute, sillä jo munia oli pesässä keskimääräistä vähemmän.  

Takapihan kaunotar. Lehtopöllöemo, jonka pesintä ei tänä keväänä valitettavasti onnistunut.

Luonnossa liikkuja voi harrastaa pöllöjä ja muita lintuja monilla eri tavoin. Keinopesien tekeminen ja sijoittaminen sopiville paikoille on niistä yksi. Lintuja ja pesiä voi tarkkailla, mutta sopivalta etäisyydeltä, jotta ne eivät häiriinny. Rengastajat ja muut tilasto- ja tutkimustyötä tekevätkään eivät käy pesillä kuin pikaisesti pari kertaa pesintäkauden aikana. Metsänomistajalta on hyvä pyytää lupa pönttöjen asentamiseen. Lisäksi rengastajat arvostavat suuresti, jos heidän tietoonsa tuodaan puihin viedyt pöllöjen pöntöt. Pesinnän jälkeen pönttöjä voi huoltaa ja puruja lisätä, mikäli ne sitä kaipaavat. Oma luontoharrastukseni on saanut lisää syvyyttä lintuharrastuksen myötä. Kunnioitukseni luontoa ja sen eläimiä kohtaan on kasvanut entisestään.  

Viirupöllö on varsin majesteettinen näky liitäessään äänettömästi ilmassa.

Lähteet ja linkit

Birdlifen ”Pöntöt ja linnut” -vihkonen: https://www.birdlife.fi/lintuharrastus/linnunpontot/mallit-ja-mitat/ 
Lintujen rengastamisesta: http://luomus.fi/fi/lintujen-rengastus      

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.