Bromarvin luola, Raasepori

Tammisaaressa, tarkemmin Riilahdessa ja Storön saaressa, on Suomen oloihin nähden komea rakokiviluola.

Alue on paikallisen kartanon mailla, joten alueelle menemiseen vaaditaan tilalta lupa, jos on liikkeellä esimerkiksi autolla. Kävelyä tieltä kertyy suuntaan muuten helposti 5 kilometriä. Maasto itse paikalla on hyvinkin vaikeakulkuista, eli askeleensa kannattaa valita tarkoin ja samoin säävaraus ottaa huomioon. Mieleen tulee Kolin Pirunkirkon maasto.

Luola alkaa kapealla kuilulla, joka on noin 0.5–1 metriä leveä. Pohjalta leveampi, joten sinne pitää pudottautua. Pituutta solalla on hieman alle 10 metriä.

Riihilahden luola (7)

Laskeutuneena kuilun pohjalle, ylhäällä suuaukko. Tässä kohtaa maarajasta lähtee useampi lyhyt kuilu, joita voi tutkia, eräässä kasvaa, jopa sieniä… joista sitten kuvat epäonnistuivat.

Kuilun jälkeen saavutaan isoon onkaloon, johon mahtuu useampikin ihminen kerralla vaikka seisomaan. Mitä luultavimmin tätäkin on pidetty pakoluolana vainolaisilta tai pakoillessa yhteiskuntaa.

Emme olleet siis ensimmäisiä paikalla kävijöitä, muuten luola on rauhoitettu ja maininta löytyy jopa siitä GT-kartastossa.

Takana aukeaa luolan virallinen suuaukko ja helpompi reitti paikalle. Alueella on useita muitakin luolamaisia koloja onkaloita, joita tutkiessa saa vierähtämään vaikka kokopäivän. Tämä kuitenkin niistä se tunnetuin.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6652810 E 281345

Teksti ja kuvat: Harri Leino

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.