Bikebackin seikkailu Karkkilasta Hämeenlinnaan ja takaisin

Prologi

Retkipyöräily on 4D-kokemus vailla vertaa. Pyöräillessäsi tunnet ihollasi aamun viileyden, tuulen henkäykset, keskipäivän paahteen ja sateen. Aistit avoimina voit ahmia luonnon tuoksuja aamukasteesta hakkuuaukion pihkaiseen havun tuoksuun. Haistat metsän. Kiinnität huomion isompaan, avaraan maisemaan. Voit havainnoida myös pienimmät yksityiskohdat koppakuoriaisista kauniisiin perhosiin tai vierellä pörräävät sudenkorennot ja polun varrella kasvavat kukat. Pyörällä matkanteko on myös joutuisaa. Kymmenet kilometrit lipuvat ihan itsestään, ja etäisyydet paikkojen kesken supistuvat saavutettaviksi hyvinkin lyhyessä ajassa.

Ajatus tämän reitin suunnitteluun lähti tutkiessani retkeilykarttoja, joissa on näkyvillä Hämeen Ilvesreitistö. Halusin päästä kotipihastani Liesjärven ja Torronsuon kansallispuistojen kautta Hämeenlinnaan, ja sieltä Lopen kautta takaisin Karkkilaan. Ajatuksenani oli, että aina ei tarvitse lähteä merta edemmäksi kalaan löytääkseen seikkailun poikasen: se voi löytyä myös omasta lähimetsästä.

Tälle seikkailulle varasin neljä yötä, mutta kolme siihen meni.

Reitti: Karkkila – Liesjärven Kansallispuisto – Ruostejärvi (Hämeen luontokeskus) – Torronsuo – Saaren Kansanpuisto – Hämeenlinna – Loppi (Iso-Melkutin) – Karkkila

11-14.8.2017 / 246,85km / 14 730 kcal / ajoaika 22,5 h

Lähtöpiste kartalla

Perjantai 11.8.: Karkkila – Liesjärven kansallispuisto (42 km)

Töihin aamulla polkaistessani mieleni teki jo kurvata poluille suunnittelemalleni reitille, mutta töihin se oli vielä mentävä. Töiden jälkeen klo 17 aikoihin pääsin sitten hyppäämään satulaan ja ottamaan suunnaksi Liesjärven kansallispuiston, jonne suunnistin Kaitalammin harjua myötäillen kohti Onkimaanjärveä, missä pidin nuotiopaikalla tauon. Siitä matka jatkui yli 2-tien kohti Loukkua, jonka jälkeen löysin sattumalta Salkolanjärven rannasta hienon uimarannan. Siinä jäin hetkeksi ihastelemaan kaunista järvimaisemaa.

Salkolanjärveltä pääsinkin liki heti 2-tien ylitettyäni Liesjärven kansallispuiston poluille. Ne osoittautuivat haastaviksi, ainakin tämmöiselle karavaanille, jolla on liki 14 kiloa kamaa pyörän päällä. Ah, mutta niin kaunista korpea, että kyllä kannatti fillaria siellä tunkata ja kaatuneiden puiden ylitse nostella, ja pääsihän siellä välillä ajamaankin!

Rankan pätkän kiitoksena päädyin ajamaan pitkin Kyynäränharjua, jonka päähän aloin pystyttää leiriä auringon jo laskiessa mailleen kello 21 korvilla. Iltauinnin jälkeen mysliä ja teetä, ja sitten riippumattoon nukkumaan.

#Relive video / Lataa GXP reitti tästä / Lisää Liesjärvestä

Lauantai 12.8.: Liesjärvi – Ruostejärvi (Hämeen Luontokeskus) – Hämeenlinna (98,4 km)

Aamulla heräilin kirjaimellisesti kukonlaulun aikaan, kun Korteniemen perinnetilalta kantautuivat kukon mahtavat kiekaisut, ja niitä siivittivät vieläpä kuikan kaihoisat sävelet Kyynäräjärveltä. Vesitilanne alkoi olla suht finaalissa, joten leiripaikalla aamiainen jäi mitättömäksi. Niinpä laitoin leirin kasaan ja suuntasin takaisin polulle.

Ehdin polkaista vain muutaman hetken pitkospuita ja kuivaa, helppokulkuista kangasmetsäpolkua pitkin, kun saavuin Siltalahden laavulle. Ehdin hetken harmitella, että kunpa vain olisin tästä tiennyt, niin olisin suoraan eilen jo ajanut tänne. Kirkasvetisestä järvestä keitin kahvit nuotiolla, ja siinä aamupalaa mussuttaessani seurailin järvellä lipuvaa joutsenperhettä. Katseeni kiersi hieman levottomana, kun aurinkoisena alkanut päivä alkoi pilvistyä. Ehkä sieltä nyt on sitten tulossa se luvattu ukonilma….

Aamupalan jälkeen matka taittui leppoisasti Onkimaanjärven kautta, jossa pidin nuotiopaikalla ruokatauon, kohti Ruostejärveä, läpi vaihtelevien maisemien. Vanha Ilvesreitistö johtaa Liesjärveltä suoraan Ruostejärvelle, josta matkaa kertyy noin seitsemän kilometriä.

Ruostejärvelle saapuessani vesitilanne alkoi olla finaalissa, joten käännyin kohti Hämeen luontokeskusta. Tämä ei varsinaisesti ollut kuulunut reittisuunnitelmaan, mutta mukavat pitkospuu-tasapainotreenit sain sinne päin ajellessa. Vain kerran löysin itseni keskelle mustikkavarvikkoa kellahtaneena, onneksi oli pehmeä lasku. Ruostejärvi ei varsinaisesti ole nimensä veroinen, vaan lämpöisessä auringonpaisteessa kimalteleva kirkasvetinen järvi toivotti minut tervetulleeksi Luontokeskuksen portille.

Hämeen luontokeskus oli tuolloin lauantaina avaamassa ovensa klo 10, joten minun piti odottaa vain viisi minuuttia. Tutustuin pikaisesti keskuksen sisältöön sekä palveluihin ja luontovalokuvanäyttelyyn. Ystävällisen palvelijattaren ansiosta sain kuulla lisää Torronsuosta, ja ostin myös Hämeen Järviylänköjen kartan. Helpottuu tulevien reissujen ja retkien suunnittelu.

Siitä matka jatkui Ruostejärven ympäri kohti Eerikkilän urheiluopistoa. Järven laitamilla menevät pitkospuut ja polut soveltuvat loistavasti retkipyöräilyyn. Pitkospuut tosin ovat niin kapeita, että kieli keskellä suuta saa ajella, jotta ei löydä itseään varvikosta. Mutta polut ovat tasaisia ja kovia. Löytyyhän tuolta järven rannalta myös katettu laavu, jonka läheisyydessä voi käydä kummastelemassa sudenkuoppaa. Kuoppa on aikoinaan peitelty oljilla ja havuilla, joiden päälle on asetettu syötti. Kun susi on ansan päälle astunut, ei kuopasta ole ollut enää ulospääsyä.

Näitä polkuja jäin mittailemaan vähän pidemmäksikin aikaa. Kävin kurvaamassa myös siellä olevan kapean harjanteen, johon ei päässyt suoraan ajamaan, koska joku oli siihen päähän talonsa päättänyt rakentaa. Näinpä järvellä myös kymmenpäisen kuikkaparven sekä joutsenperheen rantatiellä. Ne eivät hirveästi välittäneet ohiajostani.

Matkani jatkui Torronsuon sivustaa kohti Saaren Kansanpuistoa, jossa ajoin Suujärven ja Raanpäänharjun ylitse. Niiden päätteeksi pidin taukoa Kansanpuistossa olevan uimarannan liepeillä. Tässä vaiheessa retkeä olin uupunut. Aloin jo suunnitella reittiä uudelleen ja ajattelin oikaista suoraan kohti Iso-Melkutinta. Mutta siinä kun sai taas evästä napaansa ja jalkoja lepuutettua, mieli ja jalat kevenivät kummasti, ja suuntasin karavaanini kohti Hämeenlinnaa, jota lähestyin tarkoituksenmukaisesti pitkin vanhoja hiekka-autoteitä. Lopunmatkaa päästelin menemään vanhaa Hämeen Härkätietä.

Hämeenlinnaa lähestyessä sain kampiin vähän enemmän kierroksia. Takaa lähestyvä ukkosrintama kun alkoi paukuttaa taivaan kantta niin, että korvissa soi. Pääsin juuri ja juuri Hämeenlinnan keskustan liepeille, jossa sattumalta oli pizzeria. Sen terassin katoksen alle kurvasin sadetta pitelemään ja tulevan yön yöpaikkaa miettimään pizzan ja olusen voimin.

Mutta kuinkas ollakaan, kun istahdin pöytään, niin joku mies tulee kysymään: ”Oletko se sinä joka pidät sitä jotain Fillarijuttua Facabookissa?” Minä hän se olen, vastasin. Tovi juteltiin miehen kanssa maastopyöräilystä ja käytiin omaa konkelia varusteineen läpi. Sain häneltä myös majoitusvinkin, joka kannattaisi käydä katsomassa. Hämeenlinnan rantapolkua kun seuraa, pääsee helposti Aulangon golfkentälle. Sen tuntumasta puolestaan löytyy Tekosaari, jossa on myös katettu laavu polttopuineen. Kiitin miestä vinkistä, söin pizzani, täytin vesipulloni, vaihdoin sadevaatteet ylleni pizzerian veskissä ja otin suunnaksi Tekosaaren.

Vesisateesta huolimatta poljin hymyssäsuin, olinhan tehnyt tälle päivälle aika rupeaman ja enää oli vain muutama kilometri leiripaikkaan. Poljin Hämeenlinnan sivusta kaunista rantatietä pitkin kohti Aulankoa. Tekosaaret löytyivät helposti tietä seuraamalla. Sinne saavuttuani laavulta nousi haiku, joten siellä tulet valmiina odottelivat. Mukavan lämmin ja kuiva laavu otti minut syleilyynsä, ja siinä tulta tuijottaessani ja laavukavereille retkestä kertoillessani huomasin, että taivaan rannasta alkaa kajaa, sade tullee loppumaan. Sateen tauottua oli laavukaverini tiessään, ja minä rohkenin alkaa pystyttää leiriä – sopivasti siinä keskellä oli kaksi puuta, joihin sain mattoni ripustettua. Sitten uimaan, iltapalaa ja nukkumaan.

#Relive video / Lataa GXP reitti tästä

Sunnuntai 13.8.: Hämeenlinna – Loppi (Iso-Melkutin) (69 km)

Silmät kun mä auki sain, niin maisema avautui poutaisena. Yöllä ajoittain kovakin tuuli oli kuivattanut tarpin, joten ensi töikseni hypättyäni pois riippumatosta pistin leirin nippuun ja pyörän päälle. Laavulla keitellessäni aamukaffeita ja aamupalaa syödessäni pieni, mutta raju sadekuuro pyyhkäisi ylitse. Tämän jälkeen auringon tullessa esiin minä suuntasin kohti Toriapteekkia ja särkylääkettä, kun nuo pirun polvet alkoivat jälleen yöllä itsestään muistutella.

Liki keskustaan asti pääsin ajamaan pitkin pitkospuita. Ei minun montaa kilometriä tarvinnut polkea, kun pääsin nousemaan Olympiapuiston harjuille, josta korkeiden mäntyjen lomitse avautui huikea maisema. Viime kesänä Savonlinnassa päivän vietettyäni ajattelin, että jos joskus tarvittis johonkin muuttaa, niin sinne. Mutta nyt se linna pahan vastustajan Hämeenlinnasta sai. Upeat on puitteet keskustaan ja sen liepeille rakennettu. Luonto ja siellä oleilu ja liikkuminen ovat läsnä joka paikassa. Upeita harjumaisemia, joiden poluille pitää joskus päästä ilman kuormaa ajelemaan. Kiitos Hämeenlinna!

Siitä polkuni jatkui Hattelmaharjun yli Ilvesreittiä seuraten kohti Katiskoskea. Reitti oli paikoin hyvinkin ajettavaa ja paikoin erittäin haastavaa, en olisi voinut ajaa sitä ilman tätä 14 kilon kuormaakaan. Ja välillä sain väistellä polulla olevia kymmeniä sammakonpoikasia, onneksi pitkospuilla paistattelevat sisiliskot ymmärsivät pinkoa karkuun ajoissa. Ilvesreittiä seuratessani tuli eteeni keskellä metsää myös iso laavu tulipaikkoineen. Paikka näytti siltä, että se on ollut kauan käyttämättömänä. Katiskoskella olevalla pienellä puusillalla pidin ruokatauon ja sain hetkeksi nostettua jalat kohti taivasta, ennen kuin jatkoin matkaani.

Taivaalle alkoi uhkaavasti nousta synkkiä pilviä, ja komeat jyrähdykset antoivat uskottavaa viestiä siitä, että kohta tulee vettä ja palajon! Joten eikun vaihtamaan sadekamat ylle ja ottamaan välipalaa. Matka jatkui märkänä ja sateisena, kivikkoiset ja juurakkoiset polut pistivät hanttiin jotka alkoivat kaverista mehut viemään. Ja kuin ihmeen kaupalla muutaman tunnin rämmittyäni eteeni tuli kota. Kota, jossa oli sähköt. Keskellä ei mitään! Siinä sain rauhassa keitellä kaffeet risukeittimellä, evästää ja kuivatella kamojani ja ladata varavirtapankkiin lisää virtaa sateen piiskatessa kodan kattoa.

Sateen tauotessa hyppäsin taas satulaan ja aloin kammeta kohti Räyskälää ja Iso-Melkutinta. Jossain kohdin polulleni osui kaksi ukkometsoa, jotka voimakkain siiveniskuin jatkoivat matkaansa. Eikä mennyt kauaa, kun vehnäpellon laidasta otti ja lähti juosten isoille siivilleen myös kolme kaunista kurkea.

Iso-Melkuttimelle päästyäni minua odotti ilta-auringossa tyyni ja kirkas järvi sekä laavu polttopuineen ja puucee. Mikäs se siinä oli taas päivän päätteeksi käydä uimassa uskomattoman kirkasvetisessä järvessä, tehdä iltapalaa puiden rätistessä nuotiossa.

#Relive video  / Lataa GXP reitti tästä

Maanantai 14.8.: Iso-Melkutin – Karkkila (37,3 km)

Aamulla kurkistaessani riippumatosta ulos, piirtyi verkkokalvoilleni niin kaunis näky, että jouduin hyppäämään samantien ylös. Tyvenen veden pinnalla lipuva aamu-usva kylpi auringon ensisäteissä. Elokuun aamun raikas ilma toivotti minulle hyvät huomenet samalla, kun ihastelin ja kuvailin tätä upeaa maisemaa.

Kun olin rauhakseen aamua viettänyt, kaffeita keittänyt ja myslini syönyt, pakkasin leirini jälleen pyörän päälle ja lähdin kotia eli Karkkilaa kohti. Ketjut olivat jo muistutelleet pitkään olemassaolostaan, ja eilisen päivän olin varmaan pärjännyt ”vesi vanhin voitehista” -metodilla, mutta nyt ruksui ja paukkui, eivätkä vaihteetkaan sen puolesta toimineet niin kuin olisi pitänyt. Mutta kuinka ollakaan, Räyskälän kyläkauppa olikin auki, ja sieltä toista aamupalaa hakiessani tulin kauppiaalta kysyneeksi ketjuöljyä. Hyllyssä ei valitettavasti ollut, mutta ukkohan lähti niiltä sijoiltaan ulkovarastoaan penkomaan, että josko sieltä joku CRC-purkki edes löytyisi. Ja löytyihän sieltä lopulta pienkoneöljyä, jota tässä kohtaa ilo mielin tiputtelin kuiville ketjuilleni.

Ja taas matka jatkui… Mutta ei ihan suunnitelmien mukaan. Tein uuden reittisuunnitelman pitkin vanhoja hiekka-autoteitä, ja tuli siihen joku nelinumeroinenkin kohti Hunsalaa ja vanhaa Karkkila–Hyvinkää- eli PikkuPässi-reittiä, johon on kesällä tehty opastettu historiallinen pyöräilyreitti. Kiskojen pauketta ja historian havinaa korvissani, upeita maalaismaisemia katsellessani, lämpöisessä auringonpaisteessa kylpien viimeiset kilometrit menivät kuin kiskoilla lasketellen kohti Karkkilaa.

Hieman sekoilin tekniikan kanssa, siksi kaksi pätkää tästä:

#Relive video & #Relive video / Lataa GXP reitti tästä

 

 

Epilogi

Nämä reittisepustukset eivät todellakaan kerro kaikkea hyvää eikä sitä, mikä on ollut astetta haastavampaa. Epävarmuus sijainnista, reitin uudelleensuunnittelu ja etäisyyksien määrittely on hankalaa, eikä vesisade sitä helpota, koska puhelimen navin käyttö on silloin liki mahdotonta. Joustavuutta reittisuunnitelmaan ja valmiutta sen uudelleensuunnitteluun tarvitaan, joten itse retkelle lähtiessäsi varaa aikaa, paljon. Mene ”rauhallisesti”. Muista pitää energiatasot tarpeeksi ylhäällä ja juo tarpeeksi. Näin pysyt vähän enemmän loogisena tuolla pusikoissa seikkaillessasi. Varaa mukaan rutkasti seikkailumieltä, välillä (melko usein) pitää myös hypätä satulasta pois ja tunkata kuormaa eteenpäin.

Aina ei todellakaan tarvitse lähteä kauas löytääkseen upeita polkuja ja mahtavia seikkailuja. Ne voivat ihan hyvin alkaa sinun omalta oveltasi. Itselläni rittää Karkkilan, Lopen ja Hämeen Järviylänköjen poluissa samoamista vielä vuosiksi eteenpäin.

Paras apu minulle retkiä suunnitellessani ovat olleet Garmin edge 820 + TOPO Finland (active route mapping) sekä Basecamp-ohjelmisto. Näppärä työkalu se tunnistaa polut, ja voit tehdä reittisuunnitelman halutessasi niitä pitkin.

Ja tässä vielä videoiden tynkää pyörästä, laukuista ja varusteista: video 1 & video 2

#FILLARIPÄIVÄKIRJAn seikkailuja sekä tarinointia kaikkeen retkipyöräilyyn ja mettäilyyn liittyen voit seurata myös:

Instagramissa / Facebookissa / YouTubessa

 

To be continued…

Lue myös:

Hämeen järviylänkö – kohteet ja vinkit

Hämeen luontokeskus