Avataanko pirun luola? Hampusvaaran pirunreikä on Pudasjärven superhieno salaisuus

Pudasjärven metsissä, Iinattijärven etelärannalla kohoavan Hampusvaaran rinteessä on myyttinen ja aika pelottavakin paikka, jota paikalliset kutsuvat pirunreiäksi. Sukupolvien ajan ovat iinattijärveläiset kertoneet tarinaa pirusta, rumasta äijästä, joka reiässä asuu. Joidenkin tarinoiden mukaan äijällä on sarvetkin. Sumun noustessa on pirun kerrottu kylpevän järvessä.

Olin yöpynyt Iinattijärven vanhalla koululla, josta paikallinen Veijo Niemelä oli ystävällisesti tarjonnut minulle ja seurueelleni yösijan. Aamulla tapasimme koululla muita kyläläisiä, ja mustikkapiirakkaisen herkkuhetken lomassa sain kuulla asukkaiden tarinoita itse pirusta.

Iinattijärven rannoilla on tätä nykyä kuutisenkymmentä taloa, ja pirun tarina tiedettäneen varmasti jokaisen katon alla. Osmo Lassila kertoi aamukahvin lomassa tarinan siitä, kuinka kerran oli ystävänsä kanssa kuullut jonkun saapastelevan ulko-ovesta sisälle eteiseen, mutta kun pojat olivat menneet tarkistamaan tulijaa, ei missään ollut ketään. Silloin tuli pojilla kinttuihin vipinää!

Hampusvaara on aikoinaan ollut suosittu paikka, jossa kylän nuoret ovat kautta aikain kokoontuneet tanssimaan ja korttia pelaamaan. Pirunreiän edustalla ollut suuri kaarihalli, jossa myös on tansseja pidetty, on nyt suurilta osin romahtanut. Olisiko piru itse ollut asialla?

Iinattijärveläinen Kaija Kiuru on myös lapsena kuullut pirusta jännittäviä juttuja.

Iinattijärveläinen Kaija Kuiri on myös lapsena kuullut pirusta jännittäviä juttuja. Hampusvaara erottuu taustalla vasemmalla.

Veijo tarjosi minulle venekyydin Iinattijärven etelärannalle, ja hänen tyttärensä Kaija Kuiri lähti mukaan retkelle. Vastarannan rantautumispaikan tuntumasta (karttaRitva Kinnula poimi meidät autoonsa. Myös paikalliset Jorma Kukka ja Lauri Pintamo-Kenttälä lähtivät kanssamme pirunreikää katsomaan. Huristelimme pienen matkan Hampusvaaran parkkipaikalle.

Pirunreiän kohtalo niin menneessä kuin tulevassakin on täynnä kysymyksiä. Romahduttivatko saksalaiset luolan umpeen ottaessaan Hampusvaaran kyljestä maa-ainesta, jolla rakensivat maasillan Petäjäsaareen? Toisen version mukaan joku paikallisista olisi täyttänyt luolan. Ehkä siksi, ettei sinne haluttu lampaita, mutta todennäköisemmin siksi, ettei sinne haluttu ihmisiä. Kaikkia luolaan liitetyt uskomukset eivät miellyttäneet. Ehkä luolan täyttämisellä pyrittiin laittamaan piste koko pirulle?

hampusvaara-8

Paikalliset Ritva Kinnula, Jorma Kukka ja Lauri Pintamo-Kenttälä tuntevat Hampusvaaran pirun tarinan hyvin.

Kiipesimme hetken matkaa rinnettä ylös ja tulimme mielettömän vaikuttavan lippaluolan alle. Valtava tumma kallionmöhkäle kohosi yläpuolellamme kuin vuoren kokoinen mörkö.

Kallioseinämä näytti kumman hioutuneelta. Kivi ei ollut rosoisen terävää, vaan muodoltaan pyöreämpää ja sileämpää kuin mitä olisin odottanut. Saniaiset kasvoivat pienistäkin rakosista, vehreyttäen mustaa kiveä edes hieman.

Kiviseinä on kiipeilijöiden suosiossa.

hampusvaara-12

Lippa kuvattuna suoraan alapuolelta kohti taivasta.

Mutta ehei, ei tämä ollut pirunreikä. Ihailtuamme järkälemäistä lippaluolaa tovin, jatkoimme matkaamme yli louhikkoisen rinteen, jonka irtokivimassan ansiosta kielen sai pitää tarkasti keskellä suuta.

Kallioseinästä erottui valtava erillinen kivilaatta, joka joskus aikoinaan on kai jytkähtänyt irti seinästä, jääden siihen kuitenkin nojailemaan.

hampusvaara-40

Sen jälkeen olimme oletetulla pirun kotiovella.

hampusvaara-20

Siellä se on, pirunreikä. Onko ketään kotona?

Toisin kuin lippaluolalla, nyt kallion muodot olivat särmikkään teräviä. Pirunreiän suukin muistutti ammottavaa kitaa terävine hampaineen. Sinne se Ritva kuitenkin laskeutui, ja minä perässä.

hampusvaara-21

Reikään pääsee jonkin matkaa sisälle, ainakin sateensuojaan, mutta ei kovin pitkälle. On suuri harmi, että luola on ummessa. Aamukahvien äärellä olikin virinnyt vilkas keskustelu siitä, olisiko luola mahdollista tyhjentää ja kuinka se sitten tapahtuisi.

Lauri kertoi, että vuosisadan alussa hänen isoisänsä ja tämän ystävä Antti Kurtti olisivat käyneet luolassa, kun se vielä oli avoin. Ahtaasta suuaukosta piti mennä konttaamalla, mutta sitten luolassa oli niin suuri tila, että siinä mahtuisi mies jopa seisomaan. Tämän jälkeen luola kaartaisi kuulemma jyrkästi alas. Pojilla ei ollut minkäänlaista valonlähdettä mukanaan, eli he tutkivat luolaa vain sen valon varassa, joka irvistelevästä suuaukosta pääsi luolaan perille.

Kaija muistaa kuulleensa huhun, että luolan toinen pää olisi Iinattijärvessä. Kuka tietää!

Jorma Kukka asteli kanssamme myös luolan nykytilaa dokumentoimaan.

Jorma Kukka asteli kanssamme myös luolan nykytilaa dokumentoimaan.

Lauri kertoo luolasta löydetyn myös luita, epäilemättä eläinten, ja tiedossa on, että Hampusvaara olisi muinainen käräjäpaikka.

Seutu on ilman muuta aikoinaan ollut saamelaisten aluetta, ja heidän jälkeläisiään elää Iinattijärven rannoilla edelleen. Aamusella seurassamme ollut Reijo Kenttälä on yksi heistä, hänen juurensa ulottuvat Kautokeinoon.

Jorma kertoikin kuulleensa, että pirunreikä olisi aikoinaan ollut noitarummun säilytyspaikka. Mietinpä mielessäni, olisiko pakanallinen paikka tehty myöhemmin ”kielletyksi” keksimällä tarina pirusta?

Nyt ei näkynyt pirua.

Nyt ei näkynyt pirua.

Päätimme jättää pirun rauhaan ja kavuta Hampusvaaran laelle.

Kaija kertoi minulle, että hänellekin oli lapsena kerrottu Hampusvaaran pirusta. Vaikka hän oli tainnut suhtautua tarinoihin lähinnä huumorilla, oli eräänä iltana neidon moottorikelkan jumiin jääminen aivan pirun kotiovella aiheuttanut kuitenkin aikamoista kuumotusta. Kaija muistaa sen hyvin yhä tänäkin päivänä!

On syytä huomauttaa, että ainakaan toistaiseksi pirunreiälle ei johda minkäänlaista opastetta, vaan paikka on vain tiedettävä. Polku sinne kyllä vie, ainakin kivikon alkamiseen saakka. Polku haarautuu merkityltä, Hampusvaaran huipulle johtavalta reitiltä oikealle lähes heti parkkipaikan jälkeen siinä tapauksessa, että rengasreittiä lähdetään kiertämään myötäpäiväisesti. Artikkelin lopussa on karttalinkit sekä pirunreiälle että vaaran huipulle.

hampusvaara-45

Palasimme siis viralliselle reitille, jossa hyväkuntoiset, mustat puuportaat helpottivat nousuamme korkeuksiin. Nousu ei ollut kovin pitkä tai muutoinkaan erityisen raskas, mutta maisemat aukesivat varsin nopeasti hyvin näyttäviksi.

hampusvaara-48

Katselimme maastoa ja pohdimme, missä se muinainen käräjöintipaikka mahtaisi olla. Näissä maisemissa sen olisi helppo kuvitella olevan!

Polku johdatti meidät laavulle. Ahmin puolukoita mennessäni.

hampusvaara-64

Hampusvaara on osana Syöte–Kurenalus-retkeilyreittiä eli Kannonnousua, ja reitin opasteet löytyivätkin laavun seinästä. Olemassa on myös Syöte–Kurenalus-vesiretkeilyreitti, joka kulkee Iinattijärvenkin lävitse. Hampusvaaran lähellä olevaa rantautumispaikkaa ei ole toistaiseksi merkitty maastoon vesiltä käsin erottuvaksi, mutta Ritvan puheista päätelleen asiaan saattaisi olla tulossa parannus. Rantautumispaikalta Hampusvaaran P-paikalle ei ole kuin alle 1,5 kilometrin matka. Rantautumispaikan koordinaatit vielä kertauksena jutun lopussa.

Hampusvaaran laelta on upea maisema Iinattijärvelle.

hampusvaara-49

Taivaanrannassa erottui näin kauniilla kelillä myös Syöte. Ihailimme maisemia, sinisenä hohtavaa vettä ja vehreinä levittäytyviä metsiä hyvän tovin.

hampusvaara-52

Syöte.

Jos ajatuskin rappusista tuntuu polvissa, kannattaa Hampusvaaran rengasreitti kiertää vastapäivään. Silloin vaaran laelle pääsee nousemaan hieman pidempää mutta loivempaa ja portaatonta reittiä.

Tarina Pudasjärven pirusta ei tietenkään pääty Hampusvaaraan. Pudasjärven-matkamme aikana nousisimme nimittäin myös Rumavaaran huipulle, jossa levittäytyy komea pirunpelto. Uskomuksen mukaan piru olisi tosiaan viljellyt hurjalta näyttävää kivikkomaata. Mitähän se siellä olisi kasvattanut? Rumavaarasta luvassa on tietenkin toinen tarina!

Jos retkeilet seudulla vaikkapa pirunbongauspuuhissa tai muuten vain, ja mielesi tekee yöpyä Iinattijärvellä, kannattaa olla yhteydessä Kaijaan, p. 040-0677633. Iinattijärven vanha koulu on hiekkarannan äärellä ja tunnelmallinen paikka yöpymiseen!

Pirunreikä kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7260878, E 523428.

Hampusvaaran huippu kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7261032, E 523500.

Rantautumispaikka kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7261621, E 522708.

Iinattijärven vanha koulu: Iinattijärven Pohjoispuolentie 237.

Tämä on Pudasjärvestä kertovan juttusarjan ensimmäinen osa. Juttusarja on toteutettu yhdessä Pudasjärven kaupungin kanssa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.