Askolan Kirnukallioiden hiidenkirnupuisto kutkuttaa mielikuvitusta

Monenlaisia kohteita on tullut itse kierrettyä ja niistä kerrottua kuvin sekä sanoin. Tämä on osaltani ensimmäinen, joka keskittyy hiidenkirnuihin.

Hiidenkirnut, jokainenhan tietää tai ainakin on kuullut joskus puhuttavan noistakuopista, joita on kalliossa ja niiden syntyperää arvuuteltiin pitkään. Viisaammat veistelevät, että jääkausi on niiden takana ja vanha kansa kertoo omiaan hiisistä ja muista kummajaisista, jotka esiaikoina tai yön tunteina porailevat kallioon ihmisten ihmeteltäväksi monttujaan.

Pitkään todellakin vielä luultiin – kuten monesta muustakin asiassa – että hiidenkirnut, suuret vahat ja esim. luolat olisivat pirujen tai hiisien tekosia. Siitäpä ne useasti ovat jopa saaneet nimensäkin, kuten myös hiidenkirnu. Muinoin ihmiset elivät lähempänä luontoa ja kunnioittivat vanhoja luonnon jumaliaan. Tavallaan sitä kautta he oppivat myös kunnioittaan luonnon outojakin mestariteoksia, joihin olivat törmänneet.

Usein kohteista tulikin pyhiä paikkoja, joita palattiin palvomaan tai vastaavasti niitä kartettiin, kun pelättiin jumalien raivon tai vihan kohtaavan, jos paikalle eksyi. Samoinhan lapsia kielletään nykyäänkin menemästä vaarallisiin paikkoihin tai muuten hukka perii. No pakanasuomalaisten kiusaksi kuitenkin saapui kristinusko ja sitä kautta korkeakultturi tieteineen ja sivistyksineen. Hyvin nopeasti alkoi kruunun mittamiehiä hääriä nurkissa ja samoin kirjanoppineita tutkimassa vanhoja tapojamme sekä uskomuksia. Se mikä ei sopinut kirkolle, ei myöskään saanut sopia kansalle, joten vanhat pyhätpaikat joko tuhottiin, muutettiin kirkolle sopiviksi tai niille alettiin rakentaa tieteellistä selitystä.

Tiedemiehet raapivat viisaita päitään ja sukivat partojaan, kun pohtivat hiidenkirnujen arvoitusta. Lopulta viisain ukkeleista keksi, että jääkausi on saanut ne aikaan. Sulamisvedet ovat olleet syyllisiä. Vesi on virrannut kovalla voimalla jään alla joen kaltaisessa tunnelissa ja saanut mukaansa suuremman jauhinkiven, joka irtohiekan sekä soran kanssa on porannut peruskallioon nuo oudot onkalot, kun kivi on jäänyt pyörimään paikoilleen veden pyörteen vauhdittamana. Teoria on varsin pätevä ja olihan vielä usean kirnun pohjalla selvästi havaittavissa oleva pyöreä jauhinkivikin.

Nykypäivän valossa asiaa on tutkittu uudemman kerran ja vanhaa teoriaa korjattu. Hiidenkirnut olisivatkin syntyneet viimeisimmän jääkauden päättyessä yli 10 000 vuotta sitten sulavan mannerjään reunavyöhykkeessä tai jäätiköön muodostuneeseen pystysuuntaiseen railoon, johon sulamisvedet olisivat syöksyneet. Paikkoihin olisi muodostunut niin sanottuja jäätikkökaivoja. Alaspäin putoava, kiertävää liikettä tekevä vesi ja sen mukana kulkenut irtokiviaines ja lohkareet olisivatkin sorvanneet kallioon kuopan. Ajan kuluessa se olisi vähitelleen laajentunut ja saavuttanut lopullisen muotonsa satojen vuosien saatossa.

Askolan pitäjäsää on maantie 163.n varrella Kortialan kylässä alue, jota kutsutaan Kirnukallioksi. Alueella sijaitsee maamme tähän mennessä löydetyistä näyttävin esiintymä hiiidenkirnuja. Pienessä jyrkässä rinteessä komeilee 20 lieriönmuotoista hiidenkirnua.

Soini Järvelä oli 1950-luvulla poikansa Jaakon kanssa kipuamassa Kirnukallion rinnettä ylös, kun tukea ottaakseen hän tarttui kuusennäreesen ja tuli tempaisseeksi koko puunalun juurineen matkaansa. Alta paljastui sileä kuoppa, joka myöhemmin osottautui hiidenkirnuksi.

Sanotaan, että maanomistajillla olisi kuitenkin ollut jo aavistus tuotakin aiemmin alueen salaisuudesta. Aluksi omankylän maatalousnuoret koittivat tarttua urakkaan ja kaivaa kirnuja esiin, mutta homma osottautui liian työlääksi.

Vuonna 1964 Jaakko Jäntti sai paikalle WSOY:n pääjohtaja Yrjö Jäntin ja Kuvalehtien varatoimitusjohtajan Lauri Jäntin. Innostus kasvoi ja muutaman päivän päästä maantieteen professori Veikko Okko jo mittailikin alueen löydöksiä. Yhtyneet Kuvalehdet päättivät kustantaa kirnujen tyhjentämisen ja työt saatiin nopeasti käyntiin osin talkoovoimin. Syksyllä 1964 kahdeksan kirnua rauhoitettiin luonnonmuistomerkkeinä luonnonsuojelulain nojalla. Toukokuussa 1965 kirnualue avattiin juhlallisin menoin yleisölle ja siitä tehtiin valtakunnallinen nähtävyys.

Omakohtainen retkeni kohteelle tapahtui jo muutamia vuosia sitten, joten aivan tarkasti en muista pieniä yksityiskohtia, nyt tätä kirjatessani. Alueelle johtaa kuitenkin maantieltä hyvät opasteet ja perillä on melkoinen pysäköintialue, löytyy wc:tä ja infotaulua. Aikanaan paikoitusalueella on toiminut myös kioski.

Itse kirnuille johtaa varsin tallattu maastopolku, joka saattaa olla haaste liikuntarajoitteisille. Matkaa toki kertyy vain muutamia satoja metrejä, mutta se on osin kallioista tai suurien juurien peittämää ja sateella varsin liukas, joten alueella liikutaankin omalla vastuulla.

Matkan varrella on esimerkiksi suuri kivi, joka on loihdittu peikon oloiseksi ja muitakin kivilatomuksia on havaittavissa. Itse alueelle saavuttaessa paikalla kohoaa mielestäni maastoon varsin vieraasti sopiva rautainen portti, sen kyljessä on opasteita ja lipas johon on tarkoitus suorittaa pääsymaksu. Pääsymaksulla on tarkoitus tukea alueen hoitoa ja kunnossapitoa. 2 € ei pitäisi olla keneltäkään liiallinen summa hyvään tarkoitukseen, maksaminen perustuu omaantuntoon.

Loppukesäinen ajankohta omalle vierailulleni taisi olla juuri se nappiajoitus, koska talvella alueella ei ole kunnossapitoa. Keväällä taas kirnut ovat pitkään jäässä ja seuraavaksi seisovaan veteen pesivät tuhannet hyttyset, joten niihin saa varautua. Syksyllä liukkaus voi hankaloittaa rinteessä liikkumista, vaikka alueella on hyvät portaat ja turva-aidat kirnujen luona.

Kirnut itsessään ovat todella näyttäviä ja osa jopa ylittää kaikki odotukset komeudellaan ja suuruudessaan. Alueen ylivoimainen ykkönen on Jättiläisen kuhnepytty, jolla tarkoitetaan kylpyammetta. Sen syvyys on 10,3 metriä ja leveyttä kertyy 4,2. sen pohjalle johtaa rumat ja aikaa nähnet tikapuut, jotka vaatisivat pientä kasvonkohotusta. Muita upeita kirnuja ovat esim. Kolmoset, Toivomuskaivo, Nojatuoli ja Menninkäisen pesä. Kaikki kirnut ovat varustettu nimikyltein ja niistä selviää niin nimi kuin kokokin.

Jokin kuitenkin jättää itseni kylmäksi alueella ja se on suurien ihmismassojen vaatimat turva-aidat, portaat, kyltit, metalliportit ja valtaisa luonnon kuluneisuus. Tietyt asiat vain pitää hyväksyä, koska se ei mitenkään poista itse kirnujen komeutta ja alueen ainutlaatuisuutta.

Vastaavia hienoja hiidenkirnukohteita ovat Sukulanrakan kirnut Rovaniemellä, Pihlajamäen hiidenkirnut Helsingissä (jotka ovat maamme vanhimmat) ja Imatran Kruunupuiston alueen kirnut vain joitakin mainitakseni.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6716691 E 423079