Askalan voimala ja keto, Paimio

Askalankosken alue on osa Paimionjokilaakson valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta. Paimionjokilaakso on Askalankosken kohdalla jyrkimmillään muodostaen kattilamaisen laakson, jonka pohjalla on pitkä koski.

Myös jokilaakson kasvilajisto on edustavimmillaan Askalankosken ympäristössä, ja alueen keto- ja niittykasvilajistoon kuuluu monia muinaistulokkaita.

askalanvoimala (9)

Maisemasta voi lukea useiden eri alojen historiaa: karjanpidon historiaa, teollisuus- ja elinkeinohistoriaa – kuten myllyn rauniot ja vesiuoma sekä 1900-luvulla rakennettu voimalaitos – ja tukinuiton historiasta kertovat tukkirännin jäänteet. Paimionjokilaakson rinteitä on laidunnettu pronssikaudelta lähtien.

askalanvoimala (11)

Laiduntamisen loputtua 1950-luvulla Askalankosken tienoon ikiaikaisesti avoimet rinneniityt katajaketoineen alkoivat kasvaa umpeen. Tilanteeseen havahduttiin 1990-luvun alussa, ja vuonna 1992 Paimion seudun ympäristöyhdistys järjesti laaksossa ensimmäiset niittotalkoot.

WWF Suomi järjesti alueella talkooleirejä vuosina 1993–95. Vuodesta 1996 lähtien ympäristöyhdistys on hoitanut aluetta järjestämällä joka vuosi vähintään yhden talkooleirin, ja alueelle on saatu myös eläimiä.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6715373 E 263455

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.