Arposenniemen kuppikivi Joutsenossa, Lappeeranta

Kävin kesäkuisena päivänä assistentti Ritan kanssa kuvaamassa muutaman kohteen Joutsenosta ja esittelen tässä niistä yhden, nimittäin Arposenniemeltä löytyvän kuppikiven. Pientä hakemistahan tuo vaati ja assistentti jo vinoili, että miksi Joutsenossa kuvataan aina tappohelteiden aikaan? Jep, vähän hiki tuli matkalla, mutta eiköhän se ole meille kummallekin vain eduksi? Liikakilojahan meillä on molemmilla… Jarkko, sinne Jänhiälän kiviröykkiö kohteelle otamme ensi kerralla kompassin mukaan!! Jos vaikka löytäisimme sen helpommin?

kuppikivi (3)

Arposenniemeltä löytyy kuppikivi. Toinen vastaava Lappeenrannassa olisi jossain Kauskilan suunnalla, mutta kun en tiedä missä. Näin ollen piti käydä kuvaamassa Joutsenossa ja vähän hankala paikka tämäkin oli. Kesämökkejä joka puolella ja kohteelle oli pieniä vaikeuksia löytää. Tiukan etsimisen jälkeen se kuitenkin paljastui, ja nyt on sitten tämäkin kuvattu.

kuppikivi (1)

Mutta mikä ihme on kuppikivi? Olen törmännyt niihin aiemminkin, esimerkiksi viime suvena Haapasaarella, mutta omalla kotiseudullani siis tämä on ensimmäinen. Niiden ajoituskaan ei ole helppoa, mutta niitä väitetään käytetyn jo rautakauden aikaan, mutta syrjäseuduilla niitä on käytetty vielä 1900-luvun alkupuolella. Täyttä varmuutta niiden käyttötarkoituksestakaan ei ole, mutta yleisesti uskotaan niitä käytetyn uhrilahjoille hyvän sadon tai lapsionnen saamiseksi. Muitakin tarkoituksia on, kuten vainajien kunnioitus ja lisäksi kuoppiin kertyneen sadeveden kerrotaan parantaneen erilaisia vaivoja. Olkoon käyttötarkoitus mikä tahansa, niin tällaisen kohteen ympärillä on helppo hiljentyä ja tuntea suurempia voimia. Kenties meidänkin olisi kannattanut hakea autosta muutama kolikko uhrilahjaksi paremman onnen saavuttamiseksi tulevaisuudessa?

kuppikivi (2)

Vähän hankalia kuvattavia nämä kohteet, mutta toivottavasti saatte jonkinlaisen käsityksen kuppikivestä. Valitettavasti mekään emme osaa sanoa, että kuinka vanha tämä kohde on? Asiantuntijatkaan eivät siihen pysty. Silti on mukava veikata, joten arvataan, että kolot kiven päällä on kaiverrettu vuoden 1000 jälkeen, koska ennen sitä ei maanviljelys ollut levinnyt kovin laajalti Lappenrannan alueelle.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6780947 E 581602

Julkaistu aiemmin Willimiehen jäljillä -blogissa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.