Annetaan luonnosta ammentamamme hyvän kiertää.

Astun ulos ja ajatus pysähtyy. Metsän tuoksu ja korvia huumaava äänettömyys vievät hetkessä toiseen maailmaan. Kosketan tuttua puuta – se on minulle erityisen rakas koivu. Tanakka ja vähän kummallisen muotoinen, vanha ja hopeinen, omalla tavallaan kaunis, vaikka onkin monin paikoin käppyräinen. Juuri sellainen minäkin haluan vanhana olla.

Metsässä on hiljaista. Rakastan sitä.

Satun olemaan niitä ihmisiä, jotka eivät ole muiden seurassa kuin kala vedessä. Olen kai sellainen sosiaalisesti kömpelö. Olisin monessa tilanteessa mieluummin näkymätön kuin näkyvä, ja minun on vaikea samaistua moniin ihmisten maailmalle tyypillisiin tavoitteisiin tai ajatustapoihin. En varmaankaan ole yksin?

Onneksi on luonto.

Luonnossa jokainen saa olla juuri niin hidas kuin haluaa, pysähdellä niin paljon kuin huvittaa, kiinnostua tai olla kiinnostumatta, jatkaa matkaa tai olla jatkamatta, tehdä jotakin tai olla tekemättä. Saa vain olla, miettiä ja nauttia, pötköttää sammalikossa, pulikoida joessa, nojailla heinä suussa vanhaan puuhun tai kiivetä hampaat irvessä ylös vaikeaa lohkareikkoa. Oma lähiluontomme voi olla meille kuin koti, jos tutustumme siihen: puut ovat vanhoja tuttuja, kevätlinnunsilmä nousee joka vuosi tutusta paikasta ja lehtokurppa lentää kesäisin pihan yli joka ilta samaan aikaan, samaan suuntaan. Alati häilyvässä ihmisten maailmassa on luonto jotakin pysyvää ja turvallista.

Vaikka metsä varmasti tietää, että kuljemme siellä, se ei odota meiltä mitään, ei kysy mitään eikä vaadi mitään. Se ei moiti eikä tuomitse, vaan innostaa ja antaa meille korvaamatonta voimaa ja terveyttä vaatimatta vastapalveluksia.

Luonto, etenkin lähiluonto, on täydellinen ystävä. Se on myös hyvä esikuva meille kaikille siitä, millainen hyvä ystävä on.

Toivoisin, että muistaisimme ottaa luonnon rauhasta ja kauneudesta mallia myös ihmisten maailmaan: annetaan jokaisen – myös itsemme – olla sellainen kuin on, ja pyritään jokainen tykönämme siihen, että antaisimme ympärillemme enemmän voimia kuin mitä otamme. Muistetaan tämä niin ihmis- kuin eläinystävien kanssa ja ilman muuta joka hetki myös luonnossa ollessamme.

Annetaan luonnosta ammentamamme hyvän kiertää niin muille ihmisille kuin takaisin luontoon.

Liikutpa luonnossa mieluummin yksin tai ystävien kanssa, Retkipaikka toivottaa sinulle mitä ihaninta ystävänpäivää!