Ämmänuuninkallio, Karjalohja, Lohja

Alkuperäinen ajatukseni oli viettää sunnuntaita kotinurkilla ja ottaa rennosti. Jostain oudosta syystä olin kuitenkin jo ennen puolta päivää taas asetttunut kaverin autoon. Tällä kertaa nokka osoitti kohti Uudenmaan lääniä, tarkemmin sanottuna Karkalinniemeä.

Mutta mikä saa vaihtamaan kotoisat nurkkakunnat ja vapaapäivän umpihankeen kahlaamiseen? Ämmänuunit. Itselleni moinen nimitys ei sanonut mitään. ”Ryssänuuneista” olisin kenties jotain voinut tietääkin. Matkakaverini Janne Lumikanta oli omaan tapaansa taas myhäilevän hiljainen, sanoi vain, että taidetaan muuten joutua menemään jäitä pitkin, kun muuten auton matkamittariin kertyy runsas 50 km lisää matkaa. Itse kohteesta hän ei sanonut sanakaan, mahtoikohan itsekään tietää siitä enempiä?

Lopulta saavuimme Karkarin luonnonpuiston alueelle ja päätimme jättää auton parkkiin parkkialueelle. Pieni tarkistus gps-laitteesta osoitti, että linnuntietä olisi kohteelle matkaa runsas 800 metriä, mutta tallaamaton umpihanki ei paljoa houkutellut, kun jokainen askel upotti kokeiltaessa polven yläpuolelle. Siis uusi tilanne arviointi ja matkamme jatkui luonnonsuojelualueen opastettua polkua pitkin, jossa oli hyvä tallattu polku. Polun saavuttaessa rantaviivan siirryimme Lohjanjärven jäälle. Ajatus heikoista jäistä karisi viimeistään siinä, kun näki jäälle tehdyn jääradan, jossa pari tulevaa rallikuskia harjoitteli tosissaan henkilöautolla liukkaankelin ominaisuuksia.

Jäällä kävellessä vielä pohdimme, että mitähän siellä mahtaa olla vastassa. Koska hankitaival oli ollut vaivalloinen, olimme liki varmoja että kohde on varmasti lumen alla tai sitten muuten vaan vaatimaton.

Kohteelle saapuessamme hämmennys oli täydellinen. ”Mitä tämä on – ei ainakaan kiveä!” oli kaikkien ensireaktio. Koko kallioseinämä oli kuin lehtitaikinaa, joka olisi rusennettu mutkalle ja rullalle. Välissä oli vielä erikokoisia onkaloita ja peinehköjä luolia. Suurimpaan nyt näkyvään luolaan mahtui helposti sisälle, mutta kivien terävät reunat kuitenkin estivät tarkemman tutkimisen onkalon perukoille.

Päätin napata puhelimella seinämästä kuvan ja lähettää sen isälleni, joka on vannoutunut geologian harrastaja. Vastaus tulikin kuin apteekin hyllyltä. Ämmänuuninkalliot ja niiden erikoinen rakenne on muodostunut mannerlaattojen yhteentörmäyksessä, vähän kuin nokkakolarissa, jossa autojen pellit nousevat rytättyinä pystyyn. Osin sulanut maa-aines on jähmettynyt ja ajan saatossa pehmeämmät kivilajit ovat liuenneet ja rapautuneet pois. Tällä paikalla khosivat aikanaan vuorijonot kahteen kilometriin. Nämä ovat niiden jäljelle jääneet osat. Kiviaineeksi hän epäili suhruisesta kuvastani metamorfista gneissiä.

Kotiin päästyäni kohde jaksoi kiinnostaa ja kiehtoa edelleen, joten päätin alkaa kaivamaan siitä vielä lisää tietoa. Löysin tämän dokumentin asian tiimoilta:

”Alueen kivilaji vaihtelee pohjoisreunan happamasta gneissistä tummaan pyrokseenipitoiseen ja hienorakeiseen amfriboliittiin. Jyrkänteisen pohjois- ja itärinteen rantakallioissa esiintyy happaman gneissin välikerroksina vaaleaa hieno-keskirakeista kalkkikiveä, joka sijaitsee stratigrafisesti happaman gneissin ja pyrokseeniamfiboliitin vaihettumisvyöhykkeessä. Parhaiten kapeat kalkkikivivälikerrokset erottuvat pohjoisrinteen jäätikön hiomilla pinnoilla kalkkikiville luonteenomaisen kasvillisuuden esiintymisen perusteella. Kalkkikivivälikerrokset vaihtelevat leveydeltään muutamasta senttimetristä noin puolimetriä leveisiin kerroksiin. Kalkkikiveä on nähtävissä alueella luonnonmuovaamilla kalliopinnoilla.

Pohjoissivun viistoilla jäätikön hiomilla pinnoilla näkyy kalkkikivivälikerrokset syvemmälle kallioon syöpyneinä vyöhykkeinä. Jyrkänteessä esiintyvät ns. ämmänuunit ovat kallioon vedenkuluttamia erikoisia kalkkikivionkaloita. Happaman gneissin ja kalkkikivikerrosten liuskeisuuden kulku noudattelee suurinpiirtein samaa itäkoillis–länsilounaista suuntaa kuin on Karkalinniemellä esiintyvillä amfiboliiteillä ja happamilla liuskeilla. Liuskeisuuden kaade on kalliopaljastumissa hieman vinokaateinen ja kaatuu pohjoisluoteeseen.”

Itse nimitys ämmänuuni tulee uunimaisista koloista, jotka kallioon ovat muodostuneet. Alue on myös tunnettu monista uhanalaisista kasvi- ja sammallajeistaan. Ei voi kuin todeta, että todella hieno ja erikoinen kohde Suomen oloissa, johon ei pääse tutustumaan kuin talviseen aikaan, jos ei omista venettä. Hieno paikka, jota kannatti lähteä katsomaan kauempaakin!

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6682148 E 324179