Alttarmäen Luolakappel ja jääurut, Heinävesi

Taisi olla tämän talaven ensimmäinen aarinkoinen pakkaspäevä. Suuntasin Juhtan Heinäveelle Alttarmäelle (kartta). Kohe valikoitui ihan karttanimen perusteella.

alttarmaki

Meinasin että kiipeän mäelle nyppylöitten välissä kulkevaa vanhaa mettäkoneuraa myöten. Kun näin mäen hahmon rytteikön takkaa, päätinkin kiivetä luoteesta harjannetta pitkin.

Ensimmäisenä tuli vastaan tämmönen maanvetovoimaa uhmaava rakennelma (kartta).

Isompi kivi tuki kallioon ja kiveen, joka oli tipahtamassa kallion reunalta. Ihan kuin kuusi pitäisi koko asetelmaa koossa.

alttarmaki4

Nousin rinnettä ylöspäin ja vastaan tuli tasanne (kartta), jossa keskellä nakotti paikalleen hajonnut kivi. Tasanteesta tuli mieleen puhujanpönttö. Alhaalta puuttui vaan väkijoukko, joka kuunteli suurmiehen puhetta.

Kipusin ylemmäs ja harjanteen huippu alkoi jo näkyä. Tuolla alhaalla olin hetki sitten ihaillut mäen rohviilia.

alttarmaki7

Mäen laki oli tasainen, muttei mitään alttaria. Missähän se mahtaa olla?

alttarmaki8

Aloin laskeutua tutkimaan koillisen puolen jyrkännettä ja tämä liikennemerkki osoitti mistä on hyvä laskeutua.

alttarmaki9

Jyrkänteellä oli monikerroksinen hammasrivistö.

alttarmaki10

Laskeuvuin jylhimmän jyrjänteen alle ja huomasin tumman kolon.

alttarmaki11

Kiipesin tarkistamaan koloa ja se osottautuikin luolaksi (kartta). Kallio oli valunut sen verran että valuman ja kallion väliin jäi immeisen korkuinen tila.

alttarmaki12

Luola oli rakonen, joka jatkui kapeana hyllyrakona mäen sisään. Oisko alttarin kappel?

alttarmaki13

Luola kapeni ja perällä oli katossa punaista kiveä. Olisko jotain rautapitoista? Luolalla oli syvyyttä nelisen metriä ja aukolla leveyttä reilun metrin. Aukolla pystyi seisomaan ihan hyvin.

Laskeuvuin mäeltä ja jatkoin vanhaa mettäkoneuraa ja nousin suuremmalle paljakkamäelle. Kiersin sen muttei sieltä mitään mielenkiintoista löytynyt. Palasin harjannetta takaisin.

alttarmaki14

Kun melkein olin jo takaisin Alttarmäellä, löysin jyrkänteen reunalta kiven (kartta).

alttarmaki15

Kivessä oli kvartsisuoni, joka tuli esiin kiven reunoilta.

alttarmaki17

Harjanteen lounaisnurkka osottautuikin mielenkiintoiseksi. Lasku harjanteelta kohen Alttarmäkeä oli tosi moukkuinen. Harvoi tulee metässä vasttaan tälläisiä pyöreämuotoisia vaihtelevia jyrkänteitä. Harjanteitten välissä pilkilsteli myös kalliota.

Palasin Alttarmäen jyrkänteelle ja löysin alttarin jääurut. Komeet pillit.

Nyt oli ollut vasta pari päivää pakkasia. Millaistahan täällä olisi kevättalvella?

Menipä kolmituntinen nopsaan. Pakkaspäiviä viihtyisi pitempääkin metässä mutta valo alkaa loppua. Valoisaan ollaan menossa…

Luola kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6916462, E 585128.

Juttu julkaistu aiemmin Satunnainen Retkuilija -blogissa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.