Alttarikivi, Hirvensalmi

Toukokuussa 2008 olin Hirvensalmella Etelä-Savossa maastotöissä rantakerrostumia inventoimassa. Olin kuullut ja lukenut Puulan alueella olevista mielenkiintoisista muodostumista, sienikivistä ja järviraukeista. Rantakallioista rapautuneita kalliopylväitä eli raukkeja on kyllä merten rannikoilla yleisesti ja Itämerenkin piirissä esim. Gotlannissa, mutta Suomessa niitä ei ole paljon mainostettu.

Ajelin Kejosen Aimolta saadun ohjeen mukaisesti Puulan rannalla olevan tilan pihaan ja kysyin soutuvenettä lainaksi. Soutumatkaa mantereelta Alttarisaarelle on vain reilu kilometri. Reitti kulki muutamien saarien ja luotojen välistä Alttarisaaren luonnonsuojelualueelle, eikä Puulan rantojen maisemissa ollut valittamista. Sää oli keväisen aurinkoinen ja sopivan tyyni.

Alttarikivi tuli näkyviin heti saaren eteläpään kierrettyäni, eikä siitä voinut erehtyä. Vedin veneen rantaan ja aloin räpsiä kuvia. Maasto kiven ja sen takana olevan siirtolohkareen ympärillä on aika kulunutta ja paikalla on useita nuotionpohjia.

Alttarikivi on siis Alttarisaaren lounaiskulmassa Puulan rannalla seisova parin metrin korkuinen granodioriittilohkare, jonka huomiota herättävä muoto muistuttaa jättiläismäistä sientä. Se ei kuitenkaan ole kivettynyt jättiläishapero eikä ihmistenkään kätten työtä, vaan tuhansien vuosien luonnollisen rapautumisen synnyttämä muodostuma.

Puulan vedenpinta jäi jääkauden jälkeisten suurten vesistömullistusten jälkeen noin viidentuhannen vuoden ajaksi lähes paikalleen, noin pari metriä nykyistä vedenpintaa ylemmäs. Rantavoimat ja järven jäät kuluttivat vain vähän vedestä pilkistäneen Alttarikiven keskelle vähitellen kapean kaulan. Näin Alttarikivestä muodostui sienikivi tai järviraukki. Raukki-termin käyttö ei ole Suomessa aivan vakiintunut, joten tämän tyyppisiä yksittäisisiä lohkareita voi kutsua kotoisemmin myös sienikiviksi.

Puulan vedenpintaa laskettiin vuosina 1852-54 parilla metrillä, ja järven laskusuunta siirtyi Kissakosken kautta etelään Mäntyharjun reitille. Tällöin Alttarikivi kohosi kokonaan kuiville, ja järven rannoilta paljastui useita muitakin Alttarikiven tapaan kuluneita kiviä, lohkareita ja kallioita. Alttarikivi on kuitenkin harvinaisen persoonallisen näköinen tapaus, ja nimensä perusteella sillä voisi kuvitella olleen merkitystä Puulan rantojen asukkaille.

Alttarikiven takana saaressa on lisäksi 3-4 metriä korkea siirtolohkare, jonka alaosaan puolentoista metrin korkeudelle asti on myös kulunut useita pyöreäreunaisia koloja ja lähes luolamaisia syvennyksiä. Siirtolohkaretta kutsutaan uuniksi, ja useissa koloissa onkin poltettu nuotioita. Vähän kauempana saaren sisäosissa on lisäksi vanhan Puulan vedenpinnan tasoon kerrostunut hyvin kivikkoinen rantapalle.

Alttarikivi ei ehkä ole niitä helpoimmin saavutettavia retkipaikkoja, mutta kiveä kannattaa ilman muuta käydä katsomassa, jos seudulla liikkuu ja onnistuu saareen pääsemään.  Mantereella maantien varrella Petäjäniemen eteläpuolella on veneranta.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6854846  E 489646

3 replies
  1. Tuomo Kesäläinen
    Tuomo Kesäläinen says:

    Kiitos tästä, todella hieno paikka. Paikka on tuttu vaikken ole siellä päässyt käymään, näin hyviä kuvia en ole kohteesta koskaan nähnyt. Näiden perusteella kyllä pitää päästä paikka näkemään myös omin silmin!

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.