Äkäslompolon seitoja

Seita on saamelaisten pyhä paikka, jonka kautta oltiin yhteydessä erilaisiin henkiin ja jumaluuksiin. Seidoille uhraamalla yritettiin varmistaa esimerkiksi kala- tai metsästysonni. Seita voi olla erikoisenmuotoinen, ympäristöstään erottuva kivi tai kallioseinämä, puu tai puuesine. Myös maisemaa tai sen osaa – saarta, vaaraa, tunturia tai järveä – on saatettu pitää seitana, mutta usein tällaisessa pyhäksi koetussa paikassa on ollut selkeä uhripaikka, joskaan ei aina. Jotkut seidat ovat olleet pienen ryhmän käytössä, mutta on seitoja, joita käytti kokonainen lapinkylä (siida) tai kyläyhteisö.

Seidoille luvattiin uhrata kalanpäitä, poronsarvia, luita, riistaa, tupakkaa tai rahaa. Jos saalista saatiin, mutta seita petettiin, se saattoi kostaa, kaataa veneen, repiä nuotan, jopa sokeuttaa ihmisen.

Sen jälkeen kun innostuimme kalliomaalauksista, aloimme käydä myös tunnetuilla seitapaikoilla aina kun se on ollut mahdollista. Nykytulkinnan mukaan seitakultti on sukua kalliomaalaustraditiolle, ehkä jopa sen suora jatkumo. Kalliomaalauskalliot olivat pyhiä paikkoja kuten seidatkin, mutta kuvien teko siirtyi kallion pinnasta šamaanirumpuihin.

Kirkkopahta ja Pakasaivo

Pakasaivon pohjoispää on pyöreä ja säännöllinen.

Oikea seitakeskittymä on tieltä 21 Äkäslompoloon lähtevän Ylläksentien ja sieltä kohti pohjoista Äkäslompolontienä jatkavan (tie 940) tien varrella. Ensimmäinen seita on Muonion kunnan alueella sijaitseva Kirkkopahta. Myös Kirkkopahdan lähellä sijaitseva rotkojärvi Pakasaivo, jota kutsutaan myös nimellä Lapin helvetti, on mainittu seitapaikkana. Pakasaivolle ja Kirkkopahdalle pääsee metsäautotietä pitkin, jonka toinen pää on tiellä 21 (Kolari-Muonio) ja toinen Ylläksentiellä Hannukaisessa. Kirkkopahdalle ja Pakasaivolle kannattaa lähteä Hannukaisesta, matkaa on 10 kilometriä. Lisäksi Ylläksentie-Äkäslompolontien varrella on kolme muutakin seitapaikkaa.

Kapea, reilun kilometrin pituinen Pakasaivo on paikoitellen jopa 60 metriä syvä. Saivo on Pohjois-Suomen toiseksi syvin vesistö Inarijärven jälkeen. Maisema on mystisen jylhä, ja on helppo ymmärtää, miksi paikka on ollut muinoin pyhä. Saamelaisuskomuksen mukaan saivot olivat kaksipohjaisia. Pohjan alla sijaitsi toinen, ylösalainen maailma, missä vainajat asuivat. Järven pohjoispää on pyöreä ja säännöllinen ̶ sitä onkin pidetty maamme suurimpana hiidenkirnuna. Pakasaivon rotkon reunalla on katselulavoja ja niiden välissä portaat. Pysäköintialueen vieressä on kota, jossa on nuotiopaikka. Alueella on myös kuivakäymälä.

Kirkkopahta on Ylläksentieltä tultaessa vasemmalla puolella tietä 3 kilometriä ennen Pakasaivoa. Se on yksinäinen kivenlohkare, kooltaan 6 x 7 x 1,8 metriä. Se sijaitsee tasaisella mäntykankaalla noin 100 metrin päässä metsäautotiestä. Kirkkopahdalla tehtiin kaivauksia vuonna 2009, mutta mitään uhraukseen viittaavaa, esimerkiksi luita, ei löytynyt.

Kilometri ennen Kirkkopahtaa on Metsähallituksen vanha Valkeajoen leimauskämppä. Se on entisöity kertomaan savotta-ajan elämästä. Kämppä on avoin, jossa voi vierailla, mutta tulenteko kämpän kamiinaan on kielletty. Lisäksi varoitetaan juomasta läheisestä lähteestä veden korkean radonpitoisuuden takia.

Samuli Paulaharju kertoo Pakasaivosta ja Kirkkopahdasta seuraavasti:

”Täällä jo ikimuistoisina aikoina olivat entiset äijit ja äijien äijitkin asustaneet, kunnioittaen ja kummastellen katselleet komeaa Pakasaivojärveä ja käyneet Pakasaivon takana kankaalla suurta Seitapahtaa palvomassa.”
(Lapin muisteluksia 1922)
”Seitapahtaa sanotaan myös Kirkkopahaksi (Kirkkopahta), kun se on ollut lappalaisilla niinkun joku kirkkopaikka.”
(Seitoja ja seidan palvontaa 1932).

Pakasaivon ja Kirkkopahdan muinaisjäännösalueet kuuluvat valtakunnallisesti merkittäviin kulttuuriympäristöihin.

Kuerlinkat

Jatkettaessa Ylläksentietä kohti Äkäslompoloa seuraava kohde on Kuerlinkan kallio, joka on Kuerjoen rannalla oleva vaikuttavan näköinen kallioseinämä. Kuerlinkkoja on Kuerjoessa kaksi, ylempi ja alempi. Kallio on alemman putouksen vieressä. Se on mahdollinen, mutta epävarma kalliomaalauspaikka. Kalliossa on värijälkiä, mutta myös nimikaiverruksia. Seitapaikkana siitä ei ole kirjallisuudessa mitään mainintaa, mutta sijaintinsa ja ulkomuotonsa vuoksi se olisi sellaisena voinut hyvin toimia. Kuerlinkan lähettyviltä on löydetty useita kivikautisia asuinpaikkoja.

Kuerlinkoille pääsee, kun ajaa Ylläksentietä Hannukaisen tienhaarasta 7 kilometriä Äkäslompolon suuntaan. Vasemmalta puolen tietä lähtee Aavahelukantie, jonka alussa on lentokentälle osoittava viitta. Aavahelukantieltä kaarretaan 500 metrin jälkeen vasemmalle ja jatketaan toiset 500 metriä, kunnes vastaan tulee Kuerjoen yli vievä puusilta. Auto jätetään parkkiin ennen puusiltaa ja lähdetään kävelemään alas joen vasenta rantaa. Luonto on jylhä ja kahden putouksen voima vaikuttava. Joki kääntyy alemman Kuerlinkan alapuolella jyrkästi etelään. Kaarteessa on hirsikasoja. Jäät ovat ilmeisesti vieneet ylemmän linkan myllyn joskus matkassaan. Joessa on uitettu myös puuta.

Kuerlinkka-nimi on saamelaisperäinen (Kouderlinkka) ja tarkoittaa taimenputousta. Alemman linkan kohdalla oli aikoinaan kalakoreja, joihin yläjuoksulle kutemaan pyrkineet kalat joskus erehtyivät hyppäämään.

Äkässaivo

Äkäslompolon tienoo on ollut hyvä peuranpyyntialue. Äkäs tarkoittaa peurojen ansa-aitaa, ja usealla paikalla on äkäs-alkuinen nimi.

Äkäslompolosta 13 kilometriä pohjoiseen Äkäslompolontien itäpuolella on toinen mahtava saivojärvi, Äkässaivo. Lähtöpaikka sille johtavalle saivonkierrokselle on Aakenuksentien (tie 9403) varrella, noin 2,7 kilometriä sen ja Äkäslompolontien risteyksestä hiukan ennen Äkäsjoen ylittävää siltaa. Tieltä on opastus.

Saivonkierroksen pituus on 3 kilometriä. Luontopolun kosteimmilla paikoilla on pitkospuut ja matkan varrella on opastauluja. Äkässaivon töyräällä on kota ja tulentekopaikka. Talvella kohteelle voi poiketa Äkäslompolo – Peurakaltio -ladulta. Äkässaivo ja ihmiskasvoinen seitapahta ovat kierroksen puolivälissä.

Paulaharju kirjoitti Äkässaivosta vuonna 1922:

”Se [Äkässaivo] on semmoinen vesi, etteivät kaikki uskalla mennä sitä katsomaankaan, eivät heikkoveriset ainakaan: siinä ovat näet niin kauhistavat pahtaseinät. Toisella puolella on korkea Kirkkopahta, toisella hirveä Hammaspahta, ja ylpeiden kallioseinien välitse juoksee saivosta kapea väylä Äkäsjokeen.”

Äkäsjärven seita

Noin 8 kilometriä Äkäslompolontien ja Aakenuksentien risteyksestä Rovaniementielle päin on tien varrella opaste Äkäsmyllylle. Myllyltä lähtee luontopolku, joka kulkee Äkäsjärven rannalla olevalle seitakivelle.

Luontopolun alussa ovat kiinnostava Äkäslinkan kuohuva koski ja vuonna 1946 rakennettu Äkäsmylly, joka palveli paikkakuntalaisia aina 1960-luvulle saakka. Äkäsmyllyllä on kesällä sesonkiaikaan Erkin persoonallisella otteellaan pitämä kahvila ja elämyspuisto, jossa voi punnita itsensä vaa’alla ja ampua ritsalla maaliin.

Äkäsjärven seitakierrokselle kannattaa varautua kumisaappain, sillä vaikka matkalla on pitkospuita, maasto on aika vetinen. Seita sijaitsee rannasta noin 50 metrin päässä korkealla törmällä. Se on ihmisenkasvoinen, pienehkö, pystyyn nostettu laakakivi, jolle retkeilijät uhraavat kolikoita. Matkan varrella ovat nähtävyyksinä Vittan vääntämispaikka ja Vasara-Antin poroaita vuodelta 1850. Äkäsmyllyn parkkipaikalta seidalle on 3,5 kilometriä.

Osoitteet ja koordinaatit:

Kirkkopahta ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 7501481 E 365482
Pakasaivon kota ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 7503673 E 364058
Valkeajoen leimauskämppä ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 7500596 E 366095
Kuerlinkka ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 7498103 E 373954
Äkäsmylly ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit:N 7516803 E 377000
Äkässeita ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 7518590 E 377803
Äkässaivo ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 7511939 E 378994 Parkkipaikka Aakenuksentie 254, Muonio
Seitapahta ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 7511940 E 378986

Teksti ja kuvat Jukka Parkkinen ja Tuija Wetterstrand