Ai että, mettä se kutsuu kulkijaa! Keväinen bikepacking-retki Saaren kansanpuistoon – katso video

Polkaisin tuossa keväisen kahden yön bikepacking-retken Tammelan maisemissa ihastellen luonnon heräämistä sekä metsää ja sen jylhiä kuusia. Retkivideoni johdattaa katsojansa Saaren Kansanpuiston ja Ilvesreitin poluille, Kaukolanharjun näkötornilta Ruostejärvelle, Hämeen luontokeskukselle ja takas.

Kyseessä on mukavan leppoisa ja erittäin komia polkuverkosto, joka sopii hyvinkin myös aloittavalle MTB-kuskille, mutta pärjää tuolla mainiosti myös bikepackerikin ”täyspakkaus” päällä.

”Puisto on perustettu Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen toimesta v. 1932 Saaren kartanolta vuokratulle maa-alueelle yleiseksi virkistys- ja vapaa-ajan viettopaikaksi. Kansanpuisto sijaitsee Tammelan ylängöllä maisemallisesti ja geologisesti arvokkaalla Kaukolanharjun harjujaksolla. Tällä luonnonkauniilla alueella lounaishämäläiset ovat viettäneet juhannusjuhlia vuodesta 1934 sotavuosia lukuun ottamatta.”
Tammela.fi

Perjantai 10.5.2019

Aikaa säästääkseni hyppäsin duunin jälkeen firman pakuun ja löin navigaattorin suunnaksi Tammelan sekä siellä sijaitsevan Saaren kansapuiston. Saaren Kansanpuisto sijaitsee 40 kilometrin päässä kotoani Karkkilasta, ja noin 100 kilometrin päässä sekä Helsingistä, Tampereelta että Turkusesta.

Karautin pakun Lounais-Hämeenpirtin parkkipaikalle kello 18 korvilla ja autoin fillarini pakun perästä pois. Hetken tuumittuani hyppäsin konkelin selkään ja lähdin tekemään pienen iltalenkin, poiketen alkuperäisestä ”polje suoraan yöpaikkaan” -suunnitelmastani. Otin suunnaksi Raanpään laavun, jolle kulkevan rantapolun vartta valtavat valkovuokkomeret täplittivät. Laavulta jatkoin polkemista, ja reitti alkoi hiljalleen nousta kapealle Raanpään harjupolulle. Siellä puut kasvavat niin liki polkua, että fillarin kanssa saa olla varovainen, ettei jää pyöränsarvista kiinni.

Metsä oli rauhallinen ja tuoksui päivän sateen jäljiltä huumaavalta. Laitoin pyöräni nojaamaan näreeseen, jonka kylkeen myös itseni asetin, ja vain olin ja kuuntelin lintujen laulellessa pitkin jylhää kuusikkoa. Jossain tikka nakutteli onttoon runkoon.

Olin lukaissut läpi Luontoon.fi-palvelussa olevat säännöt, joiden mukaan yöpyminen on sallittu tilapäisesti vain Kuivajärven rannan laavulla. Niinpä olin osannut varautua, että leiripaikkaa ensimmäiseksi yöksi joutuu vähän etsimään. Suuntasin karavaanini pois Saaren Kansanpuiston alueelta, ja sen laitamilta löysinkin sopivan paikan isojen kuusten välistä, mihin ripustaa mattoni roikkumaan. Leiriä pystytellessä ja iltapalaa tehdessä pyörähti tunti jos toinenkin, ja pääsin kömpimään makuupussiini puolenyön kieppeillä.

Lauantai 11.5.2019

Harmaa, usvainen, liki taianomainen ja satumainen maisema toivotti minulle hyvää ja rauhallista huomenta lukuisten lintujen äänien täyttäessä metsän kauniilla sinfonialla.

Heräilin kukonlaulun aikaan. Ensimmäinen yö on maastossa huonosti nukuttu, ja se on enemmän sääntö kuin poikkeus omalla kohdallani. Kello 5 aikaan heräilin ja kuuntelin pitkään matossani loikoillen lintujen ääniä. Järveltä kantautui joutsenten aamuhuutoja, jotka sekoittuivat lukuisiin muihin lintujen liverryksiin ja täyttivät metsän kauniilla sinfonialla. Kömmittyäni riippumatostani pois aloin verkkaisesti purkaa leiriäni takaisin pyörän päälle ja suuntasin kulkuni kohti Kaukolanharjun näkötornia.

Kaukolanharjun näkötorni

Harjulle nouseva polku on elämys itsessään. Helppokulkuisen polun viertä reunustavat ikikuuset, joiden tuuheat oksastot peittävät taivaankannen. Polku kulkee harjanteen korkeinta kohtaa nousten loivasti ylöspäin, joten se on ihan ajettavissa. Jyrkät rinteet polun molemmin puolin luovat reitille omaleimaisen tunnelman, joka kannattaa käydä itse kokemassa. Tovin poljettuani alkoi mäki loivenemaan, ja kuusien oksien lomasta alkoi sumun keskeltä näkötorni häämöttää.

Päästyäni tornin juurelle aloin valmistaa aamupalaa, risukeittimellä keittelemään sumpit, syömään myslit ja hiiloksella vielä maggaratkin rillasin. Kun sain vatsani täytettyä, aloin kipuamaan näkötornin laelle, josta avautui satumainen aamu-usvainen maisema, jota haltioituneena katselin. Liki tyynessä ilmassa kiiri vain mustarastaan laulu, jota jostain kaukaa kuuluva korpin raakunta säesti.

Kaukolanharjulta avautuvaa maisemaa voi helposti väittää yhdeksi kauneimmaksi ja pysähdyttävimmäksi kansallismaisemaksi. Onhan harjun päällä tallustellut Albert Edelfeltkin aikoinaan ja ihastunut maisemaan maalatakseen siitä taulun: Kaukolan harju auringonlaskun aikaan 1889-1890.

Harjun korkemmaille kohdalle nousi 21-metrinen näkötorni vuonna 1926. Sen ympärille Saaren Kansanpuisto perustettiin vuonna 1932 virkistys- ja vapaa-ajanviettopaikaksi. Talvisodan aikana torni toimi ilmatorjunnan tähystyspaikkana. Näkötornista avautuu maisema Saaren salmelle, Pyhäjärvelle ja Kuivajärvelle.

”Tällä kaukolanharjulla ovat sukupolvet
toisensa jälkeen ihailleet Tammelan vesiä
ja metsiä. Aikakirjoissa on 1850-luvulta
lähtien tämän seudun ylistyksiä.

Tällä harjulla ovat kaikuneet Suomen lau-
lu, Hämäläisten laulu, Lounais-Hämeen
laulu ja monet muut.

Tällä harjulla Alber Edelfelt ihaili Hä-
meen luontoa ja ikuisti 1889 näkynsä maa-
lauksiin.

Tämän näköalan lumoissa monet ovat
pukeneet ajatuksensa runon säkeihin.
Täällä Joos Sajaniemi 1907 sai aiheen
Lounais-Hämeen lauluunsa.

Retkeilijä, tunne täällä astuvasi pyhältä
maaperältä! Vaali luontoa ja suojele tätä
näköalatornia. Teidän kaikkien vuosi-
osta ja uhrimielestä riippuu tämän 1926
pystytetyn tornin kunto ja mahdollisuu-
temme kerran rakentaa uusi ja parempi”

Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistys

Ilvesreittiä Ruostejärvelle ja takas

Tälle reissulle olin lähtenyt ripaus seikkailumieltä takataskussa. Etukäteen karttoja tutkiessani olin huomannut, että välimatka näiden kohteiden välillä on lyhyt, ja polkuverkostoa ja teitä alueelle on suhteellisen vähän. Niinpä uskoin selviäväni ilman suurempia reittisuunnitelmia, ja annoin polkujen kuljettaa. Kaukolanharjun näkötornilta lähtee Ilvesreitti kohti Ruostejärveä, ja sitä minäkin lähdin seuraamaan, mutta reitin merkinnät olivat paikoin hävinneet tai rikkoutuneet, joten ”eksyin” varsinaiselta reitiltä useaan otteeseen. Mutta se ei minun menoani haitannut. Kerran ajoin niin pahasti harhaan juurikin kaatunen merkkikyltin vuoksi, että huomasin olevani hakkuuaukean laitamilla ja polun loppuvan. Retkipaikka.fi-karttasovelluksesta varmistin, että olin muutaman kilometrin huti ajanut, joten ei muuta kuin rohkea U-käännös ja takaisin oikealle polulle. Tästa sovelluksesta tuli muutaman kerran tarkastettua, että käännyn risteyksistä oikeaan suuntaan.

Reitti näkötornilta Ruostejärvelle on Saaren Kansanpuistoa lukuunottamatta perus talousmettää. Suuri osa ajamastani reitistä on helppokulkuista, aloittelijallekin sopivaa uraa. Ja jos reitti menee liian teknikseksi, voi pyörän seljästä hypätä pois ja taluttaa vähän matkaa.

Pysäyttävä kohtaaminen metsässä

Mettätien pätkää rauhakseen omissa ajatuksissani ajellessani mieli lepäsi, kun keskityin polkemiseen sekä luontoon ympärilläni. Tällä kertaa satuin myös juuri kaivamaan GoPron laukusta kuvatakseni pienen pätkän tulevaan Tammelan Kevät -videoon, kun tien ylitti muutaman kymmenen metrin päästä kuusi valkohantäpeuraa. Kepeästi jolkotellen ne ylittivät tieuran, kadoten metsän siimekseen. Tämänkaltaiset kohtaamiset villieläinten kanssa ovat pysäyttäviä ja voimaannuttavia. Kohtaamiset muistaa pitkään, ja ne saavat aina hymyn naamalle sekä omat lapset mustasukkaisiksi. Heitä aina harmittaa, miksi minä näen eläimiä kulkiessani. Vastaus heille on aina sama ja yksinkertainen: ”Nähdäksesi sinun pitää olla luonnossa, kulkea ja tuntea. Kukaan ei ole laskenut niitä kilometrejä mitä olen kulkenut, eikä niitä tunteja, joita olen metsässä viettänyt. Niitä on paljon.”

Ilvesreitti putkahtaa Eerikkilän urheiluopiston kulmille ja kuljettaa siitä nopeita polkuja pitkin mukaillen Ruostejärven rantaviivaa. Pitkospuita pitkin polkiessa leveä rengas auttaa, ettei kumi tipahda lautojen väliin. Mihin ovat joutaneet vanhat kunnon leveät pitkokset? Hetken pitkoksilla taiteiltuani töyrään takaa ilmestyi näkyviin hieno laavu Myllylahden sivusta. Kello ja vatsa alkoivat raksuttaa siihen malliin, että oli evästauon paikka. Laavulla istuskellessa ja eväitä syödessä katselin järvelle, jossa kuikka huikkaili ja sukelteli.

Energiatankkauksen jälkeen paluu satulaan

Otin suunnaksi Hämeen Härkätien palatakseni takaisin Kaukolanharjulle Portaan kylän kautta. Tällä syrjäisellä ja rauhallisella autotienpätkällä en montaa peltilehmää nähnyt. Muutaman ”pikasliipparin” kanssa yritin vähän fatbikelläni viivalle lähteä, mutta kyllä niiden renkaat vain alamäessäkin paremmin kulkivat.

Tienvarressa törötti myös vanha pirtti kaikkine talousrakennuksineen. Kurvasin pirtin pihapiiriin ihastelemaan vanhaa tunnelmaa ja ottamaan hörpyn vesipullostani sekö kourallisen pähkinöitä.

Kaukolanharjun polut ja komeat kuuset jäivät siinä määrin mielenpäälle kolkuttelemaan, että oli ihan pakko käydä näkötornilla päivän ympyrä sulkemassa. Tovin ajeltuani ja maisemia kuvailtuani otin suunnaksi tulevan yöpaikkani, Raanpään laavun, Kuivajärven rannalla. Laskettelin harjulta alas Lounais-Hämeen pirtin ohi kohti järven rannassa kulkevaa kävelytietä, josta irtautuu järvensuuntaisesti helposti ajettava ja leveä polku kohti laavua. Mustarastaiden liki huutaessa kevättä, poljin rauhakseen valkovuokkojen reunustamaa polkua pitkin muutaman kilometrin matkan laavulle.

Ilta oli nuori.

Päivän retki leppoisuudessaan oli mennyt yllättävän sutjakasti, eikä kellopahanenkaan raksutellut kuin viittä. Se on kun aikaisin poluille lähtee, niin jää aikaa tehdä muutakin. Kun sain riippumaton viriteltyä puiden väliin, alkoi taivaalta ripeksiä vettä. Keräsin iltapalatarpeet laavun suojiin, pistin tulet nuotioon ja vedet pannuun kiehumaan. Kupillista kuumaa teetä odotellessa kävin pesemässä päivän pölyt ja hiet pois. Vesi oli kyllä raikasta, mutta yllättävänkin lämmintä.

Ilta kului tulilla istuskellessa ja sateen ropinaa kuunnellessa. Vesisade, mikä ihana tekosyy olla tekemättä mitään ja vain olla. Lämmin ruoka ja kupillinen kuumaa, sateen ropina ja huonosti nukuttu yö takana saivat silmät luppaamaan jo hyvissä ajoin. Ryömin mattooni kello 21 aikoihin ja nukuin aamuun asti sateen rummuttaesa tarpin pintaan.

Sunnuntai 12.5.2019

Huomenta, hyvää huomenta!

Huh huh ja makoisa haukoitus – tulipas sitä nukuttua pirun hyvin. Sade oli yön aikana tauonnut, mutta tarpin pinta oli sateesta märkä. Ravistin ylimääräiset vedet pois ja nostin sen puiden oksille kuivumaan siksi aikaa, että sain leirini purettua takaisin pyörän päälle.

Aamukaffet nuotiolla

Voiko reissumiehen aamu paremmin alkaa, kuin vahvalla nokipannukaffeella? No ei ainakaan tällä kertaa. Savun tuoksu, liekkien lämpö ja myslin kaveriksi kuuma vahva kahvi upeassa järvimaisemassa. Aamupalan nautittuani ja pyörän päälle varusteeni pakattuani olikin sitten aika suunnistaa parkkipaikalle, heittää konkeli Hiacen takahutlaariin ja karauttaa takaisin kotio Karkkilaan viettämään äitienpäivää. Rantatien varresta keräsin vielä komian valkovuokkokimpun kotiin vietäväksi, ja mielessäni kiitin Tammelan polkuja ja kuusten kummajaisia onnistuneesta retkestä.

Luonto se tarjosi kauneintaan – oli kyllä elämyksellinen ja mieleenpainuva retki, ajella rauhakseen ja fiilistellä kevättä. Hengittää mettää keuhkot täyteen. Tällä jaksaa taas seuraavaan reissuun.