Sysmän Liikkuva kivi

Nelostietä pohjoiseen päin körötellessä moni on varmasti Heinolan jälkeen hieraissut silmiään, kun on nähnyt tien oikealla puolella Sysmän Onkiniemen Liikkuvan kiven. Tämä jääkauden kuljettama suuri siirtolohkare on juuttunut huteran oloisesti laakean kallion päälle ja näyttää siltä, että se voisi hetkenä minä hyvänsä vyöryä tielle. Muinaisjäännösrekisteriinkin merkitty siirtolohkare on rauhoitettu luonnonnähtävyys. Nimi tulee siitä, että kivi […]

Etelä-Suomen soisilla erämailla, Torronsuon kansallispuisto

Etelä-Suomen lauhasta sydäntalvesta verkalleen heräilevä Torronsuo on upea erämaa-alue Hämeen järviylängöllä, Forssan kainalossa, Tammelassa. Erinomainen päiväkohde aavoja maisemia rakastaville retkeilijöille. Täällä mieli ja sielu lepäävät, ja korvaani kuiskuttaa puuskittainen lännenpuoleinen tuuli. Sillä on paljon kerrottavanaan: kesä on tulossa. Vuonna 1990 perustetun soisen kansallispuiston reitit alkavat Kiljamon pysäköintialueelta (Somerontie 734). Helppokulkuinen Kiljamon kierros (1,5 km) käy […]

Tiilikkajärven kansallispuisto, Rautavaara ja Sotkamo

Olipa taas kerran käsillä työpaikan virkistyspäivä (syyskuun lopulla 2008), kun puuhamiehet olivat kerrankin keksineet oivallisen käyntikohteen: Tiilikkajärven kansallispuiston Pohjois-Savon ja Kainuun rajaseudulla. Mikäs olisikaan sen virkistävämpää kuin reippailla kymmenen kilometriä erämaisessa maastossa ja nauttia päälle kenttälounas. Kun tilausbussi sitten kurvasi sumuisena retkipäivän aamuna Rautavaaran – Sotkamon maantieltä itään kohti Tiilikkajärven luoteispohjukkaa, oli auto täynnä tuulipukuväkeä. […]

Kurjenrahkan kansallispuisto – Vajosuon vaellus

Tästä se taas lähtee. Kevään ensimmäinen yön yli kestävä reissu on edessä. Kansallispuistoja on jo tullut kierrettyä lukuisia, mutta tämä on minulle aivan uusi puisto ja uusi reitti. Kohteena tällä kertaa on Kurjenrahkan kansallispuisto. Kulunut talvi on taittunut kevääksi ja vähäiset lumet ovat jo sulaneet pois. Tälläinen talvi on hyvin hankala kansallispuiston huollon kannalta, ja […]

Koivumäen lähes 400-vuotias petäjä, Savulahti, Kuopio

Kerrotaan, että sen latvasta saattoi kirkkaalla ilmalla nähdä seitsemän kirkon tornit ja että puulle on uhrattu. ”Toista peninkulmaa Kuopiosta itään päin Riistavedellä Koivumäellä on petäjä, jonka pituus on 17 syltä ja paksuus juuresta yhden metrin. Kauas näkyy, peninkulmien päähän, tuo korkealla mäellä pienten vesojen keskellä seisova korven kuningas… Kun honka on luonnonihanan seudun ympäröimä, niin […]

Siuntion linnavuorilla – Harvsin Borgberget ja Limpanin komea lippaluola

Pienestä flunssasta huolimatta päätin lähteä matkaan. Aikaisen kevään kutsussa oli jotain, jota ei voinut vastustaa. Alkuperäinen ajatukseni oli pyöräillä Kyrkmossenin lähelle ja kävellä sieltä sitten laaksoja ja jyrkänteen reunoja koluten sitten itse Borgnbergenille. Jostain syystä alkuperäisillä sijoilla mieli käsi jatkamaan ja lopulta jalkauduin Limpan-nimisen, pienen, mutta joka puolelta jyrkänteen reunustaman rinteen likeltä. Jokin siinä pyysi […]

Kolmen kuukauden testikokemukset Garmin Virb -actionkamerasta

Kävimme syksyllä vaeltamassa Kevolla, ja silloin vaelluskaverin kanssa tuli puhetta Garminin tulevasta actionkamerasta. GoPro alkaa mielestäni olla jo käsite vauhtilajeissa käytettäville iskut, kosteuden ja muut vaikeudet kestäville videokameroille, joten oli mukava kuulla, että gps-laitevalmistajana tutuksi tullut Garmin toisi oman kameransa markkinoille. Kamera jäi mieleen kummittelemaan, ja kun Retkipaikkalaisille tarjoutui mahdollisuus testata Garmin Virb –actionkameraa, otin […]

Lohjan kadonnutta linnavuorta metsästämässä – Antinkallio

Harvsin Borgbergetiltä kotia kohti ajellessani mieleen palautui Lohjan Laxpojon kadonneen linnavuoren arvoitus. Etsintöjen lomassa yhtenä mahdollisena vaihtoehtona oli esiin noussut Antinkallio Lohjan kaatopaikan likellä. Kartalta katsoen sen näyttikin lupaavalta. Profiili sopi hyvinkin linnavuoreen ja sijaintikin täsmäsi Laakspohjan kartanon vanhoihin tiluksiin ja osui Siuntion rajan likelle. Aiemmin olin hukkareissulla todennut, että etelästä lähestyminen ei onnistu. Kurvailin […]

Linnun rengastus -juttu

Lauantaiaamuna lintutornilla pyörähtäessä pääsi seuraamaan läheltä erimielenkiintoista tilannetta. Siellä mies oli rannan tuntumassa virittelemässä erikoisen näköisiä kalaverkkoja puihin, niin kansallisvelvollisuustunteesta piti käydä kysymässä oliko mies täysissä järjen voimissa vai oliko vielä perjantai-illan reissulta tulossa. No olihan se, nimittäin järjissään. Mies kertoi olevansa rengastamassa lintua, kun kerta ovat liikkeellä eli muuttavat.  Aikani kyselin, että mitä se on […]