Havukkavuoren jylhä ja vaitonainen vartija Leppävirralla

Syyskuussa 2006 oli vielä loppukuusta helteisiä ilimoja. Olimme kuulleet, että Sorsavesi on kaunis vesi meloskella. Ei kun kartta käteen ja tutkimaan mitä sieltä löytyy. Sorsaveden länsipuolella näytti olevan kallioinen Mustalahti. Kanootti katolle ja sinne. Ajoille Laitilanniementietä pieneen Vehkalahteen, joka oli aivan tien vieressä ja siitä sai kanootin helposti vesille. Kuvajankannaksella kävimme kurkkaamassa selän puolelle. Lahden […]

Retkeilijän Etelä-Kallavesi – Jouni Ohtamaan video

Pienten saarten ja luotojen muodostama Keski-Kallaveden saaristo on ainutlaatuinen luonto- ja ulkoilukohde. Vesillä liikkujia varten saaristoon on rakennettu yli kaksikymmentä nuotiopaikkaa. Kahdeksaan saareen on rakennettu laavu. Joissakin saarissa on myös isommille veneille tarkoitettuja ankkurointipaikkoja. Saaristossa liikkujille on tarjolla myös neljä kalamajaa. Kaikki majat ovat vapaasti käytettävissä. Toteutus: Jouni Ohtamaa, 2013 Kiitokset: Kallan melojat, Keijo Korhonen, […]

Ryhälän Pirunkirkossa Puumalassa

Huom! Saamiemme tietojen mukaan tämä luola ei ole enää löydettävissä, vaan sen suuaukko on ilmeisesti romahtanut. Ryhälän Pirunkirkko on yksi niistä kohteista, jotka olemme bonganneet kartalta pelkästään paikannimen perusteella. Siksipä sinne suunnatessa ei ollut sen kummempia odotuksia. Moni maamme Pirunpesistä ja -kirkoista kun on lopulta melko vähäisiän kolopahasia. Samaa odotimme kohtaavamma siis myös Puumalan Ryhälässä. […]

Sinne on päästävä – matka kohti talvista seikkailua

Sillä aikaa kun toinen puoli aivosolukosta alkoi hahmottamaan kuvaa Polar -tapahtumasta, niin jo toinen puoli alkoi etsiä vastausta – kuinka tänne pääsee mukaan? Useampia käsille saatavia kuvia, videoita ja kommentteja myöhemmin on tieto lisännyt tuskaa sen verran, että oma matkahakemus on viittä tai kuutta vaille valmis. Noiden revontulien alle on päästävä koirien kanssa juoksemaan! Kolme […]

Pyterlahden graniittilouhos, Virolahti

Virolahden Pyterlahti on jättänyt pysyvän jäljen Pietarin kaupunkikuvaa. Pyterlahden graniitista on nimittäin louhittu Iisakin kirkon 48 pilaria ja Aleksanteri I:n muistomerkin monoliitti ja sen jalusta. Graniitin louhinta Virolahdella alkoi jo 1600-luvulla ja jatkui aktiivisena seuraavilla vuosisadoilla. Kiveä vietiin aluksi Tallinnan ja Narvan linnoitusten rakentamiseen, myöhemmin Pietariin katujen rakennustöihin ja Nevan ja kanavien pengertämiseen. Pietari nieli […]

Kututaimenten bongausta Longinojalla

Taimen on upea kala, jonka luonnonkannat Suomessa ovat monin paikoin erittäin uhanalaisia. Siksi on erityisen upeaa, että pieni, mutta aktiivinen porukka jaksaa tehdä talkootyötä taimenten hyväksi ja kunnostaa niille kutupaikkoja. Longinojaa on kunnostettu vuodesta 2001 alkaen Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseuran Taimentiimin ja Virtavesien hoitoyhdistyksen toimesta. Nyt on erinomainen aika nauttia heidän työnsä hedelmistä. Viime viikkojen sateet […]

Syystunnelmia Haunisten altaalla Raisiossa

Paikka on 1973 rakennettu 38 hehtaarin tekojärvi Raision Mahittulan kaupunginosassa. Järven rakensi Raisio-Naantalin vesilaitos ja allasta käytettiin raakavesivarastona vuoteen 2012 asti. Tekojärven rantaviiva on 3,5 kilometriä pitkä. Sen ympäri kiertää polkuja ja ulkoilureittejä. Tällä kertaa järvenkierto sai jäädä, mutta toki jonkun matkaa sen reunoilla tallusteltiin. Raision kaupungilla ei ole yleistä uimarantaa. Sellaista on kaavailtu Haunisten […]

Varrasniemen luola eli Viialan Pirunkellari

Seison keskellä valtateiden risteystä ja mietin mitä ihmettä teen täällä. Ohitseni lipuu tasainen virta henkilöautoja ja jossain kauempana tiellä rekka vetää lasteja kohti pohjoista. Ummistan silmäni ja koitan löytää hetken mielenrauhaa ja levollisuutta, jota ei tunnu tästä hektisestä ilmapiiristä löytyvän. Jatkan matkaani pää kumarassa pitkin pyörä- ja kävelytien reunusta. Pian loikkaan yli turvakaiteiden ja laskeuden […]

Talviseikkailu, jota et voi unohtaa

Huomio arvoisat Retkipaikan lukijat! Nyt olisi mahdollisuus päästä tekemään jotain ikimuistoista yhteistyökumppanimme Fjällrävenin kanssa. Fjällräven Polar on noin 300 km pitkä talviseikkailu halki arktisen tundran. Osallistujat ohjaavat koiravaljakoita koko matkan Signaldalenista, Norjasta metsien ympäröimälle Jukkasjärvelle Ruotsin Lapissa. Olosuhteet voivat olla ajoittain haastavia, vaikka sää onkin yleensä suhteellisen vakaa pohjoisella napapiirillä huhtikuussa. Jos haluat mukaan, niin […]

Kultahippunen Lemmenjoella – Joenkielinen

Lemmenjoen kansallispuisto on Suomen suurin pinta-alaltaan. Alue on tunnettu kultamaistaan, saamelaiskulttuurista ja joesta, joka halkoo kansallispuiston. Ominainen maisema Leammissa onkin jokilaakso.     Vaikka lääniä käveltäväksi riittää ihan viikkotolkulla, löytyy puistosta kätevästi myös sopiva päiväretkikohde: Joenkielinen. Tunturi kohoaa 534 metriä merenpinnan yläpuolelle ja tarjoaa loistavan läpileikkauksen kansallipuiston vaihteleviin maastoihin: on suota, on tunturia, on harjua ja on […]