Vargberget, Nauvo

Päivän reissun pääkohteeksi muodostui Vargberget, josta olin saanut vinkin kaveriltani Ville Merisaarelta, joka tunsi alueen jo pikkupojasta lähtien. Hän käski käväisemään, koska tiesi mielenkiintoni luoliin ja retkeilyyn. Näin tartuin syöttiin ja pian auton keula osoitti kohti Mattnäsin kylää ja Vargbergiä. Tässä kohtaa on hyvä kaivaan esiin hieman historiaa ja perehtyä paikan nimeen. Susi on myyttinen […]

Pöllömpi päivä

Reipas ja kepeä oli tänään askeleeni ja miksipä ei olisi ollut, kun sadeasun sai jättää auton peräkonttiin ja päällystakista uskalsi aukaista ylimmät napit. Aurinko lähetti säteitään puiden latvojen tasalta ja lämmitti mukavasti kasvoja. Sään suosiessa ja hirvikärpästen pysytellessä loitolla työnteko tuntui melkeinpä jopa mukavalta. Vaan saavuinpa kulkiessani rantaan ja tuoreen metsätalousinsinöörin vaistoni heräsivät. Mitä silmäni […]

Nuuksion Vähä-Hauklammen luola, Vihti

Alkuperäinen suunnitelmamme oli viettää Nuuksiossa kaksi päivää perätysten, tutustuen perinpohjaisesti alueen nähtävyyksiin, joihin lukeutuu luolia, hiidenkirnuja, pallokiviä, kalliomaalauksia ja kelluvia turvesaaria. Vaan niin kävi, jotta reissu typistyi reilun puolen päivän mittaiseksi, joten reitin suhteen jouduttiin tekemään ankaraa uudelleenarviointia. Ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui monen tuntema ja lajissaan kenties näyttävin kohde Nuuksion alueella, Vähä-Hauklammen luola. Koska loput reissun […]

Syrjäiset sienimaastot ja Kuuselan hiidenkirnut

Pitkän matkaa toistakymmentä hyvää sienipaikkaa olen onnistunut löytämään ihan vain karttoja tutkimalla. Uudenmaan alueella perusteellinen ennakkotutkimus on jopa pieni välttämättömyys, ilmeisimmät ja tunnetut paikat kun houkuttelevat paikalle koko joukon muitakin. Siksi pitää olla ovela ja viitseliäs. Pienet, sopivasti tieltä näkymättömästä paikasta löytyvät ja sopivan hankalan maaston saartamat metsäsaarekkeet ovatkin vuodesta toiseen antaneet hyvää satoa. Tällainen […]

Turunvuoren 1/4 hiidenkirnu, Mäntyharju

Paikalliselle väestölle ja kalliokiipeilijöille tuttu, mutta yleisemmin varsin tuntematon, mutta näyttävä geologinen kohde odottaa retkeilijöitä Mäntyharjun kirkonkylältä reilun peninkulman kaakkoon. Paikka kantaa nimeä Turunvuori ja tarjoaa tulijalle komean näköalan lisäksi komean jyrkänteen. Vuoren laelta aukeavat lähes avoimet ja kauniin luonnolliset maisemat pohjoisesta lännen kautta etelään. Pelkän pudotuksen sijaan kun sen seinämää koristaa neljäsosan verran hiidenkirnua. […]

Kirkkovuori, Suonenjoki.

Kirkkovuorelta näkee kauas, Suonenjoki

Kirkkovuori, joka sijaitsee aivan Suonenjoen länsirajalla, on massiivinen kalliokohouma, joka on todettu Pohjois-Savon maakuntakaavassa maisemallisesti arvokkaaksi kohteeksi. Huolimatta siitä että tämä erikoinen paikka on kaiken lisäksi Suonenjoen korkein mäki (215m), se on paikallisesti, saati kansallisesti, jäänyt erittäin vähälle huomiolle. Tämän itsellenikin ennen elokuuta 2012 tyystin tuntemattoman luontokohteen tärkein maisemallinen arvo ei kuitenkaan ole itse vuori, […]

Ketut repolaiset telmimässä

Retkiltä kuultua, osa 8

Niin se vaan viikko taas vierähti ja on aika katsastaa, että mitäpä sitä on muiden retkille osunut. Partioaitan blogissa lähiretkeillään tällä viikolla. Kohteeksi on valikoitunut nimeltään houkutteleva Mätäoja. Sitä ei pidä pelästyä, koska paikka tarjoaa paljon nähtävää: ”Patterimäen kallion laki kohoaa 39 metriä merenpinnan yläpuolelle Mätäjoen suulla Huopalahdessa. Kallion lakea kiertää taisteluhautoja. Patterimäellä palveli mm. […]

Sarajärven tunturirautu

Kesällä aikakäsitys lapissa on sen verran erikoislaatuinen, että on yhdentekevää onko sitä. Kun voimat loppuvat, levätään ja kun on levännyt jatketaan. Kala syö sillon tällöin ja mieli lepää jatkuvasti. Tunturiin nouseminen on raskasta puuhaa. Sitä kun useampi sata metriä noustaan ylöspäin, on kantamukset mietittävä viimosen päälle. Huhupuheiden varassa jätimme siis ylimääräisen ruuan matkasta ja vedet päätimme […]

Hiitteenkallion luola, Nakkila

Toiven majan läheisyydessä odottaa kulkijaa luolamuodostuma, joka kantaa nimeä Hiittenkallio. Paikkaan liittyy monenlaisia kertomuksia. 1980- luvun alkupuolella, 1901 syntynyt naapurini kertoi, että luolaan olisi liittynyt toinenkin luola, jonka suuaukko oli räjäytetty umpeen vaarallisuutensa vuoksi. Lienee kuitenkin varmaa, että sitä on käytetty piilopaikkana vuosisatojen varrella. Nykyisin luolaan menoa on helpotettu rakentamalla sinne portaat ja kaide, joka […]