Yömyötä Kalajanvuorella – Etelä-Konneveden Kansallispuisto

Saavuin Kalajanvuoren rinnettä kohti sen pohjoispuolelta. Metsäautotien päässä olevasta silmukasta löytyi sopiva levennys auton pysäköimiseen, mistä järvenranta löytyy n. puolen kilometrin päästä. Mikäli pitempi metsätaivallus on mielessä niin vuorelle löytää myös Törmälän kurssikeskukselta lähtevää polkua myöten.

Kartasta tarkasteltuna näyttää koko lähiseutu olevan yhtä vuoren ja lammen vuoropuhelua, mutta Kalajanvuoren kohdalla kartanlukijan silmä pysähtyy. Siinä korkeuskäyrät on piirretty niin lähelle toisiaan, että alkaa väri kartassa muuttua jo tumman ruskean suuntaan. Kalajanvuori on epäilemättä lähiseutujen tunnetuin vuori.

Saavuin järven rantaan ja kun silmät sai irti tuosta kuunsirpin muotoisesta kerrostalon korkuisesta jyrkänteestä, niin löysivät järven rannalta laavun. Laavu olikin iloinen yllätys, se tiesi helppoa majoittumista pitkän päivän päätteeksi. Ilta alkoi pikkuhiljaa hämärrellä ja pastakattilallisen jälkeen alkoi raukeus levitä vatsanpohjasta raajojen suuntaan. Päivän aikaisempien Romuvuoren tapahtumien jälkeen totesin, ettei ollut enää viisasta lähteä valloittamaan tätä vuorta ja sen kivikkoista rinnettä.

Jos ei yksin nuotio ja tyyntyvä lammen pinta, niin vastarannalta nouseva kuusikymmenmetrinen jyrkänne varmisti ettei mielessä tarvinnut olla suuria ajatuksia. Huoleton nukkumaan käyminen kuitenkin kostautui tällä laavulla, kun muutaman tunnin unen jälkeen heräsi sateen ropinaan. Ropina tässä laavussa erosi sen verran aikaisemmista nukkumistani siten, että ääni kuului katon lävitse tippuvasta vedestä. Tällä laavulla nukkujan kannattaa kiinnittää huomiota katosta löytyviin reikiin makuualustaa sijoitellessa. Muutaman pyörähdyksen ja kuoritakin suojan avulla löytyi kuiva kohta.