Yläinen-Toriseva, Virrat
Juhannus oli kauneimmillaan vuosiin. Aurinko helotti kuumasti taivaalta, jossa muutama pilvenhattara laiskasti purjehti. Käyntimme Hööperinäijänluolalla oli verottanut halua seikkailla ryteiköissä, joten valitsimme matkapäivämme toiseksi kohteeksi pohjoisimman Virtojen kuuluista rotkojärvistä.
Valtatie 66 on ainakin Jussi Raittisen lauluna usealle tuttu, ja suurin osa kyseistä kantatietä körötelleistä on melko varmasti myös rotkojärvet ohittanut. Järviä reunustavat äkkijyrkät kalliot pilkottavat puiden lomista tielle asti, mutta niiden todellinen kauneus paljastuu vasta, kun kaartaa autonsa parkkiin ja astelee tutkimaan paikkoja.
Kauniita järviä on kolme; Yläinen-, Keskinen- ja Alainen-Toriseva. Jokaisella on omat ominaisuutensa ja tarinansa taidemaalareista kummituksiin. Melko yleisen uskomuksen mukaan myös Runeberg viittaa Torisevaan Vänrikki Stoolin tarinoissa.
Järviä kiertää useita, selkeästi merkittyjä ja hyvin hoidettuja luontopolkuja. Me päätimme tällä kertaa kiertää Yläinen-Torisevan. Se ei ehkä ole syvin eikä pisin järvistä, eikä sen rannalla ole Kahvimajaa tai kesäteatteria, mutta se on kaunis ja mukava kierros.
Auton sai helposti parkkiin kantatien parkkipaikalle, sillä alempana järven rannassa on nuotiopaikka. Nuotipaikalta päätimme seurata polkua pohjoiseen, jotta pääsisimme hetimmiten vastarannan kalliolle.
On kulunut jo yli kymmenen vuotta edellisestä retkestäni näille järville, joten ihmeltävää riitti. Kallion laelta pudotus sinisenä hohtavaan järveen on lähes pystysuora – ja hiemankin putoamiskammoiselle (kuten minä) melko ”jännittävä kokemus”.
Männyt ja koivut ovat kietoneet juurensa sitkeästi siihen vähäiseen maaperään, mitä kallioinen maasto niille tarjoaa. Paikoitellen puut ovat suistuneet, ehkä sateen ja myrskyjen voimasta, alas kalliolta, mutta ne on onneksi jätetty niille sijoilleen, luonnonmukaiseen tilaansa.
Kallion laelta katsellessa on helppo kuvitella kallioden jatkuvan loputtomiin pinnan allakin. Mitenkään kovin virheellinen mielikuva ei ole, koska mittauksissa syvyydeksi on saatu kallioden viereltä lähes kaksikymmentä metriä. Hieman keskemmällä järveä päästään siitä jo reilummin yli. Ilmeisestikin kaikissa kolmessa rotkojärvessä nimenomaan pohjoispää on syvin kohta.
Istuskelimme hetken kallion laella päivää paistattelemassa, ennen kuin aloitimme jyrkän kapuamisen alas takaisin järven tuntumaan. Päivän aiempien paarmataisteluiden jäljet punoittivat vielä ihollamme, joten siirtyminen kallion huipulla puhaltavasta tuulesta rannan hetteikköihin hyttysten armoille suoraan sanoen hieman epäilytti.
Polku seurasi alhaallakin kuitenkin järven rantaa niin mukavasti, että vienon tuulen puhaltaessa hyttysistä ei ollut riesaa. Veden pinnalla tanssivat sudenkorennot varmasti myös tekivät oman osansa.
Järven eteläpäästä löysimme mukavan levähdyspaikan laitureineen. Kesähelle oli tehnyt tehtävänsä ja laiturilla oli mukava liottaa hionneita jalkoja lämpimässä vedessä. Eikä kestänyt kauaakaan, kun näimme kaloja tutkimassa ja hetken kuluttua jopa näykkimässä jalkojamme!
Järven eteläpäässä polku ristesi useampaan otteeseen, ja kantatien puolella taisi olla jo reiteistä kertova kyltti. Sen verran oli kuitenkin uupumusta ja pienimissä jaloissa, että suuntasimme rantaa pitkin takaisin autolle.
Jos kalliosella rannalla puusto oli ollut pääasiassa havupuuta, tällä rannalla koivut, haavat ja pihlajat huijuivat tuulessa. Keskikesän valo siivilöityi kauniisti viheriäisten lehtien lomitse. Olo oli kiireetön ja rauhallinen. Illuusion rikkoivat vain ajoittain ohi suhahtavat kiireiset autot. Olisivatpa vain hetkeksi unohtaneet valmiit suunnitelmansa, hoppunsa ja menonsa, ja pysähtyneet nauttimaan suvesta ja Yläinen-Torisevan lumouksesta.
ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit
Leave a Reply
Want to join the discussion?Feel free to contribute!