Voiko paljasjalkakengillä vaeltaa? Tuotearvostelussa Vivobarefoot Tracker -kengät

Yhteistyössä Vivobarefootin maahantuoja EBN Supplements Oy

Miltä kuulostaisi jatkuva shiatsu-jalkahieronta luonnossa kävellessäsi? Joka askeleella juuret ja kivet hieroisivat jalkapohjiasi ja painelisivat akupisteitäsi – aika hienolta, eikö?

No mikä ihme oikein on paljasjalkakenkä? Miten voi olla paljain jaloin ja kengät jalassa?

Paljasjalkakengät ovat kengät, joilla pyritään samaan sama tuntuma kuin paljain jaloin liikuttaessa. Ne ovat kevyet ja niissä on mahdollisimman ohut ja mukautuvainen pohja ilman kannan korotuksia. Leveä lesti antaa varpaille tilaa liikkua luonnollisesti.

Tarkoitus on imitoida mahdollisimman hyvin paljain jaloin kävelyä, mutta suojata samalla kuitenkin jalkoja. Ohuen pohjan läpi olet yhteydessä maahan ja tunnet sen muuttuvat muodot.

Jalkalihaksesi aktivoituvat täysin eri tavalla kuin ”normaaleilla” kengillä kävellessä. Tämän saikin huomata nopeasti, sillä pian kenkien jalkaan laittamisen ja reippaamman kävelyn jälkeen pohkeet olivat aivan törkeän kipeät – hyvällä tavalla. Kipu oli samanlaista kuin olisi ollut ensimmäistä kertaa vuoteen salilla ja repinyt siellä hieman liian kovia rautoja.

Hiljalleen, kun kenkiin totuttautui, tämä lihaskipu siirtyi sivuun, ja pohkeet jatkoivat liikkeitään entistä voimakkaampina.


Nyt sitten pääsin vihdoin testaamaan kenkiä kovemmassa käytössä, eli vaelluksella Urho Kekkosen kansansallispuistossa 5 päivän ja 80 kilometrin ajan.
Reissuun kuului suolla tarpomista, tunturien, jokien ja purojen ylityksiä ja yli 20 kilometrin päivämatkoja.

Monet ovat epäröineet, miten jalat kestävät pitkillä vaelluksilla paljasjalkakengillä, kun selässä on painava rinkka ja päivässä kymmeniä kilometrejä. No, minun mielestäni oikeastaan todella hyvin, vaikka rinkkani painoikin varmaan yli 30 kiloa.

Olen nyt muutaman kuukauden totuttanut jalkojani paljasjalkakenkäilyyn, ja kyllä nämä kengät tuntuvat pitkilläkin vaelluksilla huomattavasti paremmilta kuin perinteiset vaelluskengät.

Toki jos kilometrejä on yli 20 takana, alkaa shiatsuhieronta pohjan läpi jo hieman ärsyttää. Saman efektin olen kuitenkin havainnut ihan niillä perinteisilläkin kengillä, ja vaikka näissä pohja on ohuempi, on se askeltamisen tuska silti jotenkin siedettävämpää. Ehkä paljasjalkakenkäily on totuttanut jalkapohjat osumiin.

Trackereilla ei tullut sitä perinteistä kenkäahdistusta läheskään niin voimakkaasti. Kyllä nämäkin alkavat siis jossain vaiheessa tuntua raskailta, mutta eivät samalla tavalla.

Vaikeammassa kivikossa ei kengän mallin puolesta ollut ongelmaa. Terävätkään kivet eivät tuntuneet juuri missään, enkä nilkkojeni puolesta pelännyt yhtään normaalia enempää.

Vesistöjen ylityksissä toimivat Vivobarefoot Ultra II kengät.

Sitten se toinen puoli. Ongelmaksi kengissä osoittautui vedenkestävyys ja pohjan pito.

Kengäthän ovat lähtökohtaisesti vedenpitävät. Nahkaa saa kuitenkin rasvata omalla kokemuksellani päivittäin. Luulen, että se johtuu siitä, että nahka on niin ohutta, eikä pysty imemään kuin ohuen kerroksen rasvaa itseensä kerrallaan.

Iltti ei ole vedenkestävä. Tämä osoittautui ongelmaksi usein, sillä kun perinteisissä vaelluskengissä on usean sentin pohja ja iltti siis melko korkealla – ja usein sekin on nahkaa – on trackereiden iltti verrattain matalalla ja kangasta.

Tämä aiheutti sen, että jo hieman pienempikin mutalätäkkö tai väärä askel suossa vetti iltin, jonka kautta koko kenkien kangasosasto pääsi sisältä kastumaan.

Myös nilkan takaosassa oleva ”kuoppa” varmisti sen, että jos pulppasi vähänkään syvemmälle, niin kengät olivat märät sisältä.

Paljasjalkakengissä ei ole tarkoituksena käyttää pohjallisia, mutta onneksi olin ottanut mukaan kenkien kanssa tulleet talvipohjalliset. Pohjallisia olisi melkein saanut olla useampiakin mukana.

Kenkien kuivuminen on nimittäin melko hidasta puuhaa, ja pohjalliset olivat pelastajat tässä. Ne sai sentään yön aikana kuivattua täysin kuiviksi, ja sukat eivät näin osuneet kenkien märkiintyneeseen kangaspohjaan.

Ongelmaksi nousi myös pohjan pitävyys. Paljasjalkakenkien pointti on juurikin pohjan ohuus ja liikkuvuus. Tämä estää siis paksun pitokuvioinnin teon. Sen huomasi useita kertoja, kun luisteli pitkin märkiä puita tai tunturilla aamukasteen liukastuttamia kiviä.
Askeleen kanssa sai olla usein todella varovainen.

Trackereissa on siis hyvät ja huonot puolensa. Paljasjalkakenkäily on aivan loistava juttu. Kengät tuntuivat mahtavilta ja kävely todella hyvältä. Kuitenkin on omat haasteensa saada tehtyä näin mukavat kengät, jotka toimivat Suomen osittain erittäinkin haastavassa maastossa.

Jos tarkoitus on lähteä päiväretkelle tai vähemmän haastavaan maastoon, ovat Trackerit mielestäni huippuvalinta siihen.

Jos tarkoitus on lähteä samoilemaan moneksi päiväksi oikeasti haastavaan maastoon, ovat Trackerit kelpo valinta siihenkin, mutta sitten saa varautua useammilla vaihtosukilla ja pohjallisilla, sekä jatkuvalla kenkien rasvaamisella.

Hyvät puolet

  • kenkien keveys
  • paljasjalkakenkäily (iso plussa)
  • tuntuma
  • mukavat kävellä

Huonot puolet

  • puutteet vedenkestävyydessä
  • iltin matala sijainti ja vedenimevyys
  • pohjien pitävyys
  • jatkuva rasvaaminen

Lisätietoja:
http://www.ebn.fi/
ebn@info.fi

Juttu julkaistu aiemmin Yhtä luontoa -blogissa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi