Virtaa pankkiin myös perussetillä – Multamäen luontopolku Laukaassa
Vanhan sanonnan mukaan ei tarvitse mennä mertaa edemmäs kalaan. Oikeastaan tarvitse lähteä edes kotikuntaansa (tai ainakaan naapurikuntaa) kauemmas retkeilemään, jotta saisi reilusti raitista ilmaa, terveyttä metsästä ja muutenkin hyvän mielen.
Saati sitten marjoja, ken niitä poimia tykkää.
Kävi nimittäin niin, että viedessämme perijätärtä Laukaan kunnan vapaa-aikatoimen eli tuttavallisemmin Vatin ylläpitämälle kesäleirille Laukaan Multamäessä, huomasin, että siellähän on luontopolku. Tuo luontopolku olikin erikseen käytävä katsastamassa, ja keskelle viikkoa mäjähti tilaisuus siellä käydä.
Itse Multamäki on aika lähellä – muutaman kilometrin päässä teitä myöten – suosittua Peurungan kylpylähotellia. Peurunkajärvestä koilliseen sijaitseva Multamäki kohoaa yli 200 metriä merenpinnasta. Sen juurella sijaitsee Multamäen leirikeskus ja huipulta löytyvät kota, laavu, näköalatasanne sekä muut systeemit, kuten kompostoiva huussi ja hyvä puuhuolto.
Ja 304 porrasta. Siis, jos haluaa testata miten tikissä pumppu on, niin noita rappusia pitkin voi kodalle kavuta parhaaksi katsomallaan vauhdilla. Mutta esimerkiksi Helvetinkolun portaisiin verrattuna Multamäen rappusissa ei ole välilaskupaikkoja. Se kannattaa ottaa huomioon, jos happi tai polvet alkavat loppua kesken kaiken.
Emännän kanssa lähdimme polulle hieman ennen leirikeskusta, Finnintien päästä jatkuvan hiekkatien varrella olevan opasteen kohdalta.
Polku on merkitty puihin maalatuin keltaisin merkein sekä lukuisin viitoin, joten polulta eksyminen ei ole kovin todennäköistä. Polku kulkee suurimmaksi osaksi pitkin kuivia mäntykankaita, mutta alkupäässä on pieni soistunut suppa, jonka poikki kulkevat pitkospuut.
Aivan syystä suon reunalla on varoituskyltti liukkaista pitkospuista. Onneksi ei sattunut lipsahdusta freudilaisittain eikä muutenkaan.
Suolämpäreen jälkeen polku jatkoi matkaansa rinnettä ylös ja muuttui hetken kuluttua kapeammaksi kinttupoluksi, joka oli paikoin kasvanut melkein umpeen. Viitoitusta seuraamalla pääsimme kuitenkin hyvin eteenpäin. Joka paikassa Multamäen luontopolku ei ole kapea ura, vaan kulkee silloin tällöin leveääkin baanaa, jossa on talvisaikaan latu. Multamäessä onkin osa Metsoreitistä.
Vaikka Multamäen luontopolku ei olekaan hirvittävän pitkä ollen vain muutama kilometrin mittainen, siinä on silti joitakin kohtalaisen vaativia nousuja, ainakin jos aiemmin mainitsemani portaat otetaan huomioon. Kangasmaastoa kun on, alueelta löytyy ihan törkeästi mustikkaa, mistä kaiketi kertonee läheinen paikannimi Mustikkasuokin. Mustikan perään halajavat pissisivät pieniä kerubeja kun vain näkisivät marjojen määrän – mikäli tämmöinen vertaus sallitaan.
No mutta marjastaminen oli nyt sivujuoni. Jatkoimme matkaa polulla taas eteenpäin ja piakkoin jyrkähkön ylämäkiosuuden jälkeen saimmekin näkimiimme laavun ja kodan.
Laavu on päivalaavu, jonka edustalta odotin löytäväni tulipaikan, mutta itse asiassa löytyikin kyltti, jossa sanottiin, että tulenteko laavulla on kielletty. Lisäksi tulipaikan virkaa hoitava kaivonrengas oli siirretty laavun taakse. Mutta eipä hätää, samainen kieltokyltti sanoi, että kodassa saapi sitten tulistella.
Kodan oven vieressä oli taulu, jossa kerrottiin Multamäen laella olevan yksi niin kutsutuista Struven ketjun mittauspisteistä (numero 46). Nykyään kymmenen valtion alueilla sijaitsevien mittauspisteiden avulla oli 1800-luvulla tarkoitus selvittää maapallon täsmällinen muoto ja mitat. Tulokset osoittautuivat yllättävän tarkoiksi, ja Struven ketju onkin maailmanperintökohde.
Mittauspiste on kiveen hakattu merkki, ja itse kivi on suojassa kodan lattian alla, peitettynä lähes läpinäkymättömäksi muuttuneella muovilevyllä. Paremminhan pysyy tallessa.
Kota itsessään on riittävän kokoinen isommallekin porukalle, mutta kaksinkin sinne voi mennä. Eihän siinä sitten muuta kuin tulia tekemään ja virittelemään taas kerran soolohellaa käyntiin kahvinkeittoa varten.
Ei ollut Multamäessä ryysistä käyntimme aikana, mutta kolme venäläistä matkailijaa tuli kurkistelemaan kodalle, ja pikkupoika kyselikin vissiin mummoltaan, että onko tämä paikka sauna. Vaikkei ollutkaan, niin huomasimme, että kun kotakeittiössä sekä risukeittimessä oli lieskat parhaimmillaan, kodan sisällä oli melkeinpä kuuma kuin harvaseinäisessä hirsisaunassa. Joten kaiketi talvellakin paikassa tarkenisi varsin hyvin.
Kahvin ja eväidensyönnin lomassa oli hyvin aikaa katsella mäen päällä olevalta näköalatasanteelta kauempana siintävää Peurunkajärveä.
En tiedä onko kasvava suuntaus sellainen, että pitää löytää mahdollisimman hienoja paikkoja ja upeita maisemia, jotta tuntisi kokevansa jotakin emäntää suurempaa. Mielestäni ihan tavallinen perussetti, tavallinen kursailematon luontopolku tai ulkoilureitti metsämaisemissa ja riittävän hyväkuntoiset reittirakenteet ovat aivan tarpeeksi lataamaan virtapankkiin lisää palikoita. Tietysti mahtavat näköalat ja monipuoliset maastot ovat omaa luokkaansa ja pidän niistäkin omalla tavallaan paljon, mutta vähemmälläkin pärjännee.
Poispäin lähdön hetki oli koittanut, vaikka polku olisikin jatkunut vielä pidemmälle. Edessä olisi ollut vielä lisää luontotauluja, joita esittelyn mukaan oli kaikkiaan 22, mutta olimme tällä kertaa laiskoja ja laskeuduimme kodan lähistöllä olleita portaita pitkin alas Multamäkeä ja kohti leirikeskukselle vievää reittiä.
Portailla passaa olla varovainen, sillä kaikki askelmat eivät ole samankorkuisia. Myös polvivaivaiselle pitkähkö askelmaväli voi tuottaa ongelmia. Olin itse varautunut polvituella ja pääsin ilman kipua alas asti.
Multamäen luontopolku tyydyttää pienen retkeilynälän, eikä sen kiertämiseen tarvitse varata tuntikaupalla aikaa. Luontopolkujen ja ulkoilureittien suunnittelijalla on kuitenkin haastetta, sillä jos hän suunnittelee ja toteuttaa reitin vaikkapa 90-luvulla, joku toinen suunnittelee ja toteuttaa melko varmasti 10–20 vuotta myöhemmin reitin varrelle päätehakkuun, kuten monessa paikassa on käynyt.
Multamäessä kuitenkin kannattaa käydä, koska kota, laavu ja muut paikat ovat hyvässä kunnossa, eikä itse polkukaan nyt pöllömpi ole. Reitille ja taukopaikalle mahtuu kyllä, ja meininki oli varsin rauhallista ainakin tällä kertaa.
Teksti ja kuvat Mikko Lemmetti
ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit
N 6926253 E 441433
Leave a Reply
Want to join the discussion?Feel free to contribute!