Viikonloppuretki Kurun ikimetsiin, Ylöjärvi

Helmikuun alkupuolella oli taas minivaelluksen aika, ja suuntasimme Ylöjärven pohjoisosiin. Pikku-Suolijärven ympäristö sijaitsee Kurussa. Varsinaisia merkittyjä reittejä ei tietojeni mukaan mene, ainoastaan Pirkantaival poikkeaa alueen laitamilla olevalla laavulla. Ensimmäistä kertaa lähdin retkeilemään pelkän kartan varassa, sillä talsimme hiljaisessa metsässä, jossa ei näkynyt merkkejä ihmisistä. Auton jätimme parkkiin levennykselle Löyttyjärventien varteen, tässä karttalinkki.

Lähdimme kävelemään metsään. Alkumatkasta löytyi polku tai se, mitä siitä lumen alta näkyi. Myös kartta viittasi, että jokin polku kuusikossa kulki. Pienen matkan jälkeen alkoi kuulua veden kohina, sillä pieni koski virtasi voimakkaana jäiden alla. Koiria kiinnosti kovasti mitä jään alla tapahtui, ja ne olisivat mielellään menneet toikkaroimaan. Putouksen yli meni pieni silta, melko uuden näköinen.

Kalliota

Polkua korvessa

Reittimme jatkui syvemmälle metsään, kohti Tervahaudanmäkeä. Löytämämme polku katosi nopeasti, ja maasto muuttui vaikeakulkuiseksi. Lunta oli paikoin paljonkin, ja kallioiset nousut ja kaatuneiden puiden ylitykset olivat rinkka selässä raskaita.

Kun saimme noustua ja rämmittyä kallioiden yli, pääsimme metsäautotielle. Sitä riemua ei kauan kestänyt, kun oli aika kääntyä taas metsään. Harvapuiseen kuusikkoon lunta oli satanut paljoltikin, ja paikoin maasto oli hyvin upottavaa. Seudulla virtasi paljon myös pieniä puroja, eikä aikaakaan, kun meidän kaikkien kengät kastuivat.

Lumessa rämpiessä ja kaatuneita puita ylittäessä päätimme pitää evästauon. Letkuneva oli melko tasaista, eikä mäkiä ollut, mutta kaatuneet puut haittasivat kulkua. Istahdimme yhden puun rungolle ja nautimme pussikeittoa ja ruisleipää. Sankka lumisade hiipui evästaukomme aikana, ja liikkumista oli taas mukavampi jatkaa.

Koska kaatuneet puut tuntuivat koko ajan lisääntyvän, poikkesimme reitiltä suon reunaan. Seurasimme ojanvartta ja pääsimme Kotajärvelle. Useampi tunti vierähti siihen, että pääsimme matkan puoliväliin.

Kävelimme Kotajärven rantajäätikköä pitkin järven toiseen päähän. Tulimme hyvissä ajoin ennen sulaa ojaa pois jäältä. Lähdimme seuraamaan ojaa, sillä sen varrella oli helpoin kulkea. Vesi oli kirkasta ja virtasi vinhasti. Koiratkin kävivän juomassa. Loppumatkasta oja kuivahti, eikä vettä ollut paljolti. Risukko ja tiheikkö tihenivät niin, että siirryimme ojaan kävelemään. Se oli kuin käytävä risukon seassa. Vasemmalla puolen häämötti kallio, ja sinne lähdimme. Kallion laelta (karttalinkki) näkyi Pikku-Suolijärvelle.

Polku oli totaalisen kadonnut, ja iltahämärässä rämpiminen ei tuntunut etenevän. Viimein metsäautotie tuli vastaan, ja kulku oli helpompaa. Metsäautotie oli myöskin selkeä, eikä siltä voinut vahingossakaan poiketa. Laavulle vievä polku löytyi myös. Polku oli käytetyn näköinen ja ilmeisesti merkkauksiakin oli uusittu. Polku kuitenkin päättyi kuin seinään risukon tullessa eteen. Iltahämärässä emme otsalampunkaan kanssa nähneet, mihin olisi pitänyt jatkaa. Kartan mukaan polun piti jatkua suoraan, mutta suoraan eteneminen oli käytännössä mahdotonta. Tihkusade haittasi näkyvyyttä, mutta emme nähneet mitään viitteitä kulkusuunnasta.

Ei auttanut muu, kuin lähteä kävelemään ojan vartta pitkin. Jatkuva rämpiminen alkoi tympäistä, ja pimeän peitellessä metsän alkoi kiirekin painaa mieltä. Viimein pääsimme polulle takaisin, miten lie onnistuimme sen hukkaamaankin. Vielä reipas kävelypätkä ja laavu tuli näkyviin. Voi sitä voitonriemua!

Äkkiä tulet ja ruokaa tekemään. Koirat saivat iltasapuskat ja kytkimme ne leiripaikan ympärille kiinni. Iltanuotiolla aikaa vierähtikin, ja hyvin syötyä mielikin oli parempi. Kuivattelimme varusteita, jalat olivat nilkkoja myöten märät ja hieman olivat kuorihousutkin nihkeät. Ripusteltiin vaatteita yöksi laavun kattoon. Levittelimme makuupussit ja otimme koirat laavuun mukaan. Yöllä oli pakkasta vain muutama aste, joten laavussa oli miellyttävä nukkua, mukavan raikas.

Aamulla palasimme polkua pitkin tielle. Valoisassa polku näkyi ihan selkeästi. Huvitti, että olimme vielä viime tipassa hukanneetkin polun. Lähdimme takaisin päin tietä pitkin. Omat jalat olivat kipeät ja edellispäivän rämpiminen ei houkutellut. Myöskin tottumattomat ja aloittelevat koirat olivat väsyneitä. Louna ja Savu olivat reissussa vielä alle vuosikkaita, Koda ja Waka vain hiukan vanhempia. Neljän nuoren koiran seura kyllä piristi retkellä, ja hyvin pitivät vahtia. Vaan ei sitten ahnehdittu liikaa, melko raatoja koirat olivat muutenkin.

Autolle kävelimme tietä pitkin reilun tunnin. Vauhti tuntui suorastaan kiihtyvän, kun tiesimme tutun kulkupelin näkyvän muutaman mutkan takaa. Retki oli oikein mieluisa ja tuolla maastoissa pääsee tekemään ihan mieleisään reittejä. Tässä karttalinkki laavulle ja toinen karttalinkki tien varressa olevalle kodalle. Jos hiljaisempi retki kiinnostaa ja sattuu tykkäämään korpimetsästä ja soisesta maastosta, niin kannattaa käydä!

Laavun ETRS-TM35FIN tasokoordinaatit N=6863349.453, E=324494.866

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.