Vianaavan suoluontopolku Napapiirin retkeilyalueella, Rovaniemi

Napapiirin retkeilyalue sijaitsee Vikajärvellä noin 25 kilometrin päässä Rovaniemeltä Sodankylään päin. Kokonaisuudessaan alue on 36 neliökilometrin kokoinen erämainen luontokohde, joka soveltuu ympärivuotiseen retkeilyyn. Rovaniemen retkeilyopas Etiäisen mukaan Napapiirin retkeilyalueella on 11 kesäretkeilyreittiä, joista 5 on luontopolkuja.

Alue on helposti saavutettavissa Rovaniemeltä tai Sodankylästä – jopa julkisilla kulkuneuvoilla pääsee suhteellisen lähelle reittien lähtöpisteitä. Retkeilyalueen läpi virtaa Raudanjoki upeine koskineen, ja muita maiseman erityispiirteitä ovat karut vaarat ja vetiset aapasuot.

pro-cam

Me lähdimme tutustumaan ensimmäistä kertaa tähän alueeseen päiväretkellä marraskuun alussa, ja reitiksi valikoitui noin 9 kilometrin pituinen Suoluontopolku, joka halkoo Vianaavan suota.

Reitti lähtee Vaattunkikönkään parkkipaikalta, noin 22 kilometriä Rovaniemeltä Sodankylään päin. Lähtöpisteelle oli helppo löytää ja parkkitilaakin on mukavasti. Opastetaulut lähtöportilla antavat kattavasti tietoa, ja kartasta kuvan napsaistuamme lähdimme reippailemaan kohti reitin puolivälissä olevaa lintutornia.

Raudanjoki

Parkkipaikalta on vain muutama sata metriä ensimmäiselle sillalle, joka vie yli Raudanjoen pienelle Könkäänsaarelle. Virtaava vesi ja marraskuisen pakkasilman osittain jäädyttämät suvantopaikat olivat kaunista katseltavaa. Tämä pikkupakkanen nipisteli mukavasti poskia, ja noin sentin paksuinen lumikerros pitkospuilla narskui rytmikkäästi marssiessamme eteenpäin.

Raudanjoen ylittävä silta

Könkäänsaarta kiertää pieni luontopolku, kuten myös sitä seuraavaa, vielä pienempää saarta. Tosin tämän saaren Kasvi- ja sienipolku (200 metriä) oli tällä kertaa poikki tulvan takia. Polun voi kuitenkin ohittaa kätevästi, ja seuraavan sillan sekä Karhunkummun laavun jälkeen polku haarautuu kahtia.

Vasemmalle jatkuva reitti vie lopulta Vikakönkään parkkialueelle (kartasta laskettu etäisyys haarautumapaikasta noin 9 km) ja oikeanpuoleinen puolestaan kohti Suoluontopolun rengasreittiä.

Polun haaraumasta on noin 2 kilometrin matka lintutornille. Suoluontopolun reitti halkoo nimensä mukaisesti massiivisen aapasuon halki. Huomasimme, että suo-osuudella pitkospuut olivat olleet veden peitossa vain muutamia päiviä aikaisemmin.

Ajoitus tälle retkelle oli täydellinen, sillä vesi oli ehtinyt jäätyä turvalliseksi askeltaa. Tosin jäässä näkyi myös epäonnisempia tassunjälkiä ja uudelleen jäätyneitä kohtia, jossa jää oli aikasemman retkeilijän alla pettänyt. Tämä pistää mietityttämään, onko reitti kuljettavissa keväällä, syksyllä tai sateisena kesänä, vai nieleeköhän vetinen aapasuo pitkospuut kahlaus-kuntoon?

Suoluontopolun reitti kulkee pääsääntöisesti pitkospuita pitkin, mutta joitakin metsäsaarekepätkiä kuljetaan pitkin juurien peittämiä polkuja. Esteettömäksi reittiä ei siis hyvällä tahdollakaan voi sanoa, vaikkakin se on helppokulkuista ja tasaista. Pitkospuut ovat lisäksi hyvässä kunnossa, ja niitä pitkin on tukevaa askeltaa.

Lintutornista on upeat näkymät ympäröivälle suoalueelle. Pieni lumipeitto, osittain kirkas taivas ja alkutalven utuinen pakkasilma tekivät maisemasta sykähdyttävän kauniin. Tämä on sitä Suomen rikkautta – hiljaisuutta ja luonnon kauneutta yhdessä harmonisessa kokonaisuudessa.

Lintutornilta matka jatkuu edelleen pitkospuita pitkin kohti reilun 2 kilometrin päässä olevaa Säynäjäojan laavua. Olimme lähteneet hieman myöhään liikkeelle ja tavanneet vain muutamia retkeilijöitä matkan alkupuoliskolla, mutta suurin osa oli silloin jo poistumassa alueelta.

Saapuessamme Säynäjäojan laavulle alkoi jo tosissaan hämärtää, ja pieni hiillos vain kyti nuotiopaikalla aikaisempien rekeilijöiden jäljiltä. Emme pysähtyneet sen kummemmin tulistelemaan, mutta totesimme laavun olevan kelpo paikka pidemmällekin tauolle.

Laavulta oli enää noin 2,4  kilometrin matka takaisin aikaisemmin mainitsemaani polun haarautumaan, ja siitä reitti takaisin parkkipaikalle taittuikin nopeasti hämärtyvästä illasta huolimatta. Kokonaisuudessaan meillä kului aikaa noin 2 tuntia kaikkine pysähdyksineen ja hiljaisuudesta nauttimiseen, mutta aikaa olisi toki saanut kulumaan enemmänkin.

Suoluontopolku Napapiirin retkeilyalueella on kerrassaan mainio pieni kokonaisuus ja oiva koko perheen retkikohde Rovaniemen läheisyydessä. Reitin varrelle ripotellut infotaulut suoluonnosta ovat opettavaista lukemista, ja on mukavaa havannoida ympäristöä niiden antaman tiedon valossa. Suoluontopolun varrella oleva lintutorni ja laavu ovat sopivilla etäisyyksillä, ja eihän sen reitin sen kummallisempi tarvitse ollakaan.

Upea suomaisema saa mielen iloiseksi ja stressitasot varmasti laskuun. Tänne lähden ehdottomasti uudestaan keväällä ihastelemaan talviunilta heräilevää suoluontoa!

Vaattunkikönkään parkkialue kartalla. Tasokoordinaatit N=7386567, E=460962.
Suoluontopolun lintutorni kartta.

Vierailuajankohta Napariin Retkeilyalueen Suoluontopolulla oli 5.11.2016.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.