Vetsikkojoen jäillä, Utsjoki

Aurinkoinen vapaapäivä, mikä oivallinen ajankohta lähteä rentouttavalle lumikenkäreissulle ystävän kanssa!

Parkkeerasimme auton Vetsikkojoen sillan läheisyyteen parkkipaikalle, puimme lumikengät jalkaamme ja lähdimme kulkemaan tien viereltä lähtevää moottorikelkkauraa pitkin kohti jokea.

Vetsikkojoki saa alkunsa Vetsijärvestä ja laskee kuohunsa Tenoon. Lukuisten virtaavien paikkojen takia joen jää voi olla arvaamaton, joen sitä kannattaakin ihailla rannalta käsin, mikäli ei ole täysin varma jään kestävyydestä.

Kuljimme jonkin aikaa jäällä vasta-ajettua kelkanjälkeä pitkin ja hakeuduimme joen rantaan metsän suojiin. Aurinko paistoi kauniina taivaalta ja lämmitti selkiämme pienessä viimassa.

Kuljimme uraa pitkin joen länsipuolen metsässä.

Nälkä yllätti meidät molemmat hyvissä ajoin retken alettua, ja päätimme etsiä suojaisan paikan eväiden nautimiselle. Sopiva paikka löytyikin suuren kiven viereltä, jonka juureen tamppasimme tasaisen alustan kamppeidemme levittämiselle.

Joen mysteerisen jäätilanteen takia suunnittelimme jatkavamme kenkäilyä etelään päin maata myöten.

Etsisimme aikamme kenkäiltyämme sopivan ylityskohdan ja jatkaisimme reissuamme itäpuolen mönkijäuraa seuraten takaisin parkkipaikalle. Suunnitelma vaikutti pettämättömän hyvältä.

Vetsikkojoen seutu on kesäisinkin helppokulkuista. Joen itäpuolella kulkee jonkin matkaa mönkijäura, joka haarautuu useampaan eri suuntaan Kaldoaivin erämaahan.

Joen länsipuolella kulkee polku, jota pitkin pääsee joen Vuolitluoppaliin saakka. Joella on mahdollista kalastaa luvanvaraisesti. Sekä polku, että mönkijäura soveltuvat maastopyöräilemiseen.

Jatkoimme matkaamme suunnitelman mukaan. Poikkesimme moottorikelkkauralta ja otimme kenkäilyn urheilun kannalta syvässä hangessa kahlatessamme.

Huomasimme vanhemmat kelkanjäljet Bajitrohčin tienoilla ja seurasimme niitä takaisin joen rantaan. Ylitimme joen rohkein mielin ja lähdimme kulkemaan kohti pohjoista.

Joki muuttui vähitellen railoisammaksi ja sulemmaksi, joten jouduimme nousemaan ylös Ánot-Biret Njárgalle. Ongelmia tuotti jyrkkä rinne, jonka nousimme pujotellen puista kiinni pitäen.

Naureskelimme erikoista lumikenkäilyämme ja jäimme hetkeksi ihailemaan maisemia. Joen jäällä ohi huristeli rekiseurue, jotka meidät hoksattuaan vilkuttelivat iloisesti tervehdykseksi. Me emme tunnistaneet keitä kelkkailijat olivat ja he tuskin meitä, mutta ilahduimme suuresti!

Retkemme jatkui kohti pohjoista, läpi tiheän metsän.

Laskeuduttuamme alas jyrkän rinten ohitimme suuren asumattoman linnunpesän, ylitimme kaatuneen poroaidan ja kuljimme unohdetun ladon vierestä.

Tunnelma metsässä oli mystinen sen puiden varjojen luodessa kuvioita hankeen.

Aloimme jälleen tiirailla joelle päin päästäksemme takaisin kelkkauralle. Ylitimme pienen puron, kuljimme saaren läpi ja päädyimme tuttuihin maisemiin. Tyytyväisinä reissuumme kenkäilimme takaisin Vetsikon parkkipaikalle ja loimme vielä viimeiset katseet Vetsijoen sillalle. Reissu oli onnistunut ja täytti vapaapäivän tavoitteemme – urheilla ja pitää hauskaa mahtavassa seurassa!

Vetsikkoon on Utsjoen kylän keskustasta 13 kilometriä. Karttalinkki parkkipaikalle.

Lisää kuvia Vetsikkojoen reissusta omassa blogissani. Kuvat, joissa itse esiinnyn ovat Emilia Tuomen ottamia.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.