Vesilahden Onkemäen linnavuori, palanen Hämeen muinaista puolustusta

Uusi vuosi 2017 valkeni pikkupakkasessa. Sää oli täydellinen retkeilyyn ja etenkin muinaisjäännösten tutkimiseen, koska maa oli vielä aivan lumeton. Tammikuun ja alkavan vuoden ensimmäisenä päivänä retkemme suuntautuikin rautakautisen Vesilahden maisemiin, Onkemäen kylään. Kylällä sijaitsee rautakautinen linnavuori, Onkemäen linnavuori, myös Valkkisten linnamäeksi kutsuttu.

Linnavuori kohoaa metsän keskellä noin 20 metriä ympäröivää maastoa korkeammalle.

Polku  linnavuorelle nousee eteläpuolelta, joka on loivin rinne. Muualla mäkeä suojaavat jyrkät kallioseinät. Suojattomalle eteläsivulle on rakennettu linnan pääportti, jossa porttisolan suojana sijaitsi ns. Zwingler-järjestelmän mukaiset pielivallit.

Linnavuori on sijainnut järven rannalla, joka ojituksen seurauksena on muuttunut suoksi.

Linnavuorelta on ollut näköyhteys Lempäälän Pirunlinnaan ja Kaakilan Linnakalliolle ja on sitä kautta ollut osa Hämeen muinaista linnavuoriketjua, jonka pääpaikka on ollut Rapolan linnavuori.

Onkemäen linnavuori on ollut todennäköisesti pako- tai piilolinna, joka on rakennettu syvälle erämaahan kauas asutuksesta. Tätä käsitystä vahvistaa se, että linnavuoren ympäristöstä ei ole arkeologisissa tutkimuksissa löytynyt jälkiä asutuksesta.

Linnavuorilla mielikuvitus alkaa laukata. Kulkija alkaa pohtia muinaisten vuorella suojaa pitäneiden ihmisten aatoksia ja kohtaloita. Keitä täällä oli? Onnistuiko vuori suojaamaan vainolaiselta?

Me olimme paikalla vuoden ensimmäisenä päivänä armon vuonna 2017. Uusi vuodenkierto oli jälleen edessämme. Uskon, että noilla tuhat vuotta sitten vuorella olleilla oli aivan samanlaiset haaveet ja unelmat kuin meilläkin. Hekin toivoivat itselleen ja läheisilleen rauhaa ja onnea. Mahdollisuutta elää elämäänsä ilman uhkia. Me ehkä olemme päässeet hieman lähemmäksi tuota haavetta kuin nuo muinaiset, vaikka maailma tälläkin hetkellä tuntuu loittonevan siitä yhä kauemmas.

Toiko vuorella meille äännähtänyt korppi viestin menneisyydestä kehottaen meitä ponnistelemaan noiden ikiaikaisten unelmien eteen?

Mukanani retkellä myös kuvaamassa oli Ari Grönlund

Kartta ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N=6793998.967, E=315891.51.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.