Vattukurun luontopolku Syötteen kansallispuistossa

Kartta
➡️ 2,1 km
? laavu ja tulipaikka

Syötteen kansallispuistossa sijaitseva Vattukurun luontopolku osoitti sen, että lyhyelläkin polulla voi olla paljon katseltavaa. Retkeilimme Vattukurun polulla lasten kanssa viime syksynä. Polku oli monipuolinen ja siinä kuljettiin vanhoissa naavakuusten täyttämissä metsissä.

Matkan varrella riitti tutkittavaksi kiviä ja suuria muurahaiskekoja. Metsässä kulkeva polku oli satumainen ja sai mielikuvituksen laukkaamaan.

Vattukuru2

Matkan varrella oli jättiläismäisen isoja kiviä, joiden päällä lapset ja aikuiset innostuvat kiipeämään. Kiven alta löytyi myös koloja, joihin mahtui piiloutumaan. Huippupaikka siis!

Suuria kiviä

Laavu

Noin puolessa välissä reittiä matkattiin jääkauden muovaamaan kuruun, jonka pohjalla oli mukava tulistelupaikka. Lyhyelläkin retkellä pääsi makkaranpaistoon ja sehän se vasta retken tekee!

Nuotiopaikalla vierähti tovi aikaa. Syksyinen sää oli mitä mainioin eväiden syöntiin.

Vattukuru11

Kurun pohjan laavupaikan ympärillä oli molemmin puolin jääkauden muovaamaa kivikkoa. Niin lapset kuin aikuisetkin intoutuivat pitkäksi aikaa kiipeämään ylös asti.

Vattukuru7

Kokemuksen karttuessa olen huomannut, että lyhyt, alle 5 kilometrin päivämatka on parhain vielä ekaluokkalaisenkin kanssa. Mukavaa on lähteä Vattukurun kaltaiselle pikkupyrähdykselle ja säästää kilometrien lenkit aikuisseuraan. Näin säilyy into retkeilyyn lapsilla.

Vattukuru4

Vattukurulle lähdimme vaunualueella majoittuvan tuttavaperheemme kanssa. Myös muita kulkijoita oli liikenteessä poutaisena ja kauniina lokakuun sunnuntaina.

Vattukuru14

Vattukurun polun metsä oli vanhaa ja satumaista. Polku kiemurteli kauniin värisessä maastossa. Reitti oli lyhyt, mutta maastoltaan vaihteleva. Se tarjosi seikkailua lapsille ja myös aikuisille oli paljon katseltavaa.

Vattukuru1

Kurun pohjalta noustiin portaat ylös polulle, ja matka jatkui kohti parkkipaikkaa. Parkkipaikalta palasimme takaisin caravan-alueelle, ja lapsille oli tarkoitus suoda seuraavana päivänä leikkiaikaa. Aikuiset pääsisivät retkeilemään kukin tahollaan. Maastopyöräilyä ja patikointia mieltymysten mukaan.

Vattukuru13

Juttu julkaistu alkuperäisessä muodossaan Reppuheput-blogissa.
Vattukurun luontopolun esitteen löydät tästä linkistä.
ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7280823.000 E 536115.000
0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.